KEHRÄSAARI

Kaksi projektia

2012-01-28T07:08:00.004+02:00

Ulkona paukkuu pakkanen. Olen lähdössä- yllätys- työmaalle. Mieli on jotensakin kiipeämässä taas korkeammalle, liekö se kulkee taas yhtä matkaa kalenterin kanssa. Helmikuu on jo merkki ihan jostain muusta kuin raskaimmasta talvesta,olen vahvasti sitä mieltä.

Ollaan paremmalla puolella ihan kohta.

Helmikuulle itse lähden mielenkiinnolla,sillä olen siihen nyt varannut itse itselleni kaksi projektia.

Sen himputin kirpputorin,johon en tunnu nyt pääsevän millään keinolla.

Miten nuo tavarat eivät sinne siirry itsestään tuosta eteisestä?

En voi käsittää..

Toinen asia liitty tuohon rahaan.
Sen säätelyyn.Kokeiluun ja kortittomaan kuukauteen. Saa nähdä. Mitä minä tällä haen? En minä tiedä edes. Itse asiassa. Oikeasti.
Kai minä haluan jotain tekemistä. Haluan nähdä omia kulutustottumuksiani. Tai jotain.
Nähdä, mikä oikeasti on se,mitä tarvitsee ja mikä opittua- huonoakin- tapaa. Katsotaan.

Samalla joutuu,saa tuumata, mikä on tärkeää- tarpeellista. Joutuu hieman pohtimaan, ja ajattelemaan pidemmälle,kuin tämä kipparavartinen nenäni.
Tämä on oikein hyväksi minulle.

Ja havaita,että jos raha loppuu, niin sitten raha loppuu. Sellaista elämä ajoittain on. Löytämään vaihtoehtoisisa keinoja toimia. Jalkaisinkin voi muuten liikkua..
Asettamaan asioita johonkin järjestykseen, ja tekemään haluamiensa asioiden eteen napakasti, jakaksin käsin töitä.
Tämä on kiva juttu.

Mutta.
Minun pitää määritellä itse itselleni rahamäärä, jolla minä selviän viikon.
Mikä se on?
Mikä on oikea taso, millä minä elän? Haluan elää? Mikä on realistista, j a mikä ei? Perustarvikkeet kun on kuitenkin kuivaaapissa, japakkasessa tavaraa, ja varsinkin ensimmäinen vko tulee olemaan vaan varastojen syömistä.
Mikä on se, mitä tarvitsee noin kuin muuhun elämään?
Onpa hassu määritellä jotain.

Tammikuu on pidetty vanhan tavan mukaan alkoholittomana, ja ehkäpä helmikuu jatkuu samankaltaisena.
En tiedä.
Pidän alkoholittomuudesta ja hyvin nukutuista öistä.
Minulla alkoholi tarttuu ensimmäisenä niihin. Nukkumisiin ja kertautuu moninkertaisena sitten elämän jokaisella muulla osa-alueella.
Voisiko tähän tottua, kysyn taas- joka vuosi- itseltäni? Voisi. En vaan ole tehnyt matkaani niin pitkälle, että olen valmis siihen vielä. Joskus varmaan olen, ja se on varmaan se, mitä minun kuuluu tehdä.
Monesta voi luopua saavuttaakseen jotain parempaa.

Mieleni on hyvä. Pitelen tästä tunteesta nyt kiinni. Edes tämän päivän,. se voi olla,että huomenna on jo ihan eri mood.

Maailmassani

2012-01-27T06:00:00.001+02:00

Kävin vierailulla.
Siitä syntyi ajatus jo lukiessani, mutta koitanpa puristaa nyt ajatukseni tähän.

Minun maailmani (lista puutteellinen,tiedän jo etukäteen) makaisi ehkä näin;

*Maailmassani vallitsisi oikeudenmukaisuus, ja kaikilla olisi riittävästi kaikkea.
*Lapsilla olisi hyvät, ja turvalliset kodit, ja ydinperheen ajatus olisi laventunut käsittämään muutakin,kuin omat nurkat.
*Minun maailmassani en koskaan joutuisi lukemaan lehdistä uurtisia lapsiin kohdistuneista rikoksista.
*Maailmassani vanhoja ihmisiä kunnioitettaisiin ja sukupolvet pitäisivät toinen toisistaan huolta.
Siksi,että niin halutaan tehdä- ja perheen merkitys koettaisiin tärkeänä.
*Maailmassani ihmiset haluaisivat tehdä itse,eivätkä odottaisi saavansa kaikkea valmiina.

*Maailmassani ei olisi kolmenkymmenen asteen pakkasia, eikä lunta kainaloihin.
*Aurinko paistaisi useammin.

*Maailmassani en olisi allerginen yhtään millekään!
*Aivastelisin korkeintaan auringon pilkuille, mutten muulle.

*Maailmassani minulla olisi kaksi iloista koirakaveria, joiden kanssa harrastaminen ilahduttaisi minua suuresti.
*Maailmassani pelaisin yhä pesäpaloa,eivätkä vanhat luuni olisi asiasta moksiskaan.

*Maailmassani minulla olisi omalla pihallani ryytimaa, josta saisin lähiruokaa itse itselleni kasvatettua.
*Maailmassani en juoksisi koko ajan, vaan kävelisin.
*Maailmassani jaksaisin hoitaa itseäni hieman paremmin.

*Maailmassani jokainen aamu olisi mahdollisuus.

Tämän tekeminen olikin kuulkaas ihan älyttömän vaikeaa, hienoa ja avartavaa. Siis minulle. Todellakin.
Ja ,kun lista oli valmis- huomasi,että se ei ole pitkä.
Ja kun luin näitä asioita- huomasin,että..

Suurinpiin osiin asioista minä voin ihan itse vaikuttaa.
Että maailmassani olisi kaikki yllä mainitulla tavalla.

Sepä se

2012-01-25T06:02:00.000+02:00

Okay,tuumaan- ja olen jo toinen jalka menossa ulkona siis.
Aikainen aamu,essu uumalle,sitten takaisin kotiin käymään talokierroksen tiimoilta. Patsastelua kylppärissäni,. ja ihmettelyäputkiston kulusta ja menosta sekä meiningistä.
Suhaamista.
Juniorin tapaamista, asiakkaiden kestimistä. J a niitä paperihommia.

Numeron väännökset alkavat olla jo pian ihan okay, mutta jos vielä pientä viilaamista.
Tuntuu ajoittain tuskaiselta,kun numerot vaan käääntyvät- tahi sataan kertaan tarkastetusta lapusta yhä löytyy jotain.
Se tunne,kun itse sitä ei vaan näe.
Tekee mieli ajoittain manata.
En manaa,ei siitä hyötyä ole. Tämä ei ole vika, tämä on ominaisuus- ajatusmalli on käännettävä noin, enminä itseäni ruoskimaan ala.
Kunhan tiedän,ettenvain ole huolimaton, ettei se- huonosti tehty ole syynä.
Tuleepahan paperista taas viiltoja sormiin tänään,ennen kuin pino on selätetty.

Minä tapasin eilen ystäväni ja koiran, nostan mieltäni keinolla jos toisellakin.

KOira on hassu,ulkoilma loistavaa- ja ystävä kiva nähdä myös.

Lehtien lukemisen lopetin,enkä selaa poliittisia kannanottoja suuntaan,tahi toiseen. Mietin omia mielipiteitäni valmistuessani antamaan ääneni. En nosta jalustalle ketään,tönäise ketään sieltä alaskaan. Kumpi tahansa olisi toimiva.
Kyse on vaan siitä, kumpi parempi? Miten se määritellään? Mikä on se ratkaisevin asia?
Tuota voisi jatkaa,tuota argumentointia vaikka iäisyyden,helpostikin. Eikä edes aika tulisi pitkäksi.
Hurmoksellisuuteen en lähde mukaan, se on omien voimavarojeni tuhlaamista. En jaksa keuhkoamista, sillä mielestäni vaan peitetään jotain aina.

Katsotaan, miten tämä maa valitsee, niin helppoahan se on. Koska haluan vaikuttaa, äänestän.

Selaan asuntoja, tuumaan ja mietin. nyt minulla on aika iso asunto. Ihana paikka, ja remonttikin vielä puolivälissä- jos sitäkään.
Välillä vaan mietin,että vastikkeita maksan ihan turhasta, siis tilasta. Pienempikin piisaisi.
Pienemmässä asuessani saattaisin päästä jopa puolet halvemmalla vastikkeella, lainasta nyt toki puhumattakaan.
Mikä sitten on mitä?
Tämä on se, mikä mietityttää edelleen.
Nyt on Juniorilla tilaa ja paikka, issä olla- minne aina tulla, eikä tarvitse maata oh sohvalla,kuin jos asuisin kaksiossa.
Tai jos tytär päättää pyöräytellä miulle lapsosia jossain kohen, tehden sitten minusta mummun.
Ei ole kuitenkaan kyse vaan minusta, vaikka muka onkin.

Silti selaan,mietin ja tsekkaan- tuumaan ja lasken hintoja, korkoja, lyhennyseriä.Ennen kaikkea olen väsymätön asuntojen pohjapiirustusten tutkija, ja asunnoista ideoiden etsijä.
Nyt ovat vuorossa siis keittiöt, ja muutama liikkuva väliseinä. Värimaailmojen miksaus ja tuoreet valaistusideat perinteisten tilalle.
Pitää olla jotain puuhaa, ei naamakirjassa viitsi koko aikaa roikkua, ei se mihinkään kanna.
***
Ja,kun tuntee muka selaavansa jotain järkevää- ei pysähdy ajattelemaan,että ihan lliikaa aikaa kuluu verkossa. Sen voisi helposti- tai siis paremmin kuluttaa vaikka jonkun harrastuksen parissa.
Sepä se,sanon ma.
Jotian helppoa,hyödyllistä-liikunnalllista ja hyvin palkitsevaa. Mutta mitä?

Valoon on pitkä matka.

2012-01-24T06:11:00.002+02:00

KOiraterapia auttaa moneen,ja se on hyvä se. Mittava notkahdus kävi mielessä- ja laski auringon taivaanrannasta tai hännänkoipien väliin,ihan kuinka vain.
Miksi?
No sepä tuo. Kuka sen miulle kertoisi.

Ympäristöstähän aina riippuu,kuinka paljon ihminen puhuu,mitä ja kenelle. Voin kertoa,että minulla on tt lääkäriini hyvät välit.Niinpä käynti aina siellä on hyvä ja voi taivas,kuinka uuvuttava. Nainen kun on seurannut meikän oloa ja eloa nyt useamman vuoden. Pyysin vastaanotosta jo pitkää aikaa- mutta seuraavat kyllä joutuuivat odottamaan silti, pitkäksi meni..
Olo on siis monin verroin parempi, sillä täysin avoin voi olla vaan muutamassa paikassa, ja tiettyjen ihmisten kanssa.
Muutoin ihmiset kuitenkin hyvinkin usein varjelevat omiansa. Siis tuntojansa.
Toivottavastikin.
Mutta eilisen käynnin jälkeen moni tuntui vaan raskaalta mielessä-asunto tyhjemmältä kuin koskaan tänä aikana,mitä täällä olen yksinäni asustellut.
Niin se vain menee.

Onneksi koiraterapia auttaa moneen,ja olo kuitenkin korjaantuu monta piirua,halusi tai ei. Hyvä. Tuon määrää siis pitänee lisätä,jos tuntuu,että tuo on ainoita tepsiviä, mukavia keinoja tässä kohden.
Kyllä, taidan tehdä juuri sillä tavalla.
Kun tarpoo eloisan otuksen perässä puolisääreen ulottuvassa hangessa kohenee mieli pakosti. Kun juttelee omiansa, tahi kertoilee säikyllä- mistä mikin ääni tulee, ja kuuluu,ettei niitä tarvitse pelätä- tuntee hullulla tavalla olevansa tarpeellinen. Ja puhun koirasta,en lapsesta.
Isäni on kauhuissaan puhelimessa,melkein sen joka toinen kerta. ''Muista,ettet ota omaa koiraa' Se sitoo ihan liikaa, ja siitä on kamalasti vaivaa''
Minullahan ei ole muuta,kuin aikaa.

Kyse on siitä, millä sen ajan täytän?? Olisiko se koira maailman pahin juttu??
Ehkä,sanon minä.
***
Lehtikierros eilen pysähtyi tähän. Ostaisitko? Tuota lukiessa hymyilytti jo ihan pakosti ja monta asiaa näki omilla silmillä ja kuvitteellinen yhtiö ja asunto- puhumattakaan valvojista, tuli hyvinkin todentuntuisiksi.

Meillä on siis aika hyvin vielä asiat täällä, tuumasin mielessäni ja lähetin linkin omalle isännöitsijälleni.
Olemme siis hyvissä väleissä hänen kanssaan :-)

Huomenna jatkuu asuntoyhtiössämme taas projekti, ja tiedossa on asuntokatselmus. Valitut suunnittelijat kiertävät asunnoissa, ja tsekkailevat sitä ja tätä. Kuvaavat,suunnittelevat- piirtävät. Aloittavat tästä asunnosta, sen hetken pyrin olemaan paikalla, ja sitten taas palaamaan työmaalle. Liika poissaolo työmaalta korventaa minua itseäni ihan kamalasti. Ei vaan pysty. Omatuntoon ottaa liikaa.
Hyvä- kun ottaa!
Josko ensin on vastuussa niistä asioista, ja siitä,että kaikki sujuu mallikkaasti siellä.
Tänään yritän saada ojennukseen numeropyörityksistäni johtuvat solmut, joita on muutama. Ärsyttää suuresti- ja siitäkin iloitsen toki! Hyvä, jos ei ole asia,jonka ohitan vaan olan kohautuksella.

Valoon on pitkä matka, tuumaan mielessäni. Ja tällä ei ole mitään tekemistä kevätauringon kanssa.

paperipussi

2012-01-23T06:06:00.000+02:00

Uutiskierros on nopeasti tehty. Presidentinvaalit,prosentit ja tulokset täyttävät sivut.
Minä tiesin tuloksen jo ennakkoon, ja menin nukkumaan kahdeksalta. Yritin. Sillä olo olikin taas kipeä ja huono ja kiukutti. Kiukutti siis huono olo.
Eilisen työpäivän jätin väliin, tänään on siis kahdelle kädelle, tahi kolmelle, mutta ei aita. Pitää tehdä.
Tänään pääsen taas leikkimään koiruuden kanssa. Maanantailenkki siis tiedossa.

Hyvä.Muuten en taas saisi näitä lihojani raahattua päivän jälkeen ulos, ja se aiheuttaisi lisää kipuja rangassani. Nyt olen taas vaikea ja kipuisa. Kroppa on tiukilla ja yhteistyöhaluton. niin siinä käy,kun laiminlyö liikunnan ja liikkumisen, oman huoltonsa.
Naurata ei ollenkaan.

Tänään tapaan työterveyslääkärini. Pitää miettiä montaa asiaa.
Vien daamille läjän reseptejä, tai siis- itse asiaassa miulla niitä ei edes ole. Miulla on lääkelista. Ja pitkä.
Teen parhaani,että olen ajoissa. Kunto ei vaan voi notkahtaa alemmaksi tästä- sillä sitten matka ylöspäinkin alkaa olla jo liian pitkä,että sen tekee kunnialla.
Viime vuoden saamattomuus näkyy ja tuntuu olossa.
Olisi ihana,kun olisi personal trainer itsellä. Joku, joka heittäisi lenkkikengällä päähän- jos ei muuten liikettä olisi tarpeeksi.
Juu-uh. Alkuun pääsemisessä olisi juurikin niin tärkeää,että joku kannustaisi. Pakottaisi lienee oikea sana.
Noh, itsestä moni ja kaikki on aina kiini.PItää miettiä, mitähaluaa.
Haluaako voida hyvin, olla terveempi?
Mitä on valmis tekemään sen saavuttaakseen?
Siinä niitä on mahdollisuuksia jonkinlaisia.
Pitää vaan oppia ja muistaa,että ellei halua tehdä töitä- ei voi myös valittaakaan.
Siinä miulle on puremista ja tuumattavaa.
****
Joudun pohtimaan vielä paljon noita pojan kouluasioita. Pojan suosikki eilen illalla läpikävi näitä aisoita pojan kanssa, joten saan taas hetken hengittää. Toivon yhteistyömme johtavan tulokseen,jota tavoittelemme.
Meillä on selkeä jako. Minä hoidan mäkätyksen äidin roolissa, rooli ei muutu. Minä pidän,asetan rajat ja määrittelen ne, niin kuuluu thedä.Olen se, joka nostaa pojan naulakkoon häpeämään tekosiaan.
Puhun yhdessä pojan kuullen asiat asemapaikassa, ja he jatkavat siitä.
Tälla tavoin tieto, asia, mikä tahansa tulle oikeilta tahoilta,oikeina,riittävinä palasina- ja linja säilyy koko ajan yhtenäisenä.
En joudu epäilemaään. Poika voi luottaa.
Nämä tyypit ovat samalla puolella,hänen puolellaan. Hän voi luottaa,että nämä kohtelevat häntä reilusti, oli kyse mistä tahansa sitten.
Juuri näinhän kuuluisi aina asiat ollakin. NYt siihen on mahdollisuus,aikaisemmin ei tietenkään ollut tässä määrin. Yhdestä ei ollut moneksi, niin se vain menee.
Kun läpikäy menneitä, hengästyttää. Hengästyttää ajoittain tämä nykyisyyskin.
Pitää vähän treenata tätä omaa olemista,ja älytä-ettei tartte hengitellä paperipussiin nyt koko ajan, asiat selviävät kyllä. Ihan hyvin.

Uusi,paska akku

2012-01-22T08:38:00.002+02:00

Ohessa ystäväni peto. Hassu koira. Osaa ja onnistui piristämään päiväni, kohottamaan mieltäni. On vahvasti sitä mieltä,että hänen paikkansa on minun sylissäni. No just. Mukava tapaaminen, joka ilahdutti mieltä illallakin vielä.

Ystävien tapaamisessa on aina oma juttunsa. Siinä vain on jotain taianomaista,siinä- ja ystävien merkitykssessä omassa elämässä.
Kyllä. Mikään ei tunnu niin kovin pahalta sitten,kun asian voi jakaa. Olla ihan vain itsensä. Ystävyyden paras juttu on se,ettei tarvitse miettiä - ollaanko tasoissa. Saa halutessaan anataa,tai vastaanottaa.Olla korvana,olkapäänä- tai olla olematta,sekin on hyvin sallittua.

Ihan omien voimavarojen mukaan.
Jos niitä ei ole, fine.
Hyvin kelpaa muutenkin, ihan rikkonaisenakin.
Läsnäololla on suurin vaikutus, ja merkityskin siis. Oma minuus vahvistuu automaattisesti,kun on ihmisiä läsnä. Ohessa, mukana. Kuinka sen nyt haluaakin ilmaista.

Juniorin kanssa, ja asemapaikan kanssa kävimme läpi pojan kouluasioita, Sitä, mitä j a kuinka sielä koulussa ollaan, ja käyttäydytään. Helmi reissari kertoo karua kohtaloa siitä,kuinka usein poika on heitetty pihalle luokasta. Yhden ja saman opettajan otimesta. Opettaja oli paikalla siinä edellisessä sessiossa, taho-joka soitti poliisit.
Poika ei ole yhdelläkään tunnilla ollut sen jälkeen varmaan koko kaksaria siis.

Laitoin kyselyn opettajalle,että mitä siellä oikein tapahtuu, ja luultavasti ajan myös tapaamaan tahoa.
Juniori ei ota vastaansa sitä,että häntä nimitetään kakakraksi tahi rääpäleeksi koulussa kenenkään taholta, ja se on toki oikein.
Nämä kirjon lapset sitten taas toisaalta ovat hyvin huumorintajuttomia tietyssä kohden, ja taito erotella äänensävyjä ja värejä voi olla olematon.
Mutta.
Lapsellani on nimi. Nimi, jota soisin käytettävän.
Vaadin pojalta kyllä sen,että suu pysyy kiinni, ja asiattomuuksia sieltä ei tule.
Saman vaadin opettajalta.
Jos paikalla onkin samalla tasolla olevia ihmisiä paljon,ei se oikein kanna mihinkään.
Ennen kuin olemma keväässä- ja ysin keväässä, näitä lienee väännetty aika paljon ja pitkään.
Poikani on maailman helpoin provottava, se on totta. Ja samaan miinaan poika astuu jokakerta.
Siunattu asemapaikka, ja apu ja tuki- jonka sieltä saan. Poika sietää- sallii sen,että puhun asiat aikuisten kuullen siellä- ja on itsekin läsnä. Ei työnnä päätä pensaaseen, ja ehkä vähitellen alkaa luottamaan siihen,että olemme häntä varten osain olemassa. Hänen apunaan,tukenaan. Uskomme,emmekä salli toisten kohdella häntä epäreilusti.
Tämän tunteen haluan voimistuvan.

Kaikkea sitä.
Mutta jos vanhemmat eivät huolehdi,tue ja kannusta- niin kuka sitten???

Ulkona on postikorttikeli, taidan lähteä käpsyttelemään. Kiroan uuden puhelimen akkua, joka on ihan paska. Miten on mahdollista,että jos se on ladattu asiallisesti, niin se purkaa silti latauksen jopa vuorokaudessa, ilman,että puhetta on akkua kuluttavaa määrää? Perkele,sanon mie.
Huoltoon kiikuttamine on se hankalin asia ja vaihe, jonotus tekee asioista tuskallisia.

Tänään on päivä, joka voi muuttaa paljon . Kenetsä tulee uusi presidentti? Onko Niinistö todellakin odottanut oikean kohtaan, ja hän potin vie. Onko todellakin niin,että Suomi on valmis maana viestimään muulla maailmalle vahvoja viestejä siitä, millainen kansa me olemme- ja Haavisto valitaan?
Nuo kaksi kuitenkin ovat toisella kierroksella, jos gallupeihin on uskominen, ja miksi ei olisi?
Huonoa presidenttiä emme saa, se on varma.
Tai kuinka se hyvyys, tahi huonous sitten määritelläänkään.

Helää, on aamu uut

2012-01-20T06:17:00.003+02:00

Kadehdin tietenkin tätä.
Tai oikea sana on ihailla, ja todempi. Juuri näin.
Mietinkin ääneen,että nyt kun olen yksin- niin tämä ruoka-asia on ihan retuperällä.Ostaminen,laittaminen ja syöminenkin vielä.
Maitorahkaa on kaappi pullollaan ja mehukeittoa aina, kahvimaitoa en unohda koskaan.
Siinä se perussetti onkin sitten.
En palaa aikaan,jolloin laset asuivat kotona, silloin kyllä yritin käydä kerran vkossa kaupassa-tai kaksi. Osin Juniori hieman torpedoi hienoja kokeilujani.

Mutta nyt kun aikaa ja mahdollisuuksia olisi vaikka mihin, niin pitäisi syttyä niihin. Tuon ruoka-asian innostamana haluaisin kokeilla muutamia asioita- jotka taas eivät oikeastaan liity itse ruokaan, vaan rahaan ja käsittelyyn.
Helmikuu on okay seuraavaa; Varaa määrä x/vko rahaa. Nosta se käteisenä. Jätä kortti kotiin, älä kuljeta sitä mukana.

Kun raha käytetty,sitä ei siis ole. Loppu aika mennään ilman, ei todellakaan osteta mitään. Summan määrittäminen helmikuussa helppoa- se on pieni, kun perintöverot puskevat niskaan, osa 1. Vakuutukset ja muut härpäkket ovat korkeana pinona avoimien joukossa, mutta se on taas toinen juttu.

Ajatusmallina tämä on mielestäni mielnkiintoinen ja sillä hyvä.
Niin juuri toimin. Nyt sitten pitää miettiä oikea rahasumma/ vko. Jos auton tankkaa palkkapäivänä,ajan sillä koko kuukauden.
Ja jos tämä ajaa minut käyttämään jalkojani, aina parempi. Olen van ollut ottamatta stressia ruokailutavoistani ja muista härpäkkeistä. Hitaasti, mutta oikeaan suuntaan. Hyvin hitaasti.. Laahustamalla suorastaan, tuumaan.

Koska on aikaa, pitää innostua uusista asioista. Jos vaikka innostuisin saamaan nuo kirppistavarat pois jaloistani, ovat nimittäin siellä ja täällä , jaloissa. Kasoissa, j a pinoissa täällä kaikkialla. Hieman on hakusessa nyt kaikki.
Mutta jos ihan pian.

Eilen sianaikaan myös jotain,mistä iloitsen suuresti. Sovittua kodin ulkopuolelle tapaamisen. Sosiaalisen menon. MInä! Kyllä. Tämä liittyy ihanjohonkin muuhun kuin romanttisiin päiväuniin, mutta menomikä meno.
Hyvä minä.

Pitää nähdä enemmän mahdollisuuskia edessään,eikä sulkea silmiään.
Moni on mahdollista.
*********
Eilen taas työmaalla ollessani , ja puusavottaa purkaessani mietin omaa onnekkuuttani. Kun tein lumitöitä vapaaehtoisesti töissä,hymy sen kuin leveni vaan.
Kunpa moni saisi omasta arjestaan irti kaiken sen, minkä minäkin saan. Se vaan on niin omiaan tervehdyttämään itseä matkallansa.

Juniorin miehekäs kuorsaus kantautuu tänne työhuoneeseen. Niin, hieman on hankalaa nämä aamuisin ylösnousemiset.
Sama poika, jonka jalkojen tepsuttelu on jäänyt muistiini. Joka kapusi viereeni- ellei nukkunut siinä jo- tarttui kiinni silmäluomeen ja kiljui iloisena '' äiti- on aamu uut, helää nyt ''

Siitä on aikaa. Tuo onkin meidän keskinäinen juttu, ja nyt teen sitä pojalle.

Takapakki

2012-01-19T06:30:00.001+02:00

Niiskutan yhä. JO nyt on markkinat. Omituinen takapakki kärsitty ny olon kanssa t. Perkele,sanon mie.
Tarvitsee tutustua asiaan, ja tsekata, mistä aineksista sohvani on tehty. Oikeasti-e i ole naurun asia. Salapoliisityötä tämä nyt hieman vaatii, kaikki mahdollisuudet vaan pitää selvittää.

Mutta eilen illalla menin nukkumaan kovin hyväntuulisena,sillä pari äärimmäisen mainiota ideaa kertakaikkisesti vaan pompsahti mieleeni. Siis älli ja tälli sentään- kuinka ajoitain voin ihmisellä välähtää. LIsäksi ne liittyvät muuhun,kuin omaan toimintaani, joten ne ovat hyödyllisiä muualla.

Olen odottavalla kannalla, ja odotan-että pääsen tätä jakamaan, tätä tietoisuutta.
Välillä hämmentyy, kun tietää lohkaisseensa ilmasta jotain näinkin fiksua. Tämähän ei toki ihan jokapäiväistä ole ollenkaan..

Juniori tule eparikis päiväksi kotiin, töitä on paljon, ja asiakkaat kivoja. uusi tahoja, vanhoja tahoja.
Välillä mietin,kuinka nopeasti ollaan muututtu aikaan,että suuri osa ajasta menee todellakin sähköpostien kirjoittamiseen,vastaanottamiseen, kuinka paljon puhelimessa käydyt asiat ja neuvottelut ovatkin vähentyneet.
Samalla se vähentää aikaa tehdä yhtaikaa jotain muuta. Samalla. Välillä tuntuu työpäivän jälkeen,ettei ole tehty mitään tähdellistä- kun jalat eivät ole liikkuneet paikasta a paikkaan b, vaan ainoastaan sormet tanssineet näppäimistöllä ja korvat punoittavat puheluista.
Mutta tällaiseksi tämä on mennyt.
Asiakkaita tapaisin itse ajoittain enemmän , ihmisten kanssa ja parissa on vaan hienoa olla. He ovat aina se työn suola- ja sokeri.

Välillä mietin,että kuinka saatavilla pitäisi olla- koko ajan. Toki hankaluutena ajoittain on se,ettei koskaan kukaan voi tietää toisen työnkuvaa. Ajoittain luullaan,että työhön kuuluu vain sen ruudun tuijottaminen,ja odottaminen,että meili tipahtaa laatikoon, ja että siihen voi vastata samantien. Tai sama puhelimen kanssa.

Mutta nämä ovat näitä. Samankaltaisia asioita jokainen varmaan työmaallaan kohtaa.
**
Ja ,nuo liittyvät kaikkeen muuhuhn, paitsi itse työhön ja paikkaan. Siitä en vaihtaisi mitään. Nuo ovat lisäosia!
Törmäsin lukukierroksella tähän.
Ei huono luettavaa, noin kuin pikaisesti tsekaten.
Siitähän tämä lähtee,että pitää palata ajassa taaksepäin, ja tsekata, mitä oikeasti ollaan ennen syöty.
Tuossa on järkeä-paljon enemmänkuin monessa muussa.
Lehtien kierros paljasti myös tällaisen. Sillä lailla! Terveysvaikutukset ovat yksi luku ja kaikki muut tulevat sitten jäljessä.
Tuollainen arvosanahan olisi huisin hauska todistuksessa.

Kaikkeen siihen törmää lukureissullaan. Pyrin nykyään siihen,etten jää jumiin koskettaviin uutisiin. Silmäilen ne piakaisesti,en palaa päivän aikana, en jumita.

En jää vatvomaan, totean.

Tämä helpottaaomaa olotilaa, pitää moodin kolmetoista astetta korkeammalla, sillä suru vierailee kuitenkin luonani usein.

Osaan palastella asian suru ja kaipaus oikean kokoiseksi,enkä anna sen lohkaista itsestäni enää palaa,että se jäisi vallitsevaksi. Se syö energiani ja muutun kädettömäksi joka saralla.

Eikä se tarkoita,etten kaipaisi. On vaan kyettävä veivaamaan, ja palautumaan itse hyvään kuntoon. Niin fyysisseti kuin henkisestikin. Nyt en vielä sitä ole, siksi varmaan sairastankin nyt hieman koko ajan. Fysiikka laahaa perässä- kun korvien väli laksi pakkaselle niin paljon. Ei ole jaksanut oikein mitään.
Psykofyysinen kokonaisuus on kova juttu, ja ollessaan iskussa- siihen ei moni pysty. Siis paha, tahi vaiva.
Hieman kärjistäen. Hieman vain!
Tekemistäs iis riittää!

Kello juoksee, lähden työmaalle. Kahvit koneeseen, ja paikat kuntoon seuraaville asiakkaille, ja päivä on käynnissä siellä päässä.
On ihastuttavaa,kun on paikka, mihin menee joka päivä hyväntuulisena.

Tämä syödyn viljjan määrä nykyään on aika iso.

Tippuvat räystäät

2012-01-18T06:08:00.001+02:00

Kaipaisin valoa. Sitä,että räystäät jo hieman tippuisivat ja että ilmassa olisi lempeämpi soundi kaikkinensa.

Sitä odotan.

Mielikuvissani se alkaa heti tammikuun jälkeen, näin olen oman pääni ohjelmoinut uskomaan,on se sitten totta tai ei- sillä ei ole merkitystä itse asiassa !

Eilen vietin mukavan iltapäivän. Mukavan työpäivän. Mukavan illan,

Elämäni on siis mukavaa.

Kiva.

Mukavasti juttelin kouluterkan kanssa puhelimessa poikani verikokeiden tuloksista,jotka hän saa tänään.

Verikokeiden osalta paastosokeri on okay, samoin muuten kolesteroli. Hyytymistekijät eivät ole viitteistä ,eikä b-kreat. Samoin muutama muu on jotensakin kallellaan, mutta lappu on työpöydällä. Niin tietenkin..

Pojan hyytymiset- trompparit- eivät mahdu viitearvoihin, se on todettu jo aikaisemmin,samoilla linjoilla mennään. Ne mahtuvat kuitenkin normaaliin poikkeamaan. Kai.

B-kreat on miulle sellainen, jote netistä jouduin hieman tsekkaamaan ja odotan lääkärinkantaa siihen.

Meillä aikuisilla on nyt muutama kohta, mihin tarttua näissä- ja toivon,että se kantaa hedelmää hieman nenäämme pidemmälle.
Näin todellakin toivon kaiken tämän kanssa.

Eilen uitin poikaa, on kiva katsoa,kuinka taitava tuo on. Ui kilometrin, nosti peukua ja tuli hymyillen ylös. Noin se toimii hyvänä päivänä. MIulla pitäisi olla pojalle oma rata varattuna,sillä poika kokee olonsa ahdistuneeksi, jos on paljon ihmisiä liki. No kiva. Ja kuinkas paljon tuolla halleissa aina sitten onkaan? Iltaisin. Treenivuoroja,ohjattua toimintaa. Sitä ja tätä. Nämä yhtälöt ovat niin hankalia ajoittain kaikille. Ja vain kannustamalla, mukaan lähtemällä- tähän on tässä kohden mahdollisuus. Muuten vielä ei. Vasta,kun olemme paljon pidemmällä.
Kaiken maailman juttuja.

Tämä on tärkeä päivä,sanon minä. Monen kannalta. Peukkua sille,että lääkäri on kiva, ymmärtää sen positiivisen vallan mahdollisuuden, mikä hänellä nyt on käsissään kannustaessaan poikaani. Moni nyt naureskelee partaansa, mutta ei se ihan niin vaan ole. Ei ole helppoa istuttaa oikeita ajatuksia näiden mieleen. Ei vaan mene. Ja kyse ei ole siitä,ettei yritystä olisi. Taho on vaan väärä. Äiti.
Silloin tällöin = usein, tarvitaan järeämpää ,ulkoapäin tulevaa käskytystä. Sellaista, mitä poika ei voi ihmisen aseman takia kyseenalaistaa.
Huomenna poika tulee kotiin, lähtee täältä pe.na kouluun j a asemapaikkaansa vasta lauantaina. Ihana saada poika kotiin taas muutamaksi hetkeksi. Niin se menee, että ikävä- jota tuntee,kun omat lapset ovat muualla, on erilainen- kuin mikään muu.
Ehkä me pärjäämme ihan hyvin . Niin toivon.

Jos yrittäisin paperini kohdilleen ja vääntymään numerot oikeisiin kohtiin ooikealla tavalla. Saamaan vitoset ja kasit pysymään oikein päin- kutoset ja ysit säilymään omilla riveillään, ja n- sekä k- kirjaimet oikeissa tavuissa.
Välillä asiakkaille lähtee sellaisia kirjeitä-että oksat pois. Inhimillisyyttä ripaus joukossa.

Puiden oksat notkuvat lumen painosta, ulkona näyttää kauniilta. Ei mielialassakaan ole yhtään mitään vialla. Tämä on asennekysymys pitkälti.

Moniteholasit!

2012-01-17T06:10:00.001+02:00

Nyt tuntuu vihdoin paremmalta, noin kuin ainakin ihan hieman. Tyydyn siihne, menen sillä. Ja hyvä- sillä tälle päivälle jäi kamalsti ohjelmaa, jotka on kivempi tehdä ja suorittaa terveempänä.

MInua ,minun työskentelyäni häiritsee kamalsti numerohäröys. En tee virheitä, jotka vahingoittavat sinänsä ketään, numerot vaan pyörivät j a kääntyvätten nurinperin- kuin konsonantit lukihäiriöisellä-kirj.häiriöisellä.
Hankaluus tässä on siinä,että se aiheuttaa hirveästi ylimääräistä työtä. Monelle taholle.
Ja vaikka kuinka katson virhettä,en sitä näe.
Moniteholasit! Niin, kun se olisikin niin yksinkertaista.
Ei taida olla.

Pitää vaan tsempata enemmän. Katsoa jahidastaa vauhtia. Mennä rivi riviltä- kuin opettaisin Junioria kokeisiin. Ehkä ne sieltä sitten nousevatten silmiin.
Niin toivon, oikein kovastikin..

Juniorin osteopatia ei ihan mennyt putkeen,eikä siitä sen enempää. Hieman jouduimme keskustelemaan isoin sanoin. On meillä matkaa- mutta minne?

Onneksi ystävyys ja koiraterapia auttavat aika paljon ja pitkälle, monessa asiassa. Illalla kunniiskuttaen nessu kädessä tarvoin tunnin ystäväni kanssa koiran loikkiessa elinvoimaisena sinne ja tänne- olikin paljon parempi olo.
Lumoava tuoksu,joka levisi kotiin- kun parvekkeelta kaivoin sohvan tyynyt ja istuinosat- vahvistivat vaan hyvää mieltäni.
Kun katsoin hieman jo vanhalta tuntuvaa- silti iki-ihanaa- Tappava ase 3 elokuvaa, nauratti jo kummasti.
Hyvillä mielin oli kiva käydä nukkumaan.

Kun herää voimaantuneena, ja nukuneeena- kaikki tuntuu tässä elämässä mahdolliselta, nin se vain on.
Tänään uitan Junioria,huolehdin tyttärestä, tapaan Algeco Oy:n edustajan ajatellen taloyhtiömme remonttia. Kiva päivä, joskin aiheuttaa sen,että joutuu hieman suhailemaan sinne ja tänne ja muuallekin. Moneen suuntaan.

Ajatella, tammikuu on jo yli puolen. Voiko nyt ajatella,että alkaa helpottaa. Oliko se eilen,kun oli vuoden masentavin päivä lehtitietojen mukaan? Hyvä- se ei ole tänään!
Jostain syystä - ei henkilökohtaisia kytköksiä- tämä kosketti minua kovasti. Tuntuu karulta, ja hieman kostui silmänurkkakin.

Niskutus ja essut

2012-01-16T06:44:00.001+02:00

Olen siis viikonlopun niiskuttanut. Pärskinyt. nenäni on punaisempi kuin Punakuonen, ja pielet kipeät.
Olen pitänyt tiukasti villasukkia jalassa, ulkoillut kahden pienen laahustuslenkin verran= syke ei nouse,hengästyä ei saa. Tärekintä on happi, ja valo- mikä ei muuten sohvalle asti tule samalla tavalla.
Nyt on nuutunut olo,silmät kipeät ja nenä vuotaa yhä.
No heh heh.

Alkanut vuosi on ollut tahmea. Vauhditaan,olotiloiltaan. Se on selkeästi ihan pihalla olemista,etsimistä ja laahustamista.
Vauhti on ehkä miulle ihan hyvä-tällaiselle juoksijalle. jo on aikakin oppia,että hitaus on malttia.
Tahmeus päässä johtunee siitä,että normisti miulla on mahdollisuus viettää loppuvuosi vapaana velvotteista, ja huilata. Olla sitten halutessani tukka pystyssä, paheiden tiellä,hautautuneena kotiini. Nukkua milloin sattuu,olla,miten huvittaa. Nyt tuon ajan vietin isän kodinhoitajana,ja sitten Juniorin seuralaisena.
Sen jälkeen jo harjoiteltiinkin jo työelämää.
Tämä selittänee jotain.
Kaavani on rikottu, ja vanhan koira mieli ei toimikaan samalla tavalla.
Mieli liikuttaa kehoani, niin se menee.

Väsymykseni, jota laahasin viime vuonna perässäni pitkään,ei siis ole ihan kaikonnut. Äiti kulkee mielessä paljon, kohta on vuosi äidin kuolemasta.
Onneksi olen kirjoittanut, sillä ei minulla muistikuvia ole menneestä.
Vuosi on vain mennnyt.
Ohoh.
Tämä onkin iso juttu, sillä näin näille vuosille vain käy- jollei ole tarkkana.
Ne lipuvat,me mukana. Milloin hampaat irvessä- milloin kyynelsilmin, milloin ehkä hieman lientyneemmällä olotilalla. Mutta kaiken takana ja kaikkea leimaa suorittaminen yhä. Ainakin itselläni.
Ei ole helppoa hypätä vanhasta pois, ja olla tässä ja nyt. Voi päivää! Kunpa olisikin.

En valita. Totean vain.- Tiedän asioitteni olevan hyvin,eikä asenteessanikaan ole mitään vikaa. Mutta uuden ottaminen sisällöksi omaa elämäänsä- se ei vaan käy ihan tuosta noin. Ei, vaikka kuinka haluaisi.

Päätöksen tekeminen on toki se juttu, mistä kaikki alkaa,eikä halusta koskaan jää mikään kiinni, mutta kaikki ei ole siinä.
Ennen kuin uusi malli,uudet tavat on ajettu arkeen,se vie aikaa. Aiheuttaa uudenlaista lamaa, epäuskoakin varmaan.

Kaiken tuon tiedostan, aikuisen kuuluu tehdä sillä tavalla.Aikuisen kuuluu tietää,ja ymmärtää.
Kyytiin kapuaminen on hankalaa ja työlästä- kuten noissa kuvissa olevilla madollakin..

Eilen tapasin Junioria. Poika on ulkona lätkää pelatessaan saanut niskansa totaalijumiin, ja päään kenoon, jota tänään auotaan osteopaatilla. MInulla olisi ollut aika, mutta vointi on yhä niin kehno-ettei minun kroppaani voi kukaan koskea. Onneksi osteopatia on pojalle jo tuttua,häneen on koskettu aiemminkin, mutta eri ihminen.
Saa nähdä.
Tällä viikolla saamme keskiviikon tienoilla pojan sokeriarvot, ja muut mieltäni paljonkin kiinnostavat.
Tämä on jännä viikko, tällä viikolla tapahtuu paljon.
Onneksi kaikki raskas ja hankalat palaverit tapahtuvat alkuviikosta ja keskivkona viimeiset- ja vko helpottaa loppua kohden, ja siellä on muutama lätkämatsikin sitten, jotka liennyttävät- uskon ma.
Hyvä,että näin päin..
Juniori on tiukan paikan edessä itse myös. Oma vastuu itsestä nousee nyt ehkä kaikkein suurimpaan roolitukseen tässä. Ja se,että nyt pojan pitäisi hieman mietti- ihan tosissaan asti itse omia tekemisisä. Ottaa niistä vastuu,kääriä hihat ja kääntää kelkkaa.
Onko hänestä siihen? Tämä on se jännittävä kysymys. Tai ehkä oikeampi kysymys on se,että kuinka paljon hän itse oikeasti kaikesta tästä kuitenkin ymmärtää,kuitenkaan- kuinka asiat ja sanat sitten halutaankaan asetella?
Mikä on mitä?
Ei ole vaikeaa,ei ole mahdotonta.
On haasteellista ja mahdollista.

Jumi ja värikkäät teipit

2012-01-14T09:18:00.002+02:00

Niiskutan. Niska on ed.jumissa ja päätä särkee noinkuin semi-paljon koko ajan. Eikamalsti naurta, kun niskan jäykkyys on aika vallitseva tällä hetkellä.
Voisin jopa sanoa,että harmittaa.
Mutten nyt anna tämän olotilan haitata, vaan juon mokkani lopppun.
Vedän ulkovaatteet päälleni ja lähden ulkoilmaan haastamaan huonon oloni.
Kävelemään maitokauppaan. Haukkaamaan happea.
Olemaan reipas.
Noin kuin hetken aikaa ja matkaa.
Mihinkään kovin haasteelliseen en nyt pysty kyllä. Mutta johonkin.
Raitis ilma on hyvästä- sanon minä.
Pää voi ainakin hyvin,kun siellä on.

keksin tällaista hölynpölyä,mitä tehdä,että tulee lähdetyksi ulos.
Eilisen makasin vahvojen kolmioiden vaikutuksen alaisena sohvalla saadan jotain onneksi niskani kanssa tapahtumaan-että pahin tuska helpotti. Huh. Vielä on pitkä,pitkä matka eteenpäin ja kuntoon. Lihaksistoni vetää ana ihan överit suuttuessaan. Yliliikkuva rankani ei pysy paikoillaan, vaikka muka kuinka yritän toimia oikein.
Minä olen ruvennut iettimään, olisiko tässä jotain järkeä, siis varsinkin tuon minun niskani kanssa.

Kun minusta tuntuu,että teen itse jotain perustavaa kaatua koko ajan väärin. Ettei miulla pysy paketti kasassa.
Jos tuon kanssa saisin ohjattua, ja opetettua itseäni,kroppaani oikeaan suuntaan?
Pitääkin varata aika työterveyteen ja kysyä tuota. Kysyn jo maanantaina osteopaatiltani. Tuo olisi ehkä kokeilun paikka?
Haluaisin kuitenkin voida hyvin.

Ulkona on lunta. Ystävättäreni näen tänään monen, monen vuoden tauon jälkeen. Tulee paikkakunnalle kivan miehensä kanssa. Ihastuttavaa! He ovat niin hyviä ystäviä,ettei minun tarvitse edes siivota himassa, enne kuin voin avata oven heille ja toivottaaa tervetulleeksi tänne.
Se on paljon se!

Toki, koska pidän heistä niin paljon, raivaan kirppiskamat sohvalta,että siihen mahtuu istumaan ylipäänsä.
Juniorin tapaan huomenna, ja ehkäpä pääsen pulkkamäkeen naapurin lastenkin kanssa. Jos niiskutus yltyy,pysynkaukana, muuten tartutan- ja siellä perheessä on pikkiriikkinen vauvakin.
Ei ole viisasta silloin olla lähelläkään.
Kaipaisin pientä reipastumista olotilaani.
Taidan aloittaa sen nousemalla tästä..

No perkele

2012-01-12T06:56:00.003+02:00

Hmm.
Lihaksisto on suuttunut minulle.Kroppa oireilee. Kahvakuulatreeni lienee tehty päin persettä-sillä epäkkäät ja käsivarren lihakset, jotka siis kyynerään liittyvät ,sanovat sopimuksen kanssani irti. Samoin ranteet särkevät.
Vähänkö siis olen taitava!
Lumitöt eivät verryttäneet,kuten mielessäni optimistisesti ajattelin. Hieman ehkä suututtivat vaan..
Terve lihaskipu on erilaista,kuin se-että tuntee,että nyt meni metsään.
Lienen pysyvästi metsässä.

No perkele.
Vaikka suunnitelmisssa on tänään mummosiivo,taidan perua. Voi olla,että olisi viisasta.
Tänään hoitelen alkaneen vuoden papereita, ja saan laskuja lähtemään.
Palaveeraan taloyhtiön asioita, ja lopun aikaa huilaan.

Kuulostaa suunnitelmalta.
Ei mitään fyysistä,kiitos.

Osteopaatti maanantaille kuitenkin jo varattuna. Mahtavaa!

Juokseva nenä

2012-01-11T06:38:00.002+02:00

Keli kuin pumpulia,mieli mainio. Voiko yhden sängyn kääntäminen toisin päin vaikuttaa yöuniin näin paljon. Hiton feng shuit! Olisi kannattanut siis miettiä sängyn suuntaa jo aikaisemmin..
Mutta nyt on hyvä ja homma hallussa.
Kun jaksaisi vääntää kamat kirppikselle,eikä nostella jalkojaan nyt eteisessä ja tässä työhuoneessani.
Ilmankos nenä juoksee koko ajan täälläollessani,sillä meillä ei käy siivooja.
Ja tämä, joka täällä asuu,ei sitä tee.
Joskus,muttei uuraasti-ainakaan joka hetki,eikä tänäänkään ehdi. Katsotaan huomenna. Maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita.
Jos vaikka ehtisin tapaamaan ystävääni tänään illala,se ilahduttaisi minua suuresti.
Valmistelemaan taloyhtiön kerhohuoneen huomista sopimusten allekirjoituksia varten,sillä suunnttelutstot on valittu ja yhdyshenkilöt tapaan huomenna.
Kiva,kun asiat etenevät taas.
Mainiota,sanon ma.
On tätä odotettukin. Paljon ja kauan..
Pian päästään eteenpäin oikein kunnolla,ja jossain vaiheessa pitää miettiä rahoitusta ja sen järjestämistä.
Kaikki ajallansa kylläkin, sanon ma.
Mutta eteenpäin.

Työmaalla hyvä flow. Viime vuoden paperit alkavat hahmottua oikeankokoisiin pinoihin,eli mataliin ja homma alkaa olla aika hyvällä mallilla. Hieman sitä,tätä ja tuota ja muuta. Mutta tätä vuotta voimakkaasti tehdään ja eletään jo.

Juniorin palaverit tässä kuussa,ensi kk:n lussa. Siirtoneuvottelut asiakkuuden kanssa. Tapaamista neurolla.
Ja sitten pitäisi aloittaa kuulkaas rippikoulu. Kirkossa käyminen. No heh,heh.
Tämä on se asia, minkä kanssa on suuria vaikeuksia, ja hankaluuksia. Kun vaikka pojan kanssa on puhunut, niin silti ei ihan aukea se, miksi ja mitä varten yleensä ripari on olemassa. Miksi himputissa siellä kirkossa käydään ja mikä on pelin henkin noin kuin yleensäkään. Miksi???
Nii-ih, sanoppa se.

Toisnen asia on se,että pitäisi vääntää kesälomasuunnitelmaa.
Miettiä,että jos ja kun Juniorin on minun kanssani kesällä,että mitä me sitten teemme?
Jonkinlainen pyörähdys kotimaan kauniissa kesässä olisi paikallaan, mutta minne se suuntautuisi?
En tiedä. Mutta pitää jossain kohden tietää.
Kesätapahtumien googlaus lienee kova sana. Reitin hahmottaminen. Hei ja niin. Ne tuetut lomat- ne pitää tsekata, mikä niissä on meininki.

Taisin hypätä ajassa hieman eteenpäin- mutta jos nyt vaikka suuntaisin ja lähtisin työmaalle.
Kameran voisi yrittää kaivaa laukustaan tänään..

Kusta päässä

2012-01-10T06:45:00.000+02:00

Tämä on aika surullista. On.
Ja vaikkakin. Joudun sanomaan nyt,että jo oma Juniorini on niin paha ajoittain suustaan, että ymmärrän myös tuon toisen puolen. Ymmärrän,että ihmiset suuttuvat ja suivaantuvat, menettävätjopa malttiaan.
Mutta silti senkuuluisi tapahtua vaan siellä omien korvien välissä.
Aikuiselta pitäisi löytyä kyky ja taito nähdä, kuka huutelee. Kuulla huudosta soundi, joka on erilainen,kuin ihan ''tavikseksi'' luettavalla hmisellä.
Tämä tapaus pahoitti mieleni,.

Tämän lukeminen ei helpottanut eilen oloa yhtään. Niin juuri. Kuinka kipeitä nuoria meillätässä yhteiskunnassa onkaan. Eikö ollut mitään muuta keinoa?
Näinkö nämä asiat kuuluu hoitaa?
En edes halua tietää,mille tuolla perheessä tuntuu. Tuollaisen tuskan määrää en edes halua arvioida.

Tai tämä. Kustako ihmisillä päässä on? Olisivat itse hypänneet sen junan alle. Jos ihminen on niin läpeensä paha, niin tekisi jotain itselleen,ei toisille. Elämä olisi paljon paremmin siinä kohden. Ja, en jaksa uskoa,että kukaan pahana syntyy, mikä ja mitä menee pieleen jossain kohden, kun ihminen ja käytös pahaksi muuttuu.

Ei mikään hieno kierros, kun lehdet lukaisi nopeasti läpi. Ei todellakaan!

Eilen lenkkeilen hupsun, lapsellisen koiraystäväni kanssa. On se hassu. Ja kuinka paljon onkaan muutosta jo syntynyt reilussa vkossa, jonka hän on saanut uudessa kodissaan viettää. Äkkiä ympäristö muokkaa tuollaista luojanluomaa olentoa.
Siunatut ennalta sovitut ajat ja paikat. En todellakaan olisi noussut sohvalta,jos en olisi sopinut etukäteen menoani. Olisin kietonut torkkupeiton vaan paremmin ympärilleni,ja jäänyt olemaan siihen. Mutta,kun oli puhuttu ja luvattu, olimentävä.
Ja kuink kivaa oli käppäillä pakkasessa, koiruuden touhutessa omiaan. Ihmetellä omia, ja taisin jutella koiralle kaikki mieltä painavat asiani. Helpotti.
Kotiin tullessa olin kuin uusi, hieman parempi ihminen.

Miksi lähteminen on ollut miulle niin vaikiaa- toivottavasti vaan tähän asti!

Ja kuinka vähän olen kuvannutkaan! Hitto,miulla onhyvä kamera, jaloistavat objektiivit ja meikä vaan himmailee. Josko sekin loppuisi.
Harmittaa välillä olla tällainen lapanen. Murr itselleni.
Hiukset ojennukseen, ja jos nämä ripset harjaisi. Meikkaaminen on kyllä jäänyt ihan minimiin nyt. Mutta pakko on sanoa,että nämä ripset ovat mukavat . Ihminen ,jonka luokse minut ohjattiin- on miellyttävä ja siellä käyminen, hoitopöydällä pötköttely on kyllä kiva tauko mihin tahansa päivään, ja kohtaan viikkoa.
Kuka sanoo mitä tahansa, puolesta tai vastaan, olkoon oma asiansa. Minä viihdyn näissä.
Ja kohta viihdyn töissä.
Nenä juoksee- missähän Du Actit oikein on, ilman nitä ei nyt selvitä.

Voisin pähkäillä

2012-01-09T06:23:00.001+02:00

Nyt alkaa arki täydellä teholla. Olenkin saanut lorvia. Olen aika hyvin niin tehnytkin. Mutta en ole ahdistunut, vaan olen tuntenut oloni aika hyväksi. On ollut mukavaa.

Tänään tapaan koirakaverini, joten päivä ei todellakaan jatku huonona,päin vastoin. On kivaa!
On jotain, mikä innostaa. Mikä saa nostamaan pyllyn illalla sohvalta ja lähtemään liikenteeseen.
Kyllä, olen taas (joka vuosi olen) tilanteessä,että vaakakupistani pitää tiputtaa ylimääräistä kuormaa pois. Miksen mie opi? Ja kuitenkin, omakuvani ei ole tällaien, minkä nyt näen. En koe oloani hyväksi. Perkele,sanon mie.
Tai en oikeastaan viitsi tuollaista kieltä käyttää.
Sanonpahan vain, jotta ihan itse olen itseni tähän kuntoon syönyt ja juonut, joten marinat sikseen. Töitäpitää tehdä monella saralla.
Ei sen väliä, tehdään sitten.

Juniori ei ole ihan innoissaan aloittamassa koulutaivaltaan, ja uskon jotenkin,että edessä voi olla kovin takkuista menoa. Pitää jollain tavalla saada uskoa ja vahivistusta Juniorin mieleen. Mistä minä sitä kaivan? Mistä löydän sen porkkanan,joka auttaa poikaa nyt juuri, tässä hetkessä? Saa tsemppaaamaan ja tajuamaan,että koulu on ystävä- ei vihollinen.. Pitkät lomat on toisaalta ihan perseestä- sanon ma..
Mutta nyt minullaon apujoukkoja, joten tilanne ei ole huono, ei ollenkaan. Päin vastoin. Parempi se on kuin koskaan.
Aikaisemmin joudun tämän asian kanssa painimaan itse. Nyt en. Suuri kohennus asiaan, todellakin.

Tytär ? jatkaa sijaisuuttaan. On ihastuttavaa,kunhänen elämänsä on turvattua kevään loppuun asti. Siinäkohden lienee saanut jalansijaa sinne,missä nyt on- ja mahdollisuudet tehdä kesälomia- ovat varmaan aika hyvät. Paikka kun on sellainen,ettei ole kiinni edes kesän aikana, kutenmoni muu tälllä paikkakunnalla.
Asiat alkavat olla kivalla mallilla.Kevään aikana tyttären pitää vielä muuttaa,ja hankkia toinen asunto, vuosi valmistumisesta tulee keväällä täyteen.
Hiemanko aika juoksee kovaa kyytiä eteenpäin.

Voisin pähkäillä näitä elämän pikkujuttuja,isoja juttuja vaikk maailman tappiin saakka, mutta lienee kaikille kivempi,jos lähden tästä vaikka töihin. Ansaitsemaan elantoani.
Aamupalaveria, ja muuta mukavaa.
Pakkanen paukkuu, ja auto on piuhassa. Homma hyvin.

Kirppis

2012-01-07T09:42:00.001+02:00

Saan tänään;
Jatkaa kirppistavaroitteni kanssa.
Ihanaa,sillä nyt on oikeasti intoa moiseen. Lattialla selkäni takana on kippoa ja kuppia, iso läjä (valtava läjä) dvd elokuvia.
Kirjoja. Vaatetta. Kyllä.
Tänään taidan käydä kellarissa katsomassa,onko siellä mitään lisättävää kuormaan.

Tämä on viisasta,sillä jossain kohden taloyhtiössämme etenee perusparannushanke, ja kun remontti joskus saadaan käyntiin, niin myös alakerrasta häkkikellaritilat pitää tyhjentää.
Käyn nyt jo ensimmäisen kerran niitä läpi. Entistä tiukemmalla kädellä, ja mietin- mitä ihmettä.
Juniorin legoja siellä on varmaan 30 kg. Kyllä- niitä on nimittäin hieman kertynyt tässä vuosien mittaan..

Minä karsin omia lasistojani,sillä otan itselleni arkikäyttöön äidiltä saamani Ultimat.
Samoin otan normikäyttöön itselleni nämä Gaissat.
Miksi minä säilöisin niitä ja odottaisin juhlakäyttöä??? Saan odottaa aika kauan.
Hieman joudun miettimään missä näitä punssimukeja käyttäisin. Nuo ovat siis todella pieniä! Söpöjä,enkä niitä huolisi myydä, mutta ovat melkein kokoluokitukseltaan lasten leikkeihin sopivia.

Pitää tehdä muutoksia täällä ja miettiä tarkaan. Asioita ja tavaroita ei kannata säilöä- ne ovat vaan tavaroita, ja ne on tehty käytettäväksi. Ehkä arkeni on luksusta,kun käytän äidin juhlavampia laseja arjessa. Ehkä maltan istahtaa kauemmaksi aikaa pöytään. Kattaa itselleni kauniisti pöydän? Silloin tällä on merkitystä, ja tämä on viisasta.
Kyllä, juuri näin minun kuuluu toimia Ajatus tuntuu hyvältä ja jopa viisaalta. Hassua.
Mutta mukavaa tehdä asioita. tehdä,eikä siirtää maailmaan tappiin. Hamaan jonnekin ja kuvitella,että ne tulevat sitten tehdyksi, ei se taida olla ihan niin.
Onnekkaaksi minut tekee se,että pääsen tänään myös alakertaan vahtimaan naapurin lapsia, kun isäntä hakee rouivan ja tuoreen vaavin kotiin sairaalasta. Aika ihanaa,sanon mie. Pääsen katsastamaan pikkiriikkisen ihmistaimen, ja nuukimaan jopa vauvantuoksua.
Ensin pitäisi saada itsensä ulos.
Kinkun sulattainen vyötäröltä ei ole päässytkäyntii Treenata olen kyllä jaksanut, ja heiluttanut kahvakuulia uhkarohkeasti himassa,mutta kinttuja en ole raahannut poluilla,enkä teillä. Mitään ei tapahdu, jos ei liiku.

Taidan siis edetä- muutoin olen tässä illallakin vielä. Niin käy helposti.

Tyttövauva

2012-01-06T07:23:00.001+02:00

Kävin sitten taas eilen leikkimässä kaverini kanssa. Miulla oli Juniori mukana. Iso, mustiin pukeutunut raamikas poika. Olimme läpikäyneet pojan kanssa tämän kohtaamisen ja treenanneet. Juniorista tulikin ensimmäinen mieshenkilö, jota tuo pelokas koiravauva ei haukkunut,eikä murissut. Meni oikein hyvin.

En oikein tiedä,kumopi sitten tunsi suurempaa mielihyvää aiheesta- poika vai koira.

Mutta tärkeä askel otettu noin kuin jatkoa ja tulevaisuutta ajatellen. Tuo perhe on kuitenkin sellainen, jonka kanssa olemme viettäneet paljon aikaa menneessä- j a miksi emme viettäisi tulevassa.

Tärkeää on,että luottamus on olemassa kaikkien jäsenten välillä.

Iloitsen!

Iloitsen siitä,että poika kuorsaa nyt kotona. Oli eilen pelissä, ja sai ihailemaltaan pelaajalta nimmarin Tapparan pelipaitaansa. Hieno homma,sanon ma.

Iloitsen keskusteluyhteydesä- joka on nyt jollain tasolla saatu aikaiseksi. Ei se ole täydellinen, ei todellakaan, mutta se on valtava parannus asioihin.

Ja, iloitsen siitä-että voin puhua yleisellä tasolla jostain kipeästä asiasta,eikä Juniori kohdenna sitä heti itseensä tulevan kritiikkinä.

Tämä on suuri asia,ja edistysaskel kaikkeen ja kaikessa.

Pojan täytyy ymmärtää,ettei kaikki kosketä häntä.Johdu hänestä. Maailmankuvan laventaminen on kova juttu.

Ystäväperheeseen naapuriini syntyi eilen tyttövauva, ja perhe iloitsee tuoreesta tulokkaasta.

Minä heidän ohellaan. Ihania uutisia. Elämän jatkumoa.

Perheessä on entuudestaan kaksi poikaa, joten tyttö lienee myös kovin tervetullut tasapainottamaan tilannetta. Kuinka hienoja uutisia on siis moni saanut jo, ja vuosi on vasta kuudennessa päivässä.

Tässä on hyvä soundi,tässä vuodessa-sanon mie.

Taas saan mennä kauppaan, ja ostaa jotain ihan pienelle vauvalle. Rakastan hypistelemistä. Pieniä vauvan vaatteita voisi ostaa jo vaan sen takia,kun ne ovat niin täydellisen kauniita.

Nyt on taas ihan oikea syy!

Tämä päivän loppuaika on tarkoitus viettää valmistellen vuoden ensimmäistä kirpputoripöytää. Vaatteita olen jo perannut esille, ja tarina jatkuu. Varmaan joudun hieman läpikäymään kellaria, ja miettimään-että mitä ihmettä!

Tuumaamaan osaa tavaroista, jotka äidinkin luota toin. Onko kaiki todellakin sellaista, mitä haluan itse omassa kodissani pitää ja säilyttää.

Tässä kohden en kierrätä mitään tyttärelleni, odotan,että hän pääsee opiskelijaasunnostaan eroon ensin.

Muutto kun on kuitenkin tässä kevään korvalla edessä- niin ei kai nyt tavaroita sinne viitsi ylimääräisiä nyt viedä.

Mukava,kun on virettät ehdä- tuumata ja tarttua toimeen. Vaikka lyhytaikaistakin,kuten se minulla on tupannut olemaan.

Mutta, on sentään vire.

**
Juniorin elämässä tammikuu on täynnä palavereita.Pojan asiakkuus siirtyy toiseen yksikköön,kun sijoitus on pitkäaikainen. Uusia ihmisiä meidän elämäämme. Tunnen kyllä haikeutta,kun joudumme luopumaan yhdestä pitkänlinjan sossuntädistä- sillä daami on kyllä ollut suuri ilo ja riemu meille. Se tuki ja turva, minkä hän on tarjonnut,on auttanut minut monen karikon yli tässä elämässä.

Olen kyllä muistanut sen hänelle kertoa. Taidan kirjoittaa kirjeen hänelle vielä.

Niin moni asia olisi toisin, jos en olisi oikeassa kohdassa tullut kuulluksi.

Hyvä,kun tulin!

Oih.Juniori halusi tulla herätetyksi aamulla varhain, palaa asemapaikkaansa jo aamupalapöytään.

Tietää minun jääkaappini olevan aika tyhjä.

Minä taidan avata nuo kaapistoni, ja alkaa seulonnat.

Ihana extra- vapaa tekee viikonlopusta ihan ruhtinallisen.

Verikokeet

2012-01-05T07:32:00.004+02:00

Verikoetta,koiran moikkaamista. Hiukset,ripset. Mummosiivo.

Ihan kuin tälle päivälle olisi ohjelmaa kaikenlaista.
Tuntuu hieman sille.
Kaikki noista ovat kyllä kivoja asioita,joten en valita mistään noista.

Juniori siis menee verille. Nyt on näytön paikka ja kova paikka tavallaan. Olemme ottamassa määrän x kokeita, joista voimme tarkistaa perusasiat, mutta myös kolesterolin- sillä tämä saattaa antaa meille kätä pidempää,jos arvo on yhtään koholla.
Saamme pojan mukaan keskusteluun,kun puhumme ruoasta,ravinnosta. OIkeista rasvoista ja niiden merkityksestä.
Kun tsekkaamme sokerin, saamme viitteitä siitä- onko sukurasite jo näkyvillä pojalla.

Kilpirauhanen voi kertoa yhtä ja toista.
Nämä ovat ja voivat olla hyvinkin avain pojan hyvinvointiin- noin kuin pidemmällä tähtäimellä.
Olemm epaljon puhuneet ja puhumme. Nyt ei vastauksena ole välittömästi liiuta painokelvottomia sanoja, vaan välillä jotain ymmärrettävää.

Mutta,kuinka pitkälle se kantaa, mikä on mitä- vaikea mennä sanomaan. Kuka tietää? Yrittämättä ei vaan voi saada mitään.
Itse koitan olla pojalle paras apu tässä lähellä ja tehdä,kuten puhun itse. Etten vetäisi mattoa meitin jalkojen alta. Että kannustan,enkä torppaa intoa millään saralla.
Meillä on iso homma auttaa poikaa kulkeutumaan oikealle polulle- tälläkin saralla elämää.
Sarkoja piisaa.
Noh, onneksi jokaisella meistä.

Pyrin itse tammikuussa käymään pakastimeni läpi.Mistä tuota tavaraa sinne kertyy???
Kuka sitä sinne hankkii,kysyn vaan.
Ystävättäreni puutarasta keräämäni marjat ovat suurkulutuksessa, ja kummasti suoraan puolijäisinä vedetyt punaiset viinimarjat saavat saavat selkeää vierystilan nousua aikaiseksi.
Onneksi niitä piisaa, niille on todellakin käyttöä.

Odotan myös alkavaksi tätä.Treeniohjeita odotan enemmän kuin innokkaasti ohjelman myötä.
Mutta en hötkyile. Olen jojonnut koko elämäni,viime vuosi ei ollut poikkeus. Todellakaan,kaikkea muuta.
Josko nyt olisin fiksu?
Hah!
Siinä sitä on yrittämistä..
Mutta aina yritän. Sana,joka on kateissa - on ylläpito..

Työ on asia

2012-01-04T06:39:00.000+02:00

On aamu uusi.
Takana paluu työhön, ja papereiden pyörittely.
Onmiullaihan a työmaa, voi päivää- kuinka siellä on mukava olla.
Ystäväni pyörittelevät päätänsä kanssani , mutta suurin osa tietää jo, mistä puhun.
Kuinka suuressa roolissa koko tuo paikka elämässäni on, kuinka vaan vakaata ja hyväää elämäni tuon paikan, ihmisten kautta on.
En väitä,etteikö näin voiis olla jossain muualla, jos olisin tehnyt toisenlaisia valintoja- mutta sitä asiaa en jää penkomaan. En valikoinut toisin, ja koskaan -nyt kohta kahdeksan vuoden aikana ei ole harmittanut.
Aika hyvin.
Okei, harmittanut ja harmittanut- mutta pointti lienee selvä.
Vaikka teenaamusta pitkälle päivään, jokaisena viikonpäivänä periaatteessa, niin olen tyytyväinen. Väsymyksen aiheuttaa yleensä omasta elämästä tullut pointti, ,ei työ.
Työ on asia,jonka kanssa on helpoin säilyttää motivaatio- muiden elämän osa-alueiden kanssa se on vaikeampaa.
Ehkä,koska on vastuussa jolle kulle toiselle asiasta? Onko se niin?
Kun on vastuussa itsestä ja itselle, on helpompi luistella riman läpi, tahi ali?
Kuka tietää.
Nautin olostani ja pyrin jatkamaan tällä valitsemallani linjalla. Tekemään lisää töitä. Olemaan enemmän läsnä ajan , minkä työmaalla olen.
Kun työ on hyvä,paikka viihtyisä, työn jatkuvuus taattu, niin koko muu elämä on helpompaa. Työ takaa elämän turvallisuuden,sen,että kaikki muu voi pyöriä.
Niinhän se menee.
Aika harvalla on resursseja pyörittää elämäänsä,siihen liittyviä asioita ilman työstä saatavaa ansiotuloa.
***
Eilen tuumailin muutenkin tekemisiäni. Pitää välillä tuumailla,että saa kunnon kuvan kaikesta siitä, missä mennään. Mikä on mitä.
Hullua hurskaammaksi en tullut. En siis ole valmis suuriinkaan muutoksiin vielä- siitä tuo kertoo.
Ehkä jonain päivänä olen.
Mutta paljon on auki.
Koska lempeys on tämän vuoden teema, en ruoski. Soljun päivästä toiseen.
Nyt on vuoden neljäs aamu, joten tässä kohden tämä vielä toimii.

Aamut ovat pimeitä, mutta juttuhan on niin,että menemme kohti kevättä- ja pvä pitenee koko ajan, niinhän se on. Jokaisesta päivästä voi löytää minuutin enemmän valoa. Vaikka lunta olisi kainaloihin, ei haittaa-pahin vaihe on kuitenkin jo ohitettu, nyt menemme oikeaan suuntaan.
Miettikää. Valoa, aurinkoa,lämpöä!
Mahtavaa.

On kamalan vaikeeta oll alupaamatta itään. Vaikea olla säätämättä mitään, tekemättä ihan hirveitä tavoitelistoja. Olla luomatta päivämääriä, jolloin sitä,tätä ja tuota pitäisi olla tehtynä.
Vaikeaa, noin kuin sen kautta.
Mutta antaisiko tämä enemmän mahdollisuuksia valintoihin? Siihen,ettei kulje vain silmälaput silmillä?
Yritän sitä, enempiä en uskalla sanoa.

Aamu-uutiset olivat taas kovaa luettavaa. Kuinka noin voi toimia? Tällainen vetää ihmisen aika sanattomaksi.

Kaverini mun

2012-01-03T07:10:00.001+02:00

Oneisissa kuvissa on uusi koirakaverini Lara. Ikää 5 kk. Aika hontelo otus,eikö totta?

Ja soma,sanon mie. Hieman pihalla, epävarma,kiltti mutta ilman tapoja. Oli palautunut kasvattajalle perheestä, johon tuli vauva,oli ennestään jo kaksi koiraa ja muutama lapsi. Aika ei piisannut. Miten oletusarvoisesti ihmiset voivat edesluulla,että aika riittäisi tuossa kohden?

Outoa,sanon minä. Perheessä oli ollut lapsia,muutoin koiraa ei olisi voinut ottaa perheeseen,jossa se nyt on.Olisi ollut liian iso totuttaa aika eläväisiin lapsiin tässä kohden.

Meistä tuli kaverit heti kertalaakista.

En väitä,ettei meilä olisi ryppyjä vielä elämässä, mutta vire löytyi.

Minun tehtäväni on olla mukana auttamassa,minkä osaan ja voin. Eilen uitimme käsiä ruokakupissa, ja vein lelua suusta.

Joku roti on oltava, ja nämä on siedettävä. Koska olen keinoemo, minulla piää olla valtaa ja auktoriteettiä.

Silitystä koiran ruokaillessa.

Perusmenoa.

Tämä on mukavaa,sillä samallahan minä opin.

Mitä,kuinka ja miten asioita kuuluu hoitaa,että ne tehdään oikein.

Minä en luule tietäväni.

Minä kuuntelen ystävättäreni opit ja toimin niin.

Hieman on koira epävarma. Kasvattajalla oli saman perheen jäseniä. Emä,sisko ja isoäiti ja Lara. Ja meno oli kuin villissä lännessä.
Kaiken surun jälkeen on ihastuttavaa olla läsnä jossain iloisessa. Asiassa,josta on hyötyä-asiassa,josta on kaikille iloa. Ja kivahan tuollaisen kanssa on tallustella. Jutella sille oman maailmansa huolet ja murheet ja ilot.
Liikunnasta nauttii,kun on kaveri- niin eri tavalla. Liikkunnasta saavutetut hyödyt siis voivat jopa näkyä-koska into on kova.
Hyvä. Kaiken sohvailun jälkeen on kiva, jos joku innostaa.
Tässä kohden pitää syödä jääkaappi tyhjäksi, ja ennen kuin se sitä on, ei terveellinen ruokavalio voi alkaa.

Alkuvuoden mood on ihan erilainen kuin edletäjänsä- siihen emme palaa nyt.
Voin vain sanoa,että kylläpä äiti olisi iloinen puolestani. Naurahtaisi ja taputtaisi käsiään yhteen ja huudahtaisi jotain hupsua. Sellainen äippä oli! Hymyilyttää ajatus. Hyvä,kun hymyilyttää.
Näin tämä menee. Iloa ja surua. Elämää.
Kuinka sanotaankaan? Antaessaan saa. Niin kai.

Työmaalla alkaa olla edessää viimevuotisten papereiden niputus ja oikominen, tilinpäätös. Numerot saavat siis pysyä ojennuksessa.
Tästä kohti vuotta tekee hauskan tämän numerosokeuteni,joka aiheuttaa hauskoja ja pitkään jatkuvia tilanteita. Minä kun kääntelen numeroita ylöslaisin,ja niitä numeropareja sitten etsimme silmät kierosssa, minä en niitä virheitä näe- vaikka tiedän niitä tekeväni.
Vaikka kuinka keskittyisin, hakkaan silti niitä vääärinpäin. Noh.Minkä sille voi? Maailma on täynnä onneksi pahempiakin asioita.

Koirakaveri

2012-01-02T07:25:00.000+02:00

En näe ainuttakaan syytä, miksei nyt alkanut vuosi voisi olla hyvä.
Kertakaikkisen loistelias jopa.
Mutta mitä se loistokkuus oikein on ?
Onko loistelias se, jos talousasiat toimivat? Se,että ystävien kanssa pitää yhteyttä säännöllisesti? Se,että lapset pärjäävät? Terveys kestää, onni löytyy ja kukoistaa?
Mitä se loistokkuus on?
Kromatut vanteet ja siisti koti?

Ehkäpä se on hyvin sujuvaa ja soljuvaa arkea. Jossa voi ja saa toteuttaa omia unelmiaan ja haaveitaan. Sitä,että Juniori kehittyy, välimme pysyvät suotuisina. Tytär löytää omaa paikkaansa, saa aikuisuudesta tukevamman otteen. Löytää itsensä- se on hieman hakusessa vielä.
Kaikki asiat ovat menossa oikeaan suuntaa, joka ainoa. Minun pitää vaan jatkaa,ylläpitää ja muistaa nähdä lasi aina puolitäytenä.
Aina.
Ja onhan se.

Nähdä hankaluuden sijasta mahdollisuus.
Vaikeuden sijasta haaste.

Minun pitää lakata olemasta tyytymätön itseeni ja muistaa vuoden teema, lempeys.
Vahvistaaa omaa huonoa itsetuntoani, ja taputella itseäni selkään. Vaikeaa puuhaa,kun on näin kankea. :-)

Mitään en lupaa. Paitsi lempeyttä-joka saralla. Äiti Ammaksi ja halailijaksi en silti ala, ei övereitä kannata vetää.

Mutta.
Oli minulla asiaakin. Puhelimeni piippasi ,ystäväni lähetti viestin. Ja mitä ihmettä! Minun vuoteni alkoi hyvin. Minulla on nyt koiraystävä. Uuusi rotikka. Kaveri, jonka kanssa saan lenkkeilllä,ehkä ottaa hieman osaa koulutukseen ja harrastukseen. Kaveri, jonka kanssa lenkkeillessä kilot karisee, mieli kohenee ja itsetunto kasvaa hyvänolon lisääntyessä.
Samalla voin ja saan autettua ystävääni ottaessani harteille vaikkapa yhden illan iltalenkin säännöllisesti/vko ( välimatkaa on hieman).
Olen hyvin onnellinen.
Itsekkkäistä ja toki,epäitsekkäistä syistä.
Tämä blogi tulee olemaan täynnä kasvavan rotikan kuvia heti huomisesta lähtien. Pahoittelen.
Ja pah.
Ihanaa!
Koiraterapiaa ja lempeyttä minun vuoteeni 2012!

Arvokas vuosi

2011-12-31T10:01:00.004+02:00

Saako sanoa?
On ollut vuosi.

Juon tämän vuoden viimeiset aamukahvit työpöydän ääressä kotona. Juniori kuorsaa, ja keittiöstä kantautuu päällä olevan radion aamu-uutiset.
On hyvä kohta hieman summata.
Missä mentiin?
Mitä oikein tapahtui?

Tammikuun loppu näytti jo tälle. Tuskin silloin tajusin, mitä elämääni tämän vuoden aikana mahtuukaan.
Muistan lumiset maisemat, kilometrit joita ajoin Treen ja Jyväskylän välillä viikossa jopa viisi kertaa,kun äiti oli säteellä. Muistan,kuinka hyvä säteellä oli olla,kuinka hienoa oli henkilökunta ja kuinka pelokkaina siellä olimme.
Muistan yökaudet kuunnelleeni äidin hengitystä-- kun tieto hoitojen lopettamisesta tuona päivänä tuli.
Kuinka pelkäsin äidin kuolevan niin,etten ole paikalla.

Kuinka elämän saimme järjestettyä-että paikala voi olla aina joku. Kuinka helposti kaikki kävi, kun on riittävästi halua ja hyvää tahtoa ihmisillä ympärilllä.
Muistan,että koko alkuvuoden tuoksuin sairaalalta.

.Helmikuussa kaatui isä, ja päätyi terv.keskuksen vuodeosastolle liki äitiä. Isän tapauksessa oli kyse sitten vielä hoitovirheestä- jonka takia miehen hoito venyi ja paukkui. Oltiinpitkälti loppuvuodessa,,kun vasta pääsimme kunnolla kuntouttamaan.

Isän ollessa osastolla nuo kaksi kyyhkyläistä saivat olla lähellä toisiaan. Isä ramppasi äidin luona, ja äiti komenteli sen minkä jaksoi. Halusi jaksaa.
Isä istui pienellä, liian matalalla tuolilla, j a piti äitiä kädestä kiinni.
Katsoi äidin kanssa joka ilta yhdessä Tunteita ja tuoksuja - sarjaa.
Sen ajan me omaiset huilasimme muualla.
Noina aikoina, vaikka kaikki oli väärin- oli se kuitenkin oikein. äidin ja isän olikin määrä saada olla yhdessä.

Maaliskuu alkoi minulle vaikeana olotilana. Koko elämä oli täynnä lähestyvää kuolemaa, ja oman tuskan kautta oli vaikea nähdä mitään muuta elämää ympärillä,vaikka varmaan olisi pitänyt.
Ei vaan kyennyt.
Halusin vain olla äitin luona. Muistaa kertoa ja kuulla kaiken sen, mikä mielessä oli-koska uusintoja ei ole mahdollisuus saada,ei tässä kohden.
Halusin vain teoillani näyttää ja kertoa, että yksin ei tarvitse olla. Että äiti ansaitsee kaiken hyvän, minkä voimme antaa.
Että pyrimme turvaamaan äidin matkan. Tekemään kaiken,minkä voimme.Kuinka paljon tuskaa mahtui kuitenkin näihin viimeisiin hetkiin ja päiviin.
Kuinka pieneksi itseni tunsin.
Ja kuinka pieni olinkaan.
Äiti kuoli maaliskuun 10.pvä.
Se oli jonkun loppu ja jonkun alku,kuten se aina on. Maailma ei vaan pysähdy, vaikka mitä tapahtuisi.

Tapahtumat eivät enää näyttäydy unissani, mutta pitkään meni niin.
Maaliskuussa hautasin äidin.Jätin hyvästit

Maaliskuussa muuten pakkasin tyttäreni tavaratkin. Ihan siis yhteisymmärryksessä. Oli tyttären aika muuttaa pois kotoa. Tämä oli hyvä tapahtuma kaiken murheen keskellä. Jonkun uuden aikakauden ja uuden alkaminen.
Iloitsin tästä suuresti.

Kotirintama oli alkuvuoden aika sekaisin, koska olin kaiken uhallakin pois. tein parhaani, mutta se ei riittänyt kotirintamalla, ja rivit olivat aika rikkonaiset. Lapset tekivät parhaansa, mutta kun aikuinen ei ollut riittävän vahva,eikä vahvasti läsnä- kaikki rikkeentyi. Tai loputkin, mitkä olivat natisseet jo pahasti aikaisemmin.

Huhtikuussa ei ollut tylsää.Huhtikuussa tapahtui monella eri osa-alueella vaikka mitä. Ovista ja ikkunoista tuli tavaraa. Pää oli lujilla,enkä tiennyt, mitä ja kuinka asiat olisin pitänyt hanskassa.
En varmaan kovin hyvin onnistunutkaan. Vai kävikö oikeastaan niin,että onnistuin oikein hyvin.

Huhtikuussa olin ihan rikki. Hengitin pinnallisesti ja koitin pitää pojasta huolta.
Huhtikuu on kuukausista julmin. Jumankauta! Juuri näin muuten olikin, nyt sen tajusin.

Toukokuussa oli elämässä iloa.Paljon iloa.
Tällaiset asiat kantavat, oli elämässä surua miten paljon tahansa. Näiden onnistumisten eteen sitä työtä tehdään.
Muistini mukaan toukokuussa paistoi myös aurinko.
Oli toivoa ilmassa.

Kesäkuun auringonpaisteisiin päiviin liittyi paljon suuria tunteita, niitä on riittänyt koko matkalle, koko vuodelle. Ei tuo ollut mikään poikkeus.
Kesän ajasta en oikeastaan muista yhtään mitään.
Paniikinomaista rimpuilua,että saan pidettyä itsestäni jollaini tavalla huolta. Pidettyä itseni kasassa. Kellon kanssa hoidin päiviäni,että asiat ja pää pysyy kasassa.
Se tuntui hyvältä ja tärkeältä.
Kesäkuussa isä leikattiin ensimmäisen kerran olkavarren tiimoilta ja keinonivel laitettiin paikoilleen.
Muuten kaikki meni hyvin, mutta sehän tulehtui. Ihme,että isän kunto kesti kaiken tuon, sanon nyt jälkeenpäin.

Heinäkuussa olin siellä ja täällä. Isän luona kodinhoitajana. Jyväskylässä viettämässä vapaata RadioSuomiPopin festareilla.
Hengailemassa ja nauttimassa auringosta. Ollen ihan pihalla.
Niin mie olin.
Koko vuoden sana on ollut suorittaminen.
Se on päällimmäinen ajatus ja muistikuva, jos niitä eritellä pitäisi.

Elokuussa isä leikattiin uudelleen. Sydän tanssi kissanpolkkaa leikkurissa, ja tilanne ei ollut ihan paras mahdollinen.
Isä kesti kuitenkin leikkauksen,mistä iloitsimme suuresti ja tulehdus saatiin kuriin .Toipuminen tästäkin on ollut pitkä,koska ensimmäienn ei ole kantanut kunnolla hedelmää. Vaikea kohta. hyvin vaikea. Isä on kipeä, katkera. Ja vanhenee silmissä.
Poika harjoittelee arkea asemapaikassa. Kaikenlaista mahtuu päiviin. Rajojen kokeilua, uusia ihmisiä.
Arjen treenaaamista.
Poika ei tiedä, mihin minut sijoittaa nyt elämässään.
Pojan ja tyttären välit kohenevat koko ajan, mistä iso ilo!

Syyskuussa mietin paljon. Tuumasin oikein. Ja oikeita asioita. Tytärkin täytti 19 vuotta.
Arjessa oli puolensa, ja se alkoi varmaan asettua uomiinsa. Etsin omaa paikkaani omassa elämässäni, tytär omassaan ja poika tahollaan.
Paljon oli töitä.

Edelleenkään en muista mitään, vaikka luen vanhoja tekstejäni läpi. Ne eivät vaan tunnu tutuilta.
Outoa.

Lokakuuussa tapahtui paljon isoja asioita. Osan niistä mahdollisti äiti. Juniorin asemapaikkaa mietimme kovin. Kävin tutustumassa vaihtoehtoiseenkin. Palaveerasin eri ihmisten kanssa paljon, ja minua pelottikin,että miten lapsen asiat saadaan järjestymään.
Juniori on itse oppinut,että vain ja ainoastaan itse puhetta tuottamalla voi vaikuttaa omiin asioihinsa.
Suuri parannus entiseen.
Tämä on valtava juttu!
Muistan,että lokakuussa aamut alkoivat olla mustia,satoi paljon ja aamuisin väsytti.

Marraskuussa taisin olla uupunut enemmän kuin muuta.
Muistan,että mielialat kulkivat ylös ja alas.
Oli iloa ja riemua, ja oli lamaa-masennusta. Surua ja tuskaa.
Ja mustaa.
Ja märkää.
Marraskuussa taisin nähdä osin elämän kaikkein kurjimman puolen, huonoimmat kohdat.
Marraskuussa laskin jo päiviä, että pääsemme tästä kuluvasta vuodesta eroon. Että pääsemme kohti valoa.

Ja nyt olemme tässä.
Vuoden viimeisessä päivässä.
Vuoteni on ollut täynnä tunteita äitiä kohtaan.
Suuria tunteita.
Äiti on vuoden päällimmäinen ajatus. Omankin perheen kustannuksella. Pitää olla rehellinen.

Tässä kohden tuntuu,etten pärjännyt ihan huonosti. Olemme kaikki kunnossa. Enemmän ja vähemmän.
Vuosi on ollut nopea, todella nopea.
Monta kertaa ja monessa mutkassa on pitänyt pidellä huivista kiinni,laittaa silmät kiinni ja toivoa parasta. Joskus se on auttanut.
Kun on selvinnyt oman läheisensä kuolemasta- on kasvanut paljon ihmisenä. Ei ihan turhaa sanahelinää-vaikka sille saattaa kuulostaakin.
Tein hienon matkan äitini kanssa- parhaan matkan koskaan.-Äiti antoi minulle suuren lahjan sallimalla minun kulkea tuon saattomatkan kanssaan.
Ehkäpä sen ansiosta pärjään paremmin tässä omassa elämässänikin. Niin vahvasti uskon.
*************
Lämpimästi toivotan seuraavan vuoden tervetulleeksi.
Lupaan olla lempeä. Itselleni. Läheisilleni. Elämälle.
Se on iso juttu se.

Lämmin kiitos teille kaikille mukanani kulkeneille tästä vuodesta. On ollut arvokas vuosi.

Hyvä soundi

2011-12-30T08:56:00.002+02:00

Juniori nukkuu. Murrosikäisen tuntomerkki,aamusiin unet venyvät- niin se on. Poika on aina ollut-siis murkkuun saakka- meidän perheen aamuvirkku.
Välillä liiankin.
Ne ajat ovat nyt takana.

Istuin eilen moneen otteeseen käsi poskella ja tuumailin omiani,elämääni ja oloani.
Pääsin aikamatkan kautta paljon eteenpäin. Mielikuvaharjoitteiden voimasta singahdin pitkälle.
Hyvä, niistä on aina apua.

Näin itseni paikoissa, joissa haluan olla- niiden omieni kanssa.
Tekeväni nykyisyydessä asioita, joista pidän.
Päätösten teko ei ole vaikeaa, ylläpito on.
Minulle ainakin.

Kaikessa on kuitenkin hyvä soundi, niin uskon. Toivonkin.
Eikä minulla onle suuriin muutoksiin,toiveisiin aiheita.
Elämässäni on niin paljon rakkautta ja kaikkea hyvää.
On perhe, vaikka aika fyysisesti hajallaan onkin.
Ja laajalla.
Perhe voi olla missä tahansa, ja silti se voi olla hyvinkin tiivis.

On työ ja ystävät.
On talous kunnossa niin,etten notkahda.
On koti.

Mitä ihminen voi muuta toivoa?
Terveyttä.
Sen eteen voi tehdä itsekinjo paljon. Se lienee kohta, mitä monen, allekirjoittaneenkin pitää tarkkailla,tehdä asioita niin,että voi parhaalla mahdollisella tavalla,eikä kaivaa väärillä valinnoilla verta nenästään.
Lähinnä Juniorin terveys on huolenaiheeni, fyysinen terveys.
Mutta ensi vkolla verikokeet kertovat asioita, joita kaipaamme ja katsomme sitten- mitä läääkäri sanoo.

Maailmassani kun pidän palikat oikeankokoisina,ja olen realistinen. Vahvistun itsestäni ja läheisistäni, niin huomaan,että elämä on kovin hyvää.
Mitä enemmän elämäni hyvänä näen, sen paremmaksi se muuttuu .
Mitä enemmän annan,sen enemmän saan.
Kaikki tulee takaisin, mikä sinusta itsestäsi lähtee- tavalla tai toisella.
Sen kun muistaa, niin haluaa toimia oikein itse.
***
Pakko kommentoida tätä edittinä.
No heh heh,sanon mie. Onpa kapea otanta kyselyllä.

Minä en ole kai minkään mittapuun mukaan korkeasti koulutettu. Inhoan tositv- ohjelmia. En myöskään pidä Simpsoneista, joista tämän kapean kärjistyksen mukaan pitäisi.
Sinkkuelämää on tullut vilkuiltua kyllä.
Maajussit ja Kauniit ja Pöllöt eivät kuulu ohjelmistooni.
Voi kääk.
Mutta ehkä tämä on tarpeellinen tutkimus.
Miksi kukaan älykäs ei totea vaan,että vähemän koulutetut saavat ansiotyöstään paljon vähemän palkkaa. Heidän tulonsa menee arjen pyörittämiseen, jolloin heille ei jää taloudellisia resusrreja ehkä harrastaa,ja televisio onkin kotona harrastuksen korvike.
En sano,että s e on hyvä korvike- mutta ymmärrän sen.

Mutta on tässä järkeäkin.
Kaikki ymmärtävät,että avara luonto on ihan paras ohjelma!

Ehkä muillekin

2011-12-29T08:55:00.004+02:00

Kahvista tuli hyvää. Juniori nukkuu, minä jo nousin. Kello raksuttaa puoli yhdeksää.
Meni nukkuminen siis myöhään.
Ei huono asia.

Eilen ostettiin Uuden Vuoden raketit ja voi nenä,kun ne kingertää tuolla keittiössä. Mutta, selllaista se nuoren elämä on.
Edellisellä kerralla,kun pojan kanssa ammuttiin,palelimme kamottavassa pakkasessa- mutta onko tämä nyt sitten parempi keli?
Kuka tietää, valita ei kuitenkaan kaiketi saa.

Yhteiselo ei ole huonoa, mutta kyllä pojan on vaikea minulta käskyjä ottaa. Vaikeaa on moni asia. Tämä on vuoden sisällä nyt kuitenkin pisin aika, minkäö yhdessä vietämme, siis sitten huhtikuisten tapahtumien.
Vaikeaa tämä on siis meille molemmille, ei minulle vain.

Koska on aika, lienee viisasta tehdä tilinpäätöstä piakkoin menneestä ja asettaa itse itselle jonkinlaisia tavoitteita seuraavalle vuodelle. Mihin ne kohdentuvat? Minuun tietenkin,sillä jokaisen pitää tehdä itse omat tavoitteensa, ei muiden siihen sovi puuttua.
Nyt on ollut niin kipeä vuosi,etten tiedä-kykenenkö jättämäänkaiken tähän vuoteen, mutta voin vahvasti yrittää.
Antaa tämän olla tässä.
Jatkaa eteenpäin hieman ryvettyneempänä kuin enne, mutta kaiketi hyvin paljon vahvempana kuin koskaan- mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan.
Jatkaa matkaa monta onnistumista takataskussa, sillä ei vuoden aikana vain todellaakaan raskaita ja surullisia asioita tapahtunut, kaikkea muuta.
Tytär muutti pois- tuo on yvä asia. Nuorten kuuluu muuttaa,kasvaa ja khityä-aikuistua. Hyvä lapsi.
Unelmani toteutuvat tietyllä toisella saralla, vaikka se paljon panostusta vaatiikiin, ja tiettyjä hankaluuksia.
Mutta hulluus on hyvä,kun sitä viljelee vain välillä. Uhkarohkeutta ,hyppysellinen vahvaa uskoa, ja paljon tarmoa.
Sinnikkyyttä.
Tämä on hyvä paketti. Sitä kootessa on vain mennyt hetki aikaa.
Ja paketin kasassa pitämiseen menee sitten seuraavaksi aikaa.
Yhksi kohtaa pitää ja toinen pettää-ennen kuin tämä alkaa olla jatkumoa. Puhun ympäripyöreitä? Välillä on vaan pakko.

Ensi vuonna haluan luvata olla lempeä itselleni. Ehkä muillekin siinä samalla.
Nyt ollaaan menty niin kovaa pitkän aikaa,että josko hieman voisi hellittää.Koskien noin kuin koko elämää, ja kaikkia sen osa-alueita.

Se,että osaanko- j a kykenenkö moisen asian ylläpitoon on ihan toinen juttu.Mutta yritän oikein kovasti.
Tai,josko lakkaisin yrittämästä ja antaisin vaan elämän viedä?

Pikku fiksaamista

2011-12-28T07:09:00.001+02:00

On nopeaa. Vuosi sitten kirjoitin ihan erilaisia asioita.
Kävin läpi äidin tautia, ja sitä- miten tässä kohden asiat lähtivät jo hurjaan juoksuun.
Vuosi!
Kokonainen vuosi.

Ihan ei ole tarkkoja muistikuvia varmaan kaikesta,kaikista- muttei varmaan tarvitsekaan olla, Muistamattomuus suojelee, aika kultaa ja osa kipeimmistä asioista on nyt jo liukunut pois mielestä.
Tämä on henkiinjäämistä.
Niin elämä tekee, ja pitää huolen täällä olevistaan.

Juniori nukkuu huoneessaan, ja olemme lähdössä töihin.
Poika on täällä vuodenvaihteen vaihtumisen yli.
Ehkä.
Jos kykenemme siihen.

Minä olen hieman väsynyt. Olin isän apuna joulun ajan,siskon luona ollessani pyrin olemaan apuna siellä. Huonosti nukutut yöt, ja ajomatkat, jouluvalmistelut isälle ensin ja nyt takaisin töihin.
Sillä lailla.

Onneksi meno on lempeää ja katkonaista vielä pitkään, joten huolta ei ole.Oman osuuuteni huilaamisesta saan minäkin.
On aikoja,ja sitten on aikoja.
Elämän ruuhkavuosissa ne, joilla mahdollisuus on, joustavat ja liikkuvat.
Joskus asiat menevät sitten toisin päin ja eri tavalla.

Kun ei jaksa paisutella päätää,kantaa turhaa painolastia ja tehdä asioista suurta numeroa, niin ei tässä ole paljonkaan huonoja kohtia,tässä ja tällä tiellä ,mitä kuljen.
Pikku fiksaamista.

Ajoittain tuntuu

2011-12-25T11:03:00.000+02:00

Ei ole siis vaikea arvata, missä olen jouluani viettänyt, mikä on ollut minun lempipaikkani.

Paikallaoleminen on raskata. Minusta ainakin tuntuu,että olemme kaikki kovin kipeitä,eik kukaan meistä oikein tiedä mitä ja miten olisi.
Äidistä emme puhu. Kukaan ei voi.Pysty.Kykene.
Suru ahdistaa isona möykkynä sisällä, ja mieli on matala.
puhdasta surua.
Kuinka elämästä tuli erilaista,kun äitiä ei enää ole.

Tätä ei osannut aavistaa, tällaisesta ei tiennyt- eikä kukaan,en ainakaan minä- kuitenkaan tajunnut,kuinka tyhjää elämä ilman äitiä on.Kuinka suuri rooli,kuinka merkityksellinen äiti kaikessa vaatimattomuudessaan oli tässä elämässä. Meille kaikille.

Äidin hersyvää naurua minä kaipaan kovasti.

Olemme eksyksissä ilman äitiä.

Olen päässyt pitkälle, ja eteenpäin,enkä enää tipahda lattialle myttynä suruni kanssa, mutta on tämä ensimmäinen vuosi kova juttu. Monin eri tavoin- kovin monin.
Oman mausteensa tähän antaa toki moni muukin tapahtuma, mutta kyllä täyttä on.

Kaipaan kotiin. Omalle sohvalle ja peiton alle.

Vietän aikaa isäni luona ja kanssa.

On hyvä,että täällä on joku,eikä isällä ole tyhjiä hetkiä omissa vuokausissaan. Tänään olisi äidin ja isän häääpäivä. En edes uskala ajatella, millaisia ajatuksia isäni päässä pyörii,mille hänestä tuntuu tämä kaikki juuri nyt.

Isän reviiri on pieni. Keittiöstä parvekkeelle tupakalle, ja olohuoneen nojatuoliin.

Tällaiseksi elämä menee,kun aikuinen on vanhuusikään mennessä erakoitunut ja antanut toisen osapuolen hoitaa kaiken sosiaalisuuden.

Tällaista elämä on,halusimme tai emme.

Voimme nyt eläessämme yrittää toimia niin,ettemme jää ihan yksin kun ikäännymme.

Olen törmännyt moneen otteeseen tämän minulle askaan vuoden aikana yllättäviin ihmisiin. Löytänyt ystävyyttä monista eri paikoista.

Vilpitöntä ja pyyteetöntä.

Juuri sellaista, mihin minusta itsestäni on. Muuhun minusta ei ole.

Moni näistä ihmisistä on antanut minulle kovin paljon, ja olen saanut olla vain ihan oma itseni.

Kiitos heille siitä.

Ajoittain tuntuu sille,etten kulje ihan todellakaan toivottomalla taipaleella.

Huomenna lähden kotiin.

Tänään mieltäni ja sydäntäni vielä lämmittävät nämä hautuumaalle sytytetyt kynttilät ja lyhdyt .

Äiti.

2011-12-24T14:46:00.001+02:00

Joulu ilman äitiä on kipeä.

Tien päälle

2011-12-23T06:44:00.000+02:00

Lähden tien päälle.
Joulu.
Se merkitsee tänä vuonna siirtymistä yhdestä paikasta toiseen, isän luo joulun tekemistä.
Äidin haudalle menoa. Kirkossa- kappelissa jouluhartauden kuulemista.
Se merkitsee paljon kipeitä tunteita, surua ja varmaan osin ahdistustakin, suuria tunteita on ilmassa.
Ensimmäienn joulu ilman äitiä.
Tämä vuosi on ollut raskas,kipeä ja surullinen monin eri tavoin.
Tähän on vaan sisältynyt niin paljon.

Toivon,että osaamme keskittyä hetkeen,emmekä suorita. Emme juokse hetkien ja tilanteiden ohi.
Muistamme ne tärkeät asiat ja jätämme vähemmän tärkeät huomioimatta.

Minulle joulu ei ole se juttu.

Minä toivon vuoden jo vaihtuvan.

Aina vain toivon,että jokaisella olisi mahdollisuus vietää joulu haluamallaan tavalla, omien ihmisten ympäröimänä.

Keli ikkunan takana näyttää sille,että turvaväli on päivän tärkein sana.

KOrvat ja nielu

2011-12-21T06:17:00.001+02:00

Juniori on kipeä. Vien tänään sairaanhoitajalle ensin,joka katsoo korvat ja nielun ja siitä lääkärille, jos tuntuu,että tarvis on. Tarkastettava on,sillä huomenna olisi lähtö. J a on, sillä lippu on ostettu,ja kaikki tehty valmiiksi.
Hieman on poika takakireä.
Monesta syystä.
Yksi sijoitetuista lähti eilen asemapaikasta,.Tämä oli pojalleni takaisku,sillä heistä oli tullut kaverit, ja erot ovat hankalia pojalleni. Nämä opettavat varmaan?
Kaikki opettavat,näin se menee.

Pitäisi pakata,vaikeaa on aina sekin. Pojan on lisäksi vaikeaa ymmärtää,etten voi olla monessa paikassa yhtaikaa varmistamassa,että kaik sujuu. Olemme törmäyskurssilla monen asian kanssa.
Pitänee katsoa,haluaako poika tulle kotiin tänäään,moni olisi paljon helpompaa sillä tavoin.
Olla yötä tässä, ja lähteä kouluun todistuksen hakuun ja maailmalle sitten suoraan.
Mutta, toimimme,kuten parhaaksi näemme.
Saa nähdä.
Mutta alkaa olla tunteet pinnassa.

Eilen iloitsin tyttären työpaikasta.Hienoja uutisia, niin se vain menee.Kiva,kun asiat alkavat järjestyä oikealla tavalla, ja hänenkin elämänsä muovautua kohdilleen.
Keväällä on sitten uuden asunnon etsiminen, ja jossain vaiheessa pitäisi keskustella tyttären kanssa,josko hän haluaisi avata asuntossätötilinkin itselleen.
Pääsisi kiinnni omaan kohtalaisen nuorella iällä, ja saisi sitä kautta hieman myös omaa 'omaisuutta',eikä maksaisi vaan toiselle jostakin.
Mutta ei auta juosta asioiden edelle liian kovaa.
Tyttären kanssa monesta jo voi keskustella,joten tilanne ei ole toivoton ollenkaan.
Kun hän vertaa ajoittain itseään moniin ystäviinsä,lähellaolijoihin, hänellä on hyvää vertailukohtaa ikätovereistaan ja siitä, mitä ja kuinka nämä toimivat.
Välillä on hyviä ja toimivia esimerkkejä,välillä toimimattomampia.
Nämäkin auttavat tekemään phjatyötä omille ratkaisuille.
Usein se vanhemman antama info ei vaan ole se paras.

Muistan sen hyvin kyllä itse. Minä vaan olin hieman tulisempi itse,enkä ihan muistaakseni suostunut kuuntelemaan,kuten tyttäreni tekee. Kyllä vois siis polvi parantua, vai kuinka se sananlasku menikään?

Elämme toivorikkaaassa maailmassa siis. Tästä ei koskaan tule valmista, mutta hyvä tästä tulee- kun tämä on sitä jo aika lailla nyt.
Ei voi valittaa.

Ajoissa pitää olla työmaalla,että ehtii kaiken haluamansa. sitä riittää nimittäin.
On taas ilta,ennen kuin ehdin kotiin.

Joulukunto

2011-12-19T17:53:00.000+02:00

Ostin kirjan. Käytän aikani itseeni,siihen,että saan tehtyä itselleni-ajatuksilleni paljon.
Se on se, mikä kantaa tässä elämässä. Minkä avulla jaksan kantaa lapsiani, läheisiäni. Paremmin.
Paljon on työmaata,mutta halukin on kova.
olen siis kai hyvässä alussa.

Ilon aiheita on muitakin.Lapseni sai puolen vuoden sijaisuuden, j a elämä niin ollen on aika jees. Hyvä niin. Onhelpompaa suunnitella asioita,kun on jotain varmaa pidemmäksi ajaksi.
Helpompaa suunnitella sosiaalisessa elämässä ja sitten taas talouden puolestakin.
Pätkätyöt ovat hankalia, hyvin hankalia.
Nyt on helpompi hengittää.
Iloitsen tuosta.
Juniori köhii ja paukkuu, joka tarkoittaa,että hieman jännittää pojan joulukunto.
Ei paljon naurata, joa pamahtaa kipeäksi.
Kenen suunnitelmat sitten perutaan ja tehdään mitä?
Noh,katsotaan mitä ja miten tässä käy.

Poika on sellainen jännittäjä,että saa melkeini tsensä kipe'ksi jo tuumaamalla sitä, niin luulen. Ja jännä paikka toki joulu onkin. Niin.
Kun lapset oli pieniä,oli hauska seurata heitä joulun alla. Kuinka tosissaan ne lapset olivat tonttujen ikkunasta sisään kurkkimiselle, joulupukin odottamien oli tuskaisinta koskaan.
Nyt on mukava kohta elämää ,kun lapset ovat isompia. On helpompaa-on vaikemapaa,elämä on vaan erilaista.
Kun istuin sunnuntaina Aleksanterin kirkossa kuuntelemassa joululauluja, itketti. Kuulin mamman suosikkilaulut, äitini suosikkilaulut. Kuulin äidin äänen korvissani, ja muistin yhteiset juhlat joissa niitä oli kuultu j a laulettu.
Juniori piti minua kädestä kiinni.
Perheessä on puolensa.
Tunteiden näyttämine oman perheen keskuudessa on asia, josta iloitsen,sillä sitä meillä on tehty aina. Puhuttu paljon, Kerrottu surusta,ilosta- yritetty saada lapset ymmärtämään. Juniorin kanssa se on ollut haastavampaa, mutta välillä on onnistuttu- välillä on mennyt metsään.
Pitäis olla paljon tilaa tunteille tässä elämässä.
Pitäisi.
Ja sen eteen voisi tehdä töitä.

Äidin syntymäpäivä tässä kuussa oli minulle jotenkin kovin merkityksellinen kohta. Sen ylittäminen. Nämä ovat sellaisia henkimaailman juttuja, jotta näitä ei voi milläään perusjärjellä edes selittää,enkä edes yritä.

Tuntuu kuin ne ajat, joita vietin äidin vieressä sairaalassa, olisivat olleet ihan juuri äsken. Oikeasti. Maaliskuusta on yhdeksän kuukautta aikaa. KUolemasta on sen verran. Missä aika on? Minne se meni?
Mitä on tapahtunut?
Ja kun katson perhettäni, ja mietin asioita- vastaan,että paljon! Todella paljon.
Ja selvisimme,emmekä huonosti.
Äiti on opettanut meidät selviämään.

Äidistä puhuminen tuntuu oikealta,tuntuu hyvältä. Merkityksen korostaminen ei ole väärin, pääinvastoin. Sen mukana kantamienn on enemmän kuin oikein ja siitä pidän kiinni. Kaikki hyvä ei todellakaan ole itsestä lähtöisin, Joku sinuun juurruttaa jotain, jonka voit viedä mukanasi ja jakaa eteenpäin.

Sekavaa?
moni on.
LÄhden töihin suoristamaan ja alentamaan paperipinoa pöydälläni. Setvimään ajatuksianikin.

Aina välillä

2011-12-17T07:00:00.000+02:00

Aina välillä miettii ihmisten käytöstä, tapoja ja suhtautumista toisiin ihmisiin. Monella eri elämän osa-alueilla. Mitä ja millainen ihminen on vapaa-aikana, ja suhtautuu vapaalla ollessaan toisiin ihmisiin,jotka työtänsä tekevät.
Ihan normitilanteita kaupassa asioidessa. Asiakaspalvelutilanteita missä tahansa ostostilanteessa. Elektroniikkaa ostaessa. Mitä j a kuinka neuvoa,apua kysytään- vai vaaditaanko sitä ? oletetaanko sitä saatavan?
Etuillaanko tilanteissa, jossa pitäisi odottaa? Vedoten omaan kiireeseen?
Eikö muilla ole kiire?
Eikö heidän aikansa ole yhtä tärkeää,kuin sinun omasi?

Ovatko sinun lapsesi,jotka kotona odottavat, tärkeämpiä kuin sen toisen ihmisen?

Olen monessa kohden törmännyt asioihin ja taphtumiin, jotka saavat lyhyet hiukseni nousemaan vielä enemmän pystyyn.
Perkele.

Tai sitten koulutus. Onko niin,että jos olet pidemmälle opiskellut kuin minä- ja se ei ole paljon se, niin on minua parempi?
Tarpeesi suuremmat, kykysi paremmat?
Elämäsi hienompaa,- noh palkkasi ehkä suurempi.
Tarkoittaako se,että minua voi talloa ja minut ohittaa?

Kaikenlaista pyörii mielessä vielä sitten yhdistettynä lehdistä viime aikoina lukemiini- milloin mihinkin.
Vaikkapa juuri tähän pian vanhenevan ruoan jakamiseen.
Kuinka ihmiset kehtaavat?
Oikeasti.
Kuinka ihmiset kehtaavat valittaa,rutista.

Nähdä jokaisessa ja jokaisesta ne huonoimmat puolet. Olla varmoja kaikista väärinkäytöksistä ja juurikin tuomita kaikki ruokajonossa olevat ihmiset.
Parjata yhtä ja parjata toista.
Olla varma,että hänen maksamansa verot ovat osana siinäkin jaetussa ruoassa,että hän maksaa osan hävikistä.
Sanon tähän,että mitä sitten?
Noin kuin äärilaidan kärjistämänä.
Koskaan kaikki ei ihan mene tasan.
Autistini maailmassa tämä on big thing- mutta siinäkin välillä näkyy lientymistä.
JOten mitä me aikuiset, joilla pitäisi olla lavea näkökenttä- niin valitamme.

Olen iloinen suivaannuksestani. Oln iloinen,että olen päässyt eteenpäin. Iloinen siitä, että sallin itse aika paljon.
Aion tulevaisuudessa sallia vieläkin enemmän.
Kohdentaa omia voimavarojani siihen,etten koskaan väheksy toista ihmistä.

Niin,kyllä.Tämänkin kirjoituksen sai aikaan jokua sia, joka tapahtui. Hyvä- niitä tarvitaan,että ihminen ymmärtää taas oman hyvänsä.

Mummoa jeesaamaan

2011-12-16T05:30:00.001+02:00

Tämä päivä ansaitsee jonkun biisin,olkoon se tuo. Miksi? Mitä tahansa voisi valikoida tuon orkesterin tuotannosta,ja aina osuisi kohdilleen.
Upea Mercury- upea Queen.

Eilen sain nauttia Juniorin seurasta, ja lisäksi suurta määrä ystävyyttä - sillä sain tyttärelle supermaksikokoa olevan sohvan, joka toki täyttä tyttären liki koko olohuoneen, mutta on ihana. Kunhan pestään toki ensi ja laitetaan sen kautta '' käyttövalmiiksi''
Voi kiitos!
Juniorin toesi tuon nähdessään, eeä voi kun kiva- nyt voin mennä siskolle yökylään, mie mahdun tuohon nukkumaan.
Niin.
Totta joka sana.

Valtakunnassa siis moni aika hyvin.
Latailen tässä konettani käyntiin, työpäivä alkaa aikamoisella vetäisyllä- mutta ei sen väliä.
Tilaisuudet alkavat olla läpikäyty-siis ne isoimmat, kyllä muutoin jatkuu toki.
Lauantaina keikkaillaan ystävän kanssa, ja sunnuntaina kuunnellaan joululauluja kirkossa Juniorin kanssa. Pitääkin kysyä- lähteekö tytärkin.

Joulu ei ole miun juttuni. mutta se,että miulla on mahdollisuus viettää aikaa lasteni kanssa, niin on.

Huoh. Kello on jo vaikka mitä. Menen,että pääsen ja ehdin iltapäivästä vielä mummoa jeesaamaan. Siellä on niin kiva käydä. Lucky me!

Analysoi rikki

2011-12-15T05:50:00.000+02:00

Kuvittelin,että eilen olisi ollut raskas päivä. Noin kuin tunnepuolen kanssa. Ei ollutkaan. Oli vain kovin helppo olla ja hengittää.
Jotenkin vain.
En analysoi tuota rikki,en halua- nautin olostani ja hyvästä tunteesta ja pitelen kiinni.
Annan sen lumiallon lailla kasvaa.
Tungen negatiiveja kaappiin,en näe ongelmia, näen ratkaisuja. En mahdottomuuksia vaan mahdollisuuksia.
Ainakin nyr, ja pidän tästä kiinni. Teen tämmän kanssa työtä, koko ajan.
On päätös olla onnellinen. Onnellisuus on tietoinen päätös. Muistaakseni Marika Kinttupoluista sanoi näin aikoinaan.
(Vahva muistikuva, joten uskon lainaavani oikean henkilön sanoja)

Ja hassua, mutta just tällä hetkellä onnistun aika okay.
Jos vertaan oloani vaikkapa kahden vkon takaiseen mustaan notkelmaan, niin jotain on naksahtanut päässä- joku nappula oikeaan asentoon.

Pitääkö saada rypeä riittävästi vaan,että jaksaa taas hetken paremmin?
Ehkä se vaan on sillä tavalla.
Itsestni vahvasti tuntuu sille.
Juuri niin olen ainakin käyttäytynyt.

Kyllä hurjasti joutuu tekemään muuttaakseen kurssia, ja kääntääkseen kelkkaansa. aihtaakseen uomaa.
Minun onneni on se, etten ole katkera.
Ollut vaan loputtoman uupunut,surullinen,ahdistunut ja tuskainen.

Vittuuntunutkin.Kyllä.
Katkera en, ellei oteta ajoittaisia tuulahduksia mukaan laskuihin.
Katkeruudesta on hankala päästä eroon ja se verottaa niin paljon, syö energiat ja vie koko ihmisen mennessään.
Minun tuttavapiiriini kuuluu muutama ihmien, joiden soisi eroon tuosta asiasta-asenteesta pääsevän. Kuin asiat myrkyttyisivät jo etukäteen tuon asenteen ja olotilan kanssa, ja juuri niin tavallaan kyllä käykin.
Jos vituttaa- ok.
Marttyyriksi ei tarvitse jäädä.
Taidan lähteä työmaalle.
Väännän paljon.
Haen Juniorin koulusta,menemme uimaan. Vastaanotan tyttärelleni supermaksilöhöilysohvan, joka täyttää lapsen olohuoneen kokonaan.
Mahtava päivä.

2011-12-14T05:50:00.002+02:00

Äiti täyttäisi tänään 75 vuotta.
On ikävä.

Sitä naurua. Voi että,kun sen naisen nauru oli hassu ja hersyvä- ja kuinka se tarttui. Pidän ylllä sen ajatuksen,sillä totta on,että elämän jatkumo on suuri.
Onneksi ymmärrän se,että tärkeää on pysyä siinä mukana, on sitten ihmiselämän menetyksien joukossa mitä tahansa kipeäksi monella tapaa tekevää.
Karua?
On.
Ja totta.
Tärkeämpää,kuin jäädä äidin kuoleman jälkeiseen suruun jumiin- on huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla elävien hyvinvoinista, nimenomaan isäni. EI ole kuulkaas asiat hyvin. On todennäköistä,että jouluna on tunnelma katossaan,mutta se ei ole hyvä tunnelma se.
Päätökset kotoa posimuuttamisesta pitäisi saada tehtyä- tai sitäkin voisimme saada lykättyä,j os isä suostuisi valmiin ateriapalvelun piiriin.
Sokereiden huono hoito on se ratkaiseva tekijä tässä koko ajan.
Raskas illuusio, mitä isä ylläpitää on pahaa katsottavaa. Asiat eivät ihan ole, miten hän sanoo- j a kuinka hän ne ilmaisee.
Hankalaa täältä arvostella,kun välimatka on iso.
Homma ei ole hanskassa, ei todellakaan.
Mutta tälle me emme voi mitään.
Missä menee raja,joudun hokemaan mielessäni, ja kysymään yhä uudelleen ja uudelleen.
Milloin annan asian olla?
En minä halua isäni kuolevan kotiinsa,ilman,että apua on järjestetty ympärille,ilman että rinki on olemassa, joka siellä käy päivittäin tarkistamassa tilanteen.
Ei kuulosta sille, miten lähimmäistä hoidetaan.Miten hänestä huolehditaan.

On vaan niin hankalaa.Vai onko? Onko se hankaluus miun korvienni välissä,joudun kysymään-sillä se saattaa olla se oikeampi ja totuudellisempi asia.

Keitän kahvit aamusella. Juon mielessäni ne äitin kanssa. Nostan maljan äitin elämälle, ja sille työlle-minkä hän on tehnyt. Sille perinnölle,jonka hän meille omien arvojensa muodossa antoi ja jätti,että me jatkamme siitä.

Ei mulla muuta

2011-12-13T18:11:00.001+02:00

miksi kaikki eivät ajattele näin?
Nonni,sitä voimme pohtia maailma tappiin asti.
Kun luet tuon jutun,et voi olla muuta,kuin onnellinen ja iloinen asiasta-että joku vielä ajattelee oikein. Sitten törmäämme erilaisiin lainsäädäntöihin ja direktiiveihin, joita EU:n myötä ja mukana on tullut, määräyksiin joita elintarvikevirasto ja sen kautta laki määräävät.
Sitten tulemme voitto-tappio ajattelumalliin, joka aiheuttaa määrän x asioita ja sitten tulemme tuohonkin, mitä hävikiksi kutsutaan.
Mitä ja kuinka kauppiaan kuuluu ilmoittaa mikäkin asia.
Miten määritellään verotus?

Noita en edes ole itse pohtinut itse,enkä edes aio.

Sillä jos on aitoa halua ja tahtoa, on myös älliä ja kykyä selvittää moiset hidasteet.

Valta on mahdollisuus tehdä hyvää.
Valtaa on monenlaista.
Valtaa on hyvin helppo käyttää väärin.
Vallankäyttö väärin tarkoitusperin henkistä väkivaltaa pahimmillaan.

Pelottava asiakin.

Ei mulla nyt muuta.

Paitsi että.

Katson elokuvaa vähän kunnioitusta ja minun on pakko tauottaa parinkymmenen minuutin välein. Tämä on tunnepuolelta jotenkin minulle niin iso asia katsottavaksi ja tarina läpikäytäväksi. osuu liian lähelle.
Hankaluuksista huolimatta elämämme on kovin hyvää.

Kello käy

2011-12-12T05:59:00.001+02:00

Aamu uusi. Itse asiassa,olisi jo pitänyt olla hetki sitten menossa, mutta maailma ei muutu miksikään,vaikka menen vasta hetken kuluttua.
Ei mikään lakkaa,mene pilalle tahi pysähdy.
Mahdollisesti jopa päinvastoin.
Nyt on hyvä tuumata hetki.

Näinniin sekopäisiä unia,etti pää todellakaan ole ihan selkeä, en oikein tiedä kuka,miksi j amiten liittyivät mihinkään, mutta sekaisin ne ihmsien saivat. Hassua, herätessään luulee hetken matkaa,että uni olikin totta, ja että elää siinä. Että se on todellisuus johon herää.
Unia en tulkitse,enkä niin ollen sen enempää jää niihin jumiin koskaan. kaikki vaikuttaa aina kaikkeen,jostain han ihmiset ja tapahtumat uniin tunkevat- jostaina litajunnasta, elämästä itsestään- mielestäni se on simppeliä.Tarkoituksen niistä löytäminen? Kyllä se aina paljastuu, jos määrä on.

Pitääkkö alkaa tehdä päätöksiö,matkustaako jouluna julkisilla vaiko omalla autolla? Kumpi parempi? Oma auto? Mietin tavaramäärää,jonka isälle vien, ja sitä-että tyttäreni lähtee kaiketi mukaani, joten jo kustanukset nousevat ihan eri luokkiin, jos julkisilla menee.
kallista on matkaaminen.
Joskus tuota voisi kyllä kokeilla itse. Julkisilla kulkemista siis,sitä en olekaan tehnyt sitten kivi ja nappi jälkeen. Näinä mustina aikoina se on vaan houkuttelevaa,jo ihan turvallisuussyistä siis.

Mutta mitä näitä. Josko vaikkapa vaihtaisin autoon ehjät polttimot, sitten olisin jo auton varustellut kuin pitkää matkaa varten. Eikös sillä homma niin kuin hoidu aika kivasti?

Tänään jatkan Salaisuuden lukemista. Niin se vain menee. Minulla pitäisi olla kirjasta irroitettuja lauseita muistilapuilla, ja niitä siroteltuna joka paikkaan, minnne menen-missä kuljen .
Pitkäkestoiseen muistiini menisi paljon paremmin-helpommin-jouhevammin tavaraa. Hmm.

Luin Iltalehden viikonvaihde osisosta jutun köyhyydestä- tahi siis siit,ettei toimeentulotuella tahdo pärjätä. Ostin lehden itse asiassa juuri tuon jutun takia ( normisti en osta,ei ole hinta-laatusuhteiltaan väärti) ja petyin. En asiaan,tai siis- ensimmäisenä kai juuri sihen,että näin ovat asiat ylipäänsä.
Mutta että niin raskasta asiaa lähestytään niin kevyesti ja raapaistaan vaan pintaa-niin ihan kuin koko asiaa j aihmisiä olisi pantu halvalla.
Typerä juttu.
KUinka sympatiseerasin niitäihmisiä, jotka kertoivat pienissä katkelmissa tarinoitansa.
Ei tämä helppo trippi ole. Vähävaraisuus yhteiskunnassa on paljon luultua yleisempääkin.
Toki,olen mieltä,että jokaiselle teksii hyvä nähdä hieman nälkääjossainkohden elämää, mielummin silloin nuorna,siin kasvaa hyväksi ihmiseksi. Tajuaa,ettei mikään ole automaattista, oppii näkemään ja kunnoittamaan montaa eri tavalla.
Asiaa ja ihmistä.

Oho. Töihin, kello käy!

2011-12-11T16:53:00.001+02:00

Mietin,että nyt-kun katselen sohvalla lojuten dvd elokuvaa. Ruoka on uunissa, ja päätin juuri äsken,että sihautan siiderin itselleni-niin maailma ei ole huono.

paketoin lahjat, jotka kävin ostamassa aikaisemmin tänään, sytytin kynttilät ja olohuone on kaunis.
Mieli on kai tasaiinen, ja tuoreesti mainostamani kirjan muutama lause kaikuu päässä- ja niitä hoen.

Moni asia on ihan älyttömän pienestä kiinni.
Siihen ei vaadita rahaa, tai toisia ihmisiä.

Oman itsensä energian ja voimanlähteenä on iso juttu,sitä ei koskaan kannata väheksyä. Miksi siitä puhutaan niin vähän?
Mietin ja toivon myös-että jaksaisin. Tällä linjalla.

Kirja

2011-12-11T08:19:00.001+02:00

.Kirja ei ole huono.
Minun kuuluu lukea sitä paljon näinä aikoina. Se on ollut työpöytäni laatikossa, hyvin sekaisen pöydän,hyvin sekaisessa sellaisessa - pitkän aikaa taas
Sain kkirjan aikoinaan poismuuttavalta ystävältäni.
Hän tiesi,kuinka pääsee vaikuttamaan minuun ja oikeassa oli.
.
Kun tuota kirjaa lukee, siis minä luen, voin paremmin ja jaksan ajatella asiat eri tavalla.

En todellakaan väitä,että niin käy jokaiselle, minä olen onneksi se, jolle niin käy.Koska koen ja tunnen ,ihan lapsellisen oikeasti,että juuri näin asia on.
Yksinkertaisuudessaan.
Jatkan lukemista,taas, sillä kaikki konstit monen asian muuttamiseen lopullisesti tarvitaan,kaivataan ja ne ovat kai ihan elinehtokin sille-että maailma muuttuu.Minun maailmani,se mikä on korvien välissä-siitä minä puhun ensin, muualla tapahtuvista asioista vasta sen jälkeen.

Juniori on ollut kylässä,oli kivaa.
On meillä paljon välilllämme. Paljon on jäänyt väliin,kun vuodet ovat menneet kuntoutuksen parissa,eikäolemisena äiti-poika.
Sellaista se on.
Nyt on tilanne näin ja tästä edetään vaan miten ikinä voidaan.
Kyllä minua moni asia huimaa ja mietityttää- mutta pitelen kauniista ajatuksistani kiinni,enkä suostu irrottamaan.
Näen meidät perheenä,nyt ja tulevaisuudessa.
Kuka asuu missäkin,sitä en ajattele,se ei ole jutun tärkein kohta.

Vain ja ainoastaan hyvinvointi.
Kaikkien.

Tänään olen jotenkin aika kivalla mielellä, ja siitä pitelen kiinni.
menen töihin, ja bongasin tarjouksen, joka tarkoittaa,että paluumatkalla ajan Citymarketin kautta, koska legot ovat - 20 % vain tänään.
Lahjapiirissä on todellakin legoa toivovia.
Pidän noita asioita riittäväinä tälle päivälle.
Eilen sain silitettyä ja laitettua työhuoneeseeni verhot.
Ilme muuttui kovasti. Eilisen salkdokin tuli siis täyteen. Jotain hyödyllistä on ihmisen hyvä tehdä ympäristössään joka päivä, niin luulen.

Vastuualueet

2011-12-08T05:46:00.003+02:00

Heti,kun nukkuu, on maailma parempi. Olo kirkkaampi ja mieli korkeampi.

Toki,osansa voi olla kahdella onnistuneella palaverilla, ja päätöksiläl-joita siellä syntyi. Hyvä sekin.

Illallaoli paljon helpompi hengittää,kun asioita oli hoidettu,eikä vain meinattu.

Kotin pääsin seitsemän jälkeen- sinne asti sahaaminen edestakaisin väsytti. Ilmankos nukutti hyvin.

Tässä sen taasnäkee,että ihmienn aiheuttaa suurenosanongelmistaan ihan itse.

Lisääliikuntaa,liikettä- niin asiatkorjaantuvat.

Helpoissa kohden on elämän suuret ratkaisut kuitenkin, niihin pitää vain jaksaa pyrkiä kovasti.

Tänään koulupalaveri. Tuntuu,ettei nyt ole huolta, sillä saan mukaani pojan asemapaikan ihmisen, ja homma hyvä.

Sana apu on hyvä- siis,kun se on muuta,kuin se huono lehti.

Olen hirvittävän hämmentynyt kaikesta, koko ajan ja on vaikea rakentaa mitään,mistään. On kuin vaan olisi ihan pihalla omasta elämästään. Vastuualueet-onhan ne ok. Kuka on vastuussa ja mistä Juniorin kanssa.

Minun lapsenihan hän on, vaikka muualla asuukaan.

Sitä helvetin lakia lastensuojelusta olisi pakko alkaa lukemaan.

Se varmaan auttaisi ja toki avartaisi omaa näkemystään myöskin monessa, ja helpottaisi monen ongelman selvittelyä.

Yöllä on satanut hieman lunta. Maailma näyttä aika kivalle. Taidan lähteä työmaalle. Parhautta on se,että mihin tahansa aikaan voi lähteä niin halutessaan,aina piisaa..

Arki on hyvästä

2011-12-07T06:07:00.003+02:00

En ole kovin hyvä vapaiden vietossa. Arki on hyvästä- arki on turvallista.

Arki auttaa minua monessa, ja avusta ei ole haittaa elämässä.

On vaikea aika vuodesta.

On.

Se menee ohi.

Moni vaikea menee. Pitää haluta sitä myös j a kantaa oma osansa vastuusta. MItään ei tapahdu, mikään ei etene,jos jää tuleen makaamaan, niin se menee.

Minä en ihan vielä ja tässä kohden jaksa.

Olen ehkä eniten orjallinen meidän perheessä kalenterin kanssa,nojaan siihen ja teen muutoksia siihen vedoten. Se antaa minulle tekosyitä ja mahdollisuuksia tehdä ja toimia ihan päin persettä loppuvuoden ajana,käynnistääkseni taas jotain uutta,hieno ja mahtavaa vuoden alkuun.

Asiioista kiinnipitäminen ei ole vaikeaa vain pojalleni, vaan motivaation ylläpito ja tarkkaavaisuudensäätö lienee vaikeaa myös näppäimistön tällä puolen.

Kiinnostuksen kohteen löytäminen, ja energiatason heittely ovat hankalia asioita.

Elämässä on hankalia asioita.

Minun ne pitää hoitaa alta pois,eivät ne vaan hoidu.

Minun pitää haluta jaksaa, ja voida-olla parempi.

Ehyempi,olisi paras sana kuvaamaan tätä, mitä haluan.

Aina se sama sana, mutta kun ei ole parempaakaan löytynyt tilalle.

Eheys olisi hienoa.

Eheytymien on pitkäaikainen prosessi ja samaa asiaa olenhokenut jo monet vuodet. JOtain on siis tapahtunutkin varmaan matkalla,ja on.

Tämä on vaan iso asia.

Pitäisi jaksaa keskittyä oikealla tavalla hoitamaan omaa hyvinvointiaan, minä olen mestari kaikkien väärien tapojen kanssa.

Ne ovat vahvuuteni ja helpompia,sitä paitsi. Oikoteitä-joiden avulla tilanne ei parane.Kuin hetkeksi.

Sen jälkeen tilanne on aina hieman hankalampi.

***********

Vuosi on silti jo kohta ohi. Ja taidan selvitä siitä.

Fakta

2011-12-05T07:17:00.003+02:00

Tänään keskityn voimaan hyvin.Päätin juuri niin. Ostan joululahjoja, ja teen kevyellä kädellä töitä. Liikun ja teen treenin. Ihan sama,jalat tahi kädet, jonkun. Koitan jaksaa sen,mitä oikeasti haluaisin jaksaa joka päivä.

Teen viisaita asioita,en hötkyile. Mietin lahjat tarkkaan,sillä e i rahaa haaskattavaksi todellakaan ole, ja tänä vuonna kuitenkin kustannan isän joulun muualla. Minä olen siis isän luona,ja hoidan jouluun liityvät asiat sinne. Isä on tänä vuonna se,jonka lahjoilla on suurin merkitys. Näitä muistettavia jouluja ei kuitenkaan hänelle niin en äätule,eikä ole.

Tämä on vaan fakta.

Viimeisissä ollaan.

Isä on kuin pikkupoika, joka ei enää ihan ole kuvioissa mukana. Sellainen osin hyvin fiksu, mutta arjen asioista tipahtanut pois kyydistä.

Rahoista ei mitään käsitystä.

Oi ja voi ,sanon mie. Sanonkin.

Lähden tekemään hieman töitä,että saadaan asiat ojennukseen.

Teen jotain viisasta,niin luulen.

Mistään ja kestään

2011-12-03T07:05:00.004+02:00

Kun kaikki on oikeasti hvyin ,on vaikea huomata olevansa huonossa kunnossa, voivasa huonosti. Siis itse.

Kun ei ole syytä.

En muista, mitä ja milloin asiani olisivat olleet paremmin. Järjestyksessä-ohjennuksessa suorastaan.

Liityen työhön,turvaan, ja toimeentuloon.

Juniorin asiat luotisuorassa, tai sinne päin, ja tulevaisuus turvallisemmin ohjauksessa kuin ikinä.

Tytär aikuistuu koko ajan,eikä ole olllenkaan toivoton tapaus.

Ed.kommentissani mietin sitä,että nytkö minä sitten läpikäyn kipuja, ja tuskia,joita olen sisääni kerännyt.

Noita en koskaan käsitellyt. Juniorin takia veivasin elämää eteenpäin ja pidin itseni ja arkeni pystyssä.

Korttimaja alkaa hiljalleen kaatua,sanon minä.

Ei kai se pahasta ole, mutta hankalaa se on.

Pahuksen vaikeaa.

Eniten vituttaa kaikki, niin se menee.

Ja silti,kun saan kiinni jostain tekemisestä- mistä tahansa, olen hyvin onnellinen. Mutta siihen pääseminen on aika vaikeaa.

Tänään kaadan kuitenkin puita pihalta, joten hätäkös tässä.

Sitä enen pitäisi lähteä työmaalle olemaan reipas ja tunnollinen.

Tuo siunattu työ pitää minut kuosissa. Onneksi minulla on se.

Se on kaiken pohja, mille voin tämän rakentaa. Ja se tule auttamaan minua omassa toipumisessani.

Tosin tässä kohden vuotta huomaan jo katsovani kalenteriin ja laskevani päiviä, että milloin tämä oikein loppuu.

Milloin saa huilia.

Milloin saa olla välittämättä mistään ja kestään, ihan pienen hetken.

Taidan juoda mokkani loppuun,tehdä tälle olomuodolle jotain ja lähteä sinne töihin.

Voisiko ?

2011-12-02T05:31:00.002+02:00

Masentaa.

Hartiat on kyyryssä, ja selkäranka ei oikene millään. Tämä kohta vuodesta antaa minulle kai syyn-huononkin syyn kulkea kyyryssä.

Masnetaa,mikään ei huvita. Minä,optimistinen realisti - näen pelkkää musta kaikkialla.

Äidin syntymäpäivät ovat tässä kuussa.

Voisiko vuosi olla armelias ja loppua?

En pysty nyt tähän kovin hyvin.

Joulusiivo

2011-11-30T05:49:00.003+02:00

Välillä on raskasta, monen asian kanssa ja kautta.. On hankala saada käsiinsä pojan uusin lausunto, jonka nyt vihdoin sain. Hah. Jo sitä odotettiin heinäkuusta ,tammikuusta asti muistutin lääkäriä sen kirjoittamisesta.

Se on myöhästynyt lausuntoteknisistö syistä.

Just niin.

Lausuntojen sisältö ei sovi heikkohermoisille, ne ovat raskasta luettavaa.

Tokikin,on sanottava,että tämä oli eri otteella kokonaan kirjoitettu,kuin aiemmat. Hyvin huomaa henkilövaihdoksen,vaikkka ei tietäisi,kuka paperin on allekirjoittanutkaan.

Kunhan vaan sanon.

Pääasia,että paperi on. Nyt on.

Nyt lapsella on mahdollisuus johonkin. Hyvä,kunhan nyt saadaan sitten se Kelan päätös tähän vielä.

Ehkä tämä etenee, ja eteneehän se.

Koululla on palaveri ensi viikolla. Ope,kuraattori,asemapaikan väki ja mie. Pojasta en tiedä, ottaako hän osaa tähän vai ei.

Kunhan nyt säädämme asiat kohdilleen.

Onneksi on apuja säätämisessä.

Tulevana viikonloppuna, nyt jo suunnittelen sitä- on paljon tehtävää. Omenapuiden kaatoa,joululahjoja. Voiko joulusiivon tehdä nyt jo?

Kai voi. Sitten se on tehty. Ei tarvitse vaivautua.

Ulkoa näkyvä näkö lamaannuttaa. Jaa vähän mustaa? Pimeää kuin sanonko missä? Jos laittaisin paikat kuntoon, ja lähtisin töihin. Siellä oloni kohenee aina.

Muttamutta

2011-11-29T06:02:00.003+02:00

On olo kuin tässä.

On olemassa raskaita,toteutettavia asioita, on olemassa paljon-jonka kanssa pää on kovilla.

Pitää vaan ruuvata,vääntää- ja säätää. Asiat järjestyvät,kun aika on.

Okei,antaa mennä sitten vaan.

Arkeen kaivataan ryhtiä. Mistä sitä saa? Oikeasti.

Tuntuu kuin lapaset olisivat tippuneet polkun varteen ja olisin hieman kateissa kaiken tämän kanssa. Enkä ihan vähän.

On hetkiä hyviä, ja pääsääntöisesti hyvää tämä on.Mutta ja mutta.

Saako odotta ataas vuoden lopumista ja miettiä,olisiko tämä tässä?Tehdä tiliä? Itselleen? Elämästä. Tehdä muutoksia, joihin vanha ja kaavoihin kangistunut ei kykene tässä kohden.

Vosiko löytää jotain tärkeää kaiken menettämänsä tilalle. Jotain,mikä paikkaa aukon, ja auttaa selviämäään?

Kaikki lähtee itsestä. Tiedän.

Tiedän sen kovin hyvin.

Hitaalla

2011-11-26T07:03:00.005+02:00

Kuvat kauniista hetkestä tekevät iloisiksi, onnelliseksi jopa. Hyvä niin.

Kaikille niille tuntemuksille on todellakin käyttöä,paikkansa. Kun takana on nukkumista sen kymmenen tuntia,maailma ei ole kovin paha paikka. Kun takana on painajaisia alkuyöstä-sielu on vielä hieman jähmeä ja hitaalla.

Kun tapaa molemmat lapsensa tänään, niin maailma on taas hyvä paikka ja elementit kaikki kohdillaan, niin se vain menee.

Ulkona on mustaa kuin helvetti,maassa lätäköitä. Pivälle luvataan myrskyä. Pidelkää hatuistanne kiinni, kohta lähtee.

Saanko pysyä sisätiloissa? Saanko vajota koomaan ja olla ihan hiljaa?

Jäin pohtimaan paljon tätä.

Tunnistan tuosta niin paljon. Jumissa. Arvatkaa,kuka on? Toki,miun jumiani pahentaa tuon Juniorin tilanne, ja yhtäkkiä syntynyt tyhjä pesä ja syli. Hankala myöntää ja totta joka sana.

On helpompaa jäädä kotiin,olla kotona.

Tuntee muka tekevänsä enemmän oikein.

Jaa kenelle?

Jaa miten niin?

Mutta niin se vain on.

On liiankin helppo jäädä jumiin.

Jättää tekemättä itselle tärkeitä asioita,ja antaa sohvaan muodostua kuoppa siihen omalle lempparipaikalle.

Elokuva,jonka katsoin siinä sohvallani juuri eilen, oli tämä

Ja voin kertoa,että minun piti oikein pätkiä elokuvaa,sillä en voinut antaa sieltä tulevien ajatusten mennä ohi. Piti käydä jääkaapilla, lukemassa joku meili ja sitä rataa. Että kykenin vastaanottamaan kaiken, mitä masennuksesta puhuttiin.

Poikkeukselinen lähestymistapa jotenkin, tuttuun asiaan. Gibson ja Foster ovat hyviä.

Suosittelen.

Oih.Paljon on tekemistä,ennen kuin pääsen lähtemään. Tytär lähtee töihin mukaan, hyvä niin. On se ihanaa,kun lapset ovat tämän ikäisiä jo,kuin mitä ovat. Siunattu elämä.

Joskus palaan miettimään,että mitä ihmettä. Minullahan kuuluisi olla se kolmaskin lapsi,joka olisi nyt hyvin eloisassa iässä. Alle kouluikäinen. Sen tarkempaa en muistiani halua tuolle taajuudelle virittää,enkä muistoja mieleen palauttaa.

Näinon hyvä.

Jaksan sanoa

2011-11-24T06:12:00.003+02:00

Yritän nukkua pitkiä unia. Menen yhdeksältä nukkumaan, ja yritän. Koitan jaksaa paneutua oman kunnon kohenemiseen,että jaksaisin. Kaipaisin ryhtiä elämääni, niitä hengareita olkpäiden kohdille.

Jaksan sanoa,että perkele, mutta ihan muuhun en nyt pysty.

Tämä vuosi on vienyt mehut tästä ihmisestä. Nyt sen uskaltaa jo sanoa ääneen. Vai tajuaako sen tämä nyt vasta?

Sanallakaan en valita. Totean. Tiedän senkin,että tällaista elämä on. Tuulikin muuttaa suuntaansa vähän väliä, niin käy elämässäkin.

Turhauttaa

2011-11-22T05:53:00.003+02:00

Synkkää,mustaa ja pimeää. Taju lähtee tämän pimeyden kanssa, eikö jo voisi olla maaliskuu? Huhtikuu?

kaikki mahdollisuus nähdä valo,taltioida se, on käytettävä siis hyväkseen kuvat sunnuntailta.

Fiktiivisen tarinani ihmiset ovat varmaankin tässä kohden käyneet asioita läpi, ja selvitelleet. TUo yyhoo olisi varmaan kanssa tässä kohden jo puhunut opettajan ja kuraattorin kanssa asiasta, ja painottanut sitä-ettei todellakaan ole itse ttyyväinen tilanteeseen.

Tää yyyhoo voisi olla kanssa keksinyt sellaisen ratkaisun,että kun tän addin olisi pakko päästä pois, koululla olisi mahdollisuus päästää s e pois. yyhoo sanoi kirjoittavansa vastuuvapaus paperin. Parempi niin kuin että näin sattuisi. Turha mulle on vastuusta kertoa-vastuuta koko elämä.

Opettaja lieni hieman ihmiseessän ja sanoi varmaan,että tuolainen asia on heille aika uusi.

Painotin,että haloo- jos kerran vanhat ei toimi, kannattaa löäytää näitä uusia. Vaikka yhdessä- jos tuntuu,ettei teidän vanhat riitä,etette pärjää.

Olisin hämmentynyt, jos tarinaa käytyäisiin oikeassa elämässä.

Hämmentynyt siitä,ettei ehkä opettaja muista,ettei sanottu sana pysy kauaa näiden dg.lasten korvien välissä. Että asioista pitää muistuttaa usein, aina ja koko ajan,että asioita saavutetaan.

Miksei keinoja käytetä?

Miksei vanhempia kuulla?

Miksei me voida antaa lisää keinoja käyttöön?

Miksi yläasteella on erilaista kuin ala-asteella moni asia.

Miksi?Miksi on mitenkä?

Olen hyvin hämmentynyt moisesta asiasta ja hieman toki pettynytkin.Tietenkin.

Minun kuuluu olla.

Välillä. usein.Joskus. Ihan miten vaan,,noista voi valita sanan, mikä parhaiten sopii itselle.

Tuntuu sille, että osaisin monta paremmin,kuin mitä koulussa. En opettamista,itse asiaa. Mutta tilanteiden lukemista,aistimista. Asioiden eteenpäin viemistä, koko tunneskaalan näkemistä.

Turhauttaa.

Aika isolla ajoittain, usein ja juurikin nyt- sanon ma.

Tässä hämmennyksen välissä,keskellä ja seassa koitan saada omaa päätäni kasaan,ja elämääni järjestykseen.

Kyllä hankalaa on.

Tilaa on

2011-11-21T05:37:00.003+02:00

Räkä on pyyhitty nenästä, eikä ole anettu kuvitteellisen tarinan vaikuttaa elämänmenoon. Ehkä jopa pikemminkin päinvastoin.

Niin vahvasti olisin tuossa tilnteessa tukemassa tuota aadeehoodeeta, joten annetaan elämän jatkua.

Kaikesta on selvitty-tästäkin ihan hyvin.

Eteenpäin,sanon ma.

Ulkona on pikkupakkanen, kuvat on otettu eiliseltä ulkoilureissulta. Kaunista sanon ma.

Olen joutunut taas miettimään vanhemmuuttani, vastuutani,valtaani- sillä olen peilannut itseäni tuon superkuvitteellisen tarinan henkilöön.

Milleköhän tuollainen tuntuisi?

Ja kuinka jaksaa uskoa siihen,että tietää itse paremmin?

Kuinka jaksaa uskoa lapseensa?

Kuinka jaksaa uskoa siihen,että lapsi oli oikeassa, ja että niiltä, joiden varaan lapsen uskoo-lähti homma lapasesta?

Kuinka on miten ja paljon ja miksi?

Ja miten hitossa tuollaisen jälkeen lähtee työstämään asioita eteenpäin? Varmistaa,että asiat,tutkinta hoidetaan,kuten määrä on ja että kaikki informaatio tulee minulle asti,saakka. Muuttumattomana,oikeana. Kuka on valvova elin?

Perkele, voisin tuumata, jos minulla olisi osaa tahi arpaa tuohon asiaan. Tuollaiseen.

Tuumaan kuitenkin vain sitä,että nyt on viikko uusi, ja elämän on jatkuttava. Kun katselen työkirjaa,huomaan onneksi-ettei minulla ole aikaa todellakaan puida mitään kotkouksia. Kaksin käsin saa vääntää ja kääntää,tehdä,olla paikalla-venyä ja vanua.

Voi olla,että joutuu hieman sietämäänkin.

Mutta välillä niin käy- se kuuluu jokaisen työnkuvaan kaiketi jossain kohden.

Kyllä tarkkana saa tässä elämässä olla. Minä joudun nyt miettimään muutamaa taas itsekseni ja tuumaamaan, mikä on minun suuntani. Jatkuvaa kasvamista, jonka merkitys toki korostuu nyt,kun Juniori on poissa. Voin kertoa,että tilaa on. Tyhjää on.

Nyt pitää vaan täyttää se tila.

Yyhoo ja addi

2011-11-18T17:25:00.004+02:00

Kerron teille tarinan. Ihan kuvitteellisien,tietenkin- sillä niinhän koko blogini on. Silkkaa soppaa,eikä koskaan mitää totta.

Niin siis alla olevakin.

Tällainen tarina juolahti mieleeni.

Olipa kerran joku keski-ikäinen nainen, jolla oli kaksi lasta. Yksi aikuinen ja yksi sellainen- vaikkapa murrosiässä oleva. Vaikka joku aadeehooodee autisti,niin saadaan väriä elämään ja tähänkin vitun tylsään tarinaan muuten.

Tällä pojalla vois olla vaikka aika paljon hankalia aistiyliherkkyyksiä, kuten koskeminen-tunto . Tarkoittaisi vaikkapa-että tapahtuu mitä tahansa, niin älä koske, älä ota kiinni.

Tää poika vois käydä taviskoulua, mutta pienluokassa. Pienluokassa kaikilla tietty on joku dg, jotta meno olis kivempaa ja vaihtelevampaa.

Siel luokas vois olla vaikka joku sellanen tyyppi, jonka kanssa täl toisella olis ollut napit vastakkain vaikka jo kolme j a puoli vuotta. Se toinen vois olla vaikka joku Assi. Vaikka.

Tää kaksikko vois olla vaikka sillai bensa ja tulitikku.

kiva kombo yhteen päästessään- j a leimahtamispiste tosi alhainen.

Tää yhtiestyö voisi olla ollut tosi hankalaa aina. Tällä addilla vois olla tosi ahdistunut olo,koska tää Assi ei pysy omalla reviirillään. Tunkee liki, närkkii,törkkii ja koskee. On iholla. On iholla. On iholla. Tätä assia ei saatais niinku kuriin. Oikeestaan niinku ikuna.

Esimerkkitapauksen, jonka tietty kaivan hatustani, vois olla vaik sellanen, että tää Assi haluaa aina avata ikkunan luokkaan tulon jälkeen. Aina. Tää toinen, joka vois olla tän yyhoon lapsi, huomauttaisi siitä. On kylmä. Luokan muutkin pojat on samaa mieltä.

Sitten tää Assi vaan toteaa normaaliin tapaansa, että vittuuks se sulle kuuluu,tai jotain muuta yhtä miehekästä.

Tää toinen kiihtyy aika nopeasti, johon Assi jatkaa jotain yhtä kivaa. Tulipalo syttyy.

Open sijainen tässä kohden on mieltä jotta kiitti nyt riiti, ja homma laukeaa- ja homma hyvä. Open sijainen on kiva,aika jees. Kunnes Assi päättää jatkella huutelua, josta toinen ottaa tulta allleen ja lähtee meneen kohti.

Nyt vittu palo käpy.

Tässä kohden open sijainen avaa suunsa, ja päästää korkean ceen, koska tietää-että se tavoittaa naapuriluokan open.

Mutta,että elämä ois nastaa, niin pahaksi onneksi käytävällä käyskentelee ope, jonka korkea cee tavoittaa ekana, ja tulee apuihin. Tän ceen kuulija on ope, jonka kanssa tällä aadeehoodeella ei käy kemiat ollenkaan yksiin. Tää aadeehoodee on pitkin puoltatoistavuotta kertonut,kuinka tää ope on hänen niskassaan kaiken aikaa ja nokkii j a nälvii. On tyhmitellyt tätä aadeehoodeeta kans. Reilu meininki.

Tilanne laantuu hetkeksi, ja aadeehoodee tyyntyy.

Tulee lähtö ruokailuun,ja aadeehoodeen asemapaikan ihmiset on jo tullossa hakemaan tätä, koska tilanne on koettu sellaiseksi,ettei koulussa kande olla.

Homma hyvä.

Aadeehoodee on tuskainen ja ahdistunut, ja haluaa päästä pihalle odottamaan aikuisia. Päästää suustaan paljon painokelvotonta,kuten aina raivopäissään ollessaan. Open sijainen ei kiellä, mutta käytävällä-oven suussa on vastassa tämä korkean ceen kuullut tyyppi, joka kieltää poislähtemisen. Asettuu esteeksi ja kieltää vahvasti. Antaa liikaa vaihtoehtoja,eikä tajua,kun toinen sanoo-että on pakkko päästä pois.

Aadeehoodee kiroilee niin ja meltuaa,että pikkulinnut tippuvat Peräseinäjoella puusta, ja taitaa poika päästää suustaan uhkauksiaan myös kohdentuen tuohon opeenkin.

Ja sitten ope tekee päätöksen,että poika on vaaraasi, ja hänen on parempi olla pakkokeinoin sisätiloissa. Ja ottaa kiinni. Pyytää avukseen isomman open. Ja voi perse-sirkus on tullut kaupunkiin.

Yhden ihmisen kosketus menee, mutta kahden ihmisen kiinnipito saa järjen katoamaan vahvoista neurologisista oireista kärsivällä nuorella,sellaisella, jolla on paha olla. Alkaa rimpuilu, Vahva rimpuilu, joka tarkoittaa sitä-että apuun tulee kolmas opettaja. Tuo aadeehoodee viedään luokkaan väkisin ja pojasta pidellään kiinni. Neljäs seuraamaan tullut ope soittaa poliisit.

Kun poika laitetaan maahan, hoetaan ''jos päästetään irti,rauhoitutko'' ''voiko päästää irti''

Tulisi mieleen,jos tarina olisi tosi,että tyhmiäkö kyselet,perkele.

Kun poika laitetaan maahan, saapuu paikalle asemapaikan väki, joka on kohtalaisen kauhuissaan tilanteessa. Siis mitä?

Seuraavaksi tuleekin poliisit. Aikaa menee n.kaksikymmentä minuuttia. POika maassa,kolme miestä pitelee rimpuilevaa kiinni. Tuska ja hiki maistuvat varmaan jokaisen suussa ja meno on mahtava.

Poliisit tulevat.

Asialliset. Puhuttavat poikaa. Poika ei rauhoitu.

Tekevät päätöksen.

Raudoittavat.

Kädet irti pojasta,käsiraudat.

Viisi minuuttia, poika nostetaan raudoissa istumaan, poika alkaa olla rauhoittunut.

Raudat irti.

Homma hyvä.

Älä saatana koske muhun. Kannattaisko tajuta?

Poika lähtee asemapaikan porukan kanssa asemapaikalleen. Asemapaikan väki ei ole koskaan joutunut kohtaamaan tällaista asiaa,eikä koskaan ole joutunut auktoriteettiongelman kanssa painimaan,ovat kunnioituksensa ansainneet.

Heitä ei pelota ottaa poikaa kyytiin.

Sitten tää yyhoo äiti kävis vaikka-leikitään-että tänään vaik, niin tapaamassa kaikkia osapuolia koululla. Rehtoria,open sijaista ja tätä korkean ceen kuulijaa. Paikalla olis kans superkiva terkka, jonka kuraattori olis hoitanut hieman niin kuin tueksi,sihteeriksi ja turvaksi tälle yyhoolle. mahtava veto siis. Tänks!

Tää yyhoo kuuntelee tarkkaan, katselee ilmeitä ja imee tietoa. Vertaa siihen, mitä olis kuullu omalta addilta, ja mitä tietäis sillain,kun olis jo soittanut avustajalle.

Sitte tää vittuuntunu yyhoo ottais ja kyseenalaistais tän systeemin. Sen, miten korkean ceen kuulija olis koskenut, ottanut kiinni- vaikka jo etukäteen tiesi,ettei niin kandeis tehdä.

Sitte tää yyhoo kysyis, jotta miks helvetis ne opet-edes yks,ei olis voinut lähteä sen addin kans pihalle vartuumaan asemapikan hakijoita,kuten poika ilmoitti menevänsä tekemään- miksi oli pakko jäädä sisälle?

Miksi ei annettu tilaa?

yyhoo kysyi, jotta oliko kyse voimankäytön liikakäytöstä? Oliko kyse siitä,että tilannetta luettiin väärin? Ja oliko kyse siitä osin,että kun kemiat ei natsaa, niin tässä on ihan jotain muutakin?

Sitten se yyhoo sano,että tapauksesta lain mukaan pitää käynnistää tutkinta,jonka suorittaa ulkopuolinen taho. Ja että tää yyhoo haluaa memon, jossa on kirjallisena asian käsittelyn kulku jokaisen osapuolen kertomana, jotta tilanne ja oikeudellisuus tarinasta löytyy.

Ja että oikeus toteutuu.

Sillä yyhoolla on viisaita kavereita, jotka osaa neuvoa. Hyvä!

Se yyhoo ei antanut periksi. Ilmoitti,että koki tarinan lopputuloksen olevan ihan toinen, jos lasta oltaisiin kuultu.

Luettu paremmin.

Se yyhoo ilmoitti olevansa ylpeä lapsestaan,joka teki juuri niin kuin häntä ohjaavat tahot on vuosikausia neuvoneet. Selvitä tilanne.Lähde pois.

Juuri niin tää nuori oli tekemässä.

Ja tää yyhoo ei koskaan ole ollut ylpeämpi tuosta hurjasta addista.

Sitte se yyhoo kertoi tuolla paleverissa,että hieman ihmetyttää meno ja meininki, kun ikkunanavaamisesta tulee tällainen juttu. Viisi vahvaa miesopea, kaksi poliisi ja käsiraudat.

Se saatanan ylpeä yyhoo ilmoitti,että hassua on,että tiukan paikan tullen se yyhoo saa sen oman kakaransa aisoihin, eikä sen yyhoon yli kävellä.

yyhoo ilmoitti,että tarinan balanssi on ihan perseestä.

Ajatteles, jos tallainen tarina olisi vaikka totta??

Millehän siitä yyhoosta tuntuis?

Millehän siitä addista tuntuis?

Kiitos ja perkele

2011-11-18T06:26:00.003+02:00

Sanonpahan vaan,että onpas kaikenlaista.

Iloitsen suvussani olevista opettajista ja rehtorista- joka pystyy antamaan miulle oikeaa tietoa siitä, mitä ja miten koulun kuuluu asiat hoitaa.

Iloitsen siitä,että minulla on nyt tukea kanssani tätä tietä kulkemassa. Että olen saanut puhkua ja puhaltaa asioita hieman.

Minun päässäni on soinut eilisillasta tämä.

Nyt aletaan liikkua tapahtumissa sellaisilla vesillä,ettei vanhemman nyykähtäminen ole suotavaa. On suotavaa,että olen rehellinen itse itselleni. Luotan siihen,että tunnen poikani paremmin kuin kukaan ja tiedän poikani käyttäytymismallit.

Järjestys tämä.

Kyseenalaistan ensimmäisenä itseni.

Sitten poikani.

Sitten muut tahot yksi kerrallaan järjestyksessä- jotka poikani aknssa työskentelevät. Siellä olevat ihmiset. Tässä tapauksessa koulun ja siellä työskentelevät tahot. Tahon.

Nyt on paikka, jolloin kieli ei saa liikkua, omat muistiinpanot on syytä lukea tarkkaan. Anteeksi ei kannata pyydellä,ja äänen ei saa antaa kohota yhtään.

Lapseni pitää kyetä luottamaan minun apuuni kaikissa tilanteissa.

Nyt.

Kiitos, ja perkele.

Marimekon laukku.

2011-11-15T05:55:00.003+02:00

Tänään.

Uusia hiuksia,papereita,pankkiasiaa.

Juniori. Uimahallireissua ja pyykinpesua. Mitähän meillä olisi vielä?

Uusi Marimekon laukku!

Arki pelastuu moisella asialla hyvin helposti. Koolla on taas sitten väliä. Tämä on Isosisko tuosta perusversio marimekosta,joka usealla meistä on ollut joskus. Minun omani kesti kaksikymmentä vuotta,enne kuin väsyi niin hurjan näköiseksi,ettei sitä voinut käyttää enää. Kehdannut.

Hinta-laatu on ollut kohdillaan, toivottavasti on säilynyt samana.

Takana kurinalaista,oikeanlaista elämää muutama hetki,j a olo on lähtenyt korjaantumaan hyvinkin nopeasti. Niin yleensä käy.

Hh pöhö kun alkaa laskea, ja iltasiiderin nostattama pyöreys poskipäissä- niin johan alkaa elämä voittaa.

Elämä maistuu hyvälle, pieniä nyppylöitä, mutkia ja kiemuroita on,aina on. Niitä joutuu pohtimaan aika kovin, mutta pääsääntöisesti moni on helpompaa,kuin enen.

Niin toki kuuluuki olla.

Lakia lastensuojelusta tulisi opiskella, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi niin paljoa. Pitää tietää oikeutensa,pojan oikeudet- ja velvollisuudet toki myös. Pitää tietää-ei riitä,että luulee tietävänsä,ei tässä kohden.

Joulua suunnittelen. Lahjalista on lyhyt, ytimekäs.

Lähden töihin.

Tuumaakaan tinkimättä.

2011-11-14T05:42:00.004+02:00

Uusi viikko ja uudet kujeet.

Kaivoin viikonloppuna selkärangan kaapistani. Sille on käyttöä. Liittyy omaan hyvinvointiini,liikkumiseen ja syömiseen. Tarvetta on.

Minähän kuulun porukkaan,jossa kaikki tekemätön näkyy heti. Jossa juotu ja syöty näkyy heti. Ja kaikkea tuota on tullut tehtyä ja osa tekemättä. Näkyy siis. Kun ruokavaliossa on liikaa hh, se tuntuu olossa. Tuntuu,isolla.

Niin tämä vain menee.

Selittelen tekosyillä j a piiloudun helppojen vastausten taakse.Olen vain laiska ja saamaton ollut.

Mutta herätykset tulevat aina onneksi itseltäni,ettei ympäristön tarvitse huomautella.

Viikonloppuna Juniori oli himassa, meillä oli kivaa. Juniorikin olisi samaa mieltä, niin uskon, jos häneltä kysyttäisiin. Oli helppo olla,aina ei ole ollut.

Nautin nykyisestä tilanteesta siis.

Viikon teemana tule eolemaan kurinalainen syöminen ja liikunta,sekä jouluvalmistelut. Päiväjärjestyksen tekeminen loppuun Juniorille. Käytin eilen asemapaikassansa pitkälti aikaa selkeyttääkseni pojan arkea. Hyvin etenee. Liikaa ei voi hosua, muutoin poika asettuu vastarintaan.

Hissukseen, mutta määrätietoisesti.

Eteenpäin ja tuumaakaan tinkimättä.

**
Taidan mopata lattiat, huitaista tiskit,tuulettaa kämpän ja huolehtia,että kuntulen kotiin, voin vaan nauttia hetkestä- ja tehdä punttitreenit,että kaikki on muuten hoidettu. Ei voi antaa tekosyille tilaa tässä kohden.

Totun varmaan

2011-11-12T11:36:00.003+02:00

OIh,mikä ihana viikonloppu. Laiskat työ-aikataulut ja lapsiaikaa.

Tänään lopetin älä-osta mitään viikkoni.

Minun ei olisi tarvinnut, mutta halusin. Koska kamera onkin autossa, en voi liittää kuvia aiheesta- jonka halusin ostaa.Myöhemmin. Kyse oli minusta. Ei muista. Ei kenestäkään muusta.

Keskellä kirkasta lauantaita, hyvin nukutun yön jälkeen tuon asia tuntui nimenomaan hyvin oikealta,enkä kantanut pätkääkän huonoa omaatuntoa siitä,ettei ostos kohdentunut lapsiini.

Ja kerrottava se on. ostin kolme hajuvettä.

Siis mitä ihmettä.
Hajuvettä!

Kyllä.

Jostain syystä kaikkien värikooditus oli liki sama, ja ne näyttävät upeilta vanhan puupöytäni päällä kylpyhuoneessa.

Luksusta,estetiikkaa arkeen.

Pieniä-suuria asioita.

Minua ilahduttavia-olkoon siis kaikki hyvin.

Saan viettää aikaa Juniorin kanssa tänään. Kivaa! Otamme luultavasti yhteen sen sata kertaa siitä ja tästä- mutta olkoon sitten niin,ei ole uutta. Hyvä onkin,ettei mikään itse asiassa muutu. Tapaan asemapaikan hlökuntaa,ja säädämme pojan päiväjärjestystä. Juniori kipuilee sitä ihan varmasti, mutten anna senkään minua häiritä.

Miksi antaisin?

Minä olen vanhempi.

Minä en saa antaa sen häiritä. Minun pitää toimia oikein.

Vahvistua ja vahvistaa.

Kävin viime viikolla läpi asioita yhden ystäväni kanssa. Minua nauratti,itketti kamalasti. Yhtaikaa tietty,ettei olisi ollut liian helppoa.

Kuinka helpoksi tunnen elämäni nyt. Kuinka tien kevyeksi kulkea.

Minulla ja pojallani on apua.

Vihdoinkin.

Kävin toissa viikolla palaverin sosiaalipuolen kanssa. he kysyivät kokemuksiani, hyviä ja huonoja. Vastasin,ettei sen ole väliä. Ei hyvillä,eikä huonoilla. Vain nykyisyydellä.

Kerroin ja muistutin heitä siitä,että pyysin pojalleni apua,kun hän oli seitsemän-kahdeksan,yhdeksän.

Kerroin jo silloin,että tukiperhettä enemmän me kaipaamme apua pojan arkeen. Sitä,että poika voisi olla aina puolen vuoden välein vaikkapa jakson jossakin, jossa saamme vahvistettua näitä heikkoja kohtia. Että arki vahvistuu,että poika vahvistuu,että minä säilyn täyspäisenä.

Nyt poika on neljätoista. Ja nyt se apu on saatu. Tie kuljettu.

Näinkö pitkä tie oli tarpeellista kulkea? Oliko ihan pakko?

Ei varmaankaan. En ruoski itseäni, kuns anon,että minun olisi pitänyt tehdä päätöksiä paljon aikaisemmin. En syytä sosiaalipuolta, sillä eihän minulta voi ottaa lasta pois,koska siihen ei ole lain mukaan perusteita.

Mutta tiedän,että monen perheen asiat ovat ihan yhtä helvettiä - ja monen lapsen asema paljon poikani asemaa huonommalla tolalla.

Kuinka nämä perheet saisivat oikeaa apua?

Vanhemmat katsoisivat peiliin, myöntäisivät kädettömyytensä, ja polttaisivat liivinsä.

Seisoisivat barrikadeilla.

Kuinka ne lapset, joiden vanhemmat eivät pyydä apua, voisivat viestiä sitä itse johonkin,että se kuultaisiin, ja viranomainen voisi toimia siltä pohjalta?

Sanon,että laki lastesuojelusta on täynnä prsaanreikiä.

Sanon,että vanhemman pitää olla äärivahva ja tarmokas,että mitään tapahtuu.

Sanon,että minun on paha olla monen lapsen puolesta, johon laki ei yllä- koska vanhempia kuullaan liikaa.

Sanon,että elämäni on helvetin hyvää.

Kerron,että arkeni on helppoa-liiankin helppoa.

Kerron,että olen niin onnellinen, kun voin tehdä hyvää yhteistyötä Juniorin asemapaikan kanssa.

Räätälöidä pojan arkea, vahvistaa oikea-väärin asetelmaa, jatkaa syy-seurauslinjojen opettamista. Saan pojalle tukea siirtymiin ja poikaa voi nojautua upeisiin miehenmalleihin. Imuroida miehuutta,kykyä selvittää haastavia tilanteita muutoin kuin paikat paskaksi pistämällä ja huutamalla tärykalvot puhki kuulijoilta.

Iloitsen hyvistä naisista, jotka osa Juniorin mielestä muistuttavat minua. Paras kohteliaisuus koskaan, ja vahvistaa uskoani monessa.

Totun varmaan siihen,että koti on tyhjä ja tekemistä vähän. Opin vähitellen täyttämään arkeani omilla jutuillani. Nyt hieman säälin itseäni, jos rehellisiä ollaan. Kaipaan poikaani hyvin paljon.

Olen kulkenut pitkän tien.

Lusmuilija ja paskapää

2011-11-10T10:22:00.003+02:00

Silkkaa hienoutta.

Tuota kannattaa pohtia loppuun saakka,ennen kuin aloittaa venkoilun siitä-että alennuksia saamalla ei toimeentulon varassa elävät haluakaan enää töihin.

On noitakin ihmisiä tuossa porukassa, miksei olisi? Kaikissa yhteiskuntaluokissa on lusmuilijoita,paskapäitä, pyrkyreitä, reippaita ja ahkeria. Miksi mikään luokka olisi poikkeus?

Mutta jos sukelletaan syvemmälle aiheeseen, ja mietitään,kuinka suuri merkitys tuollaisella on siihen,että ihminen ei syrjäydy. Henkinen vireystila ja taso säilyy- puhumattakaan fyysisestä, kun kalliit liikuntapalvelut tulevatkin käden ulottuville?

Sairaanhoidon kustannuksissa tämä tulee näkymään, ja mielenterveyspalveluissa. Niiden tarpeen vähenemisellä.

Väitän edelleen,kuten joskus vuonna kivi ja nappia blogia kirjoittaessani,että jos saisin (kuka tahansa taho) tehdä töitä masentuneiden ihmisten kanssa, ja saisin heidät puolen vuoden aikana ohjatusti liikkumaan kanssasni vaikkapa kolme kertaa viikossa,olisi jokaisen mieliala, ja vointi kohentunut.

Tämä on fakta, jonka takana haluan vahvasti seistä.

Oioin helvetisti mutkia, ja hieman kärjistänkin, mutta pointti on se,että liikunta on parempi kuin nappi.

Aina se ei todellakaan ole mahdollinen ratkaisu, usein on.

Pitkälle jatkuessaan liikunta saa aikaan sellaisen endorfiiniryöpyn, mielialan kasvun ja itsetunnon kohenemisen,että napeilla ja muilla tukimuodoilla sen saavuttamiseen menisi pidempi aika. JOs silloinkaan.

Pidän tässä verrokkiryhmässä mielessäni esmes poikaani.

Esmes heikoimpien aikojen itseäni, ja näihin kahteen,ei todellakaan fiktiiviseen hahmoon perustan paljon väittämiäni.

Minä olen elänyt tässä, ja sen kautta tiedän.

Lähtiks tää taas lapasesta? Niin usein käy.

Mutta innostuin, ja pidän sitä ihan superina, siis merkkinä.

Vähissä on innostus taas ollutkin, ja sen tietää jo siitä-että uudelle sohvalleni alkaa painua takapuoleni jälki yhteen nurkkaan.

Olen laiska ja saamaton,kun saan oven avattua iltaisin, ja voin kertoa-että se kismittää.

Aika isolla, aika isosti.

Auts,kiljun kyllä mielessäni, mutten silti saa aikaiseksi.

Otin työmaalle mukaan Juniorin päiväjärjestysaihion, jos saisin sen tehtyä. Samalla samanlaisen itselleni kotiin yhteiseen käyttöön.

Taidan tehdä tyttärellenikin :-)

Illalla minun pitää istua työpäivän pätteeksi melkein kolme tuntia kuulemassa mitä, ja mihin poikani voi jatkaa jatko-opintojen kanssa. tutustua erilaisiin oppilaitoksiin. Se ei minua harmita, mietin vain omaa vireystilaani huolissaan. Pitkä on päivä.

Mutta,poika ansaitsee sen,että äitinsä on vireessä, joten en jaksa narista. Tsemppaan.

Mietin,olemmeko pässeet jo eroon siitä,että poika halusi legoinsinööriksi. joskus pienenä poika halusi olla se dude, joka sirkuksessa kiertää kärryjen kanssa myymässä popparia, ja muuta hyvää.

Veikkaan,ettei listalla ole vieläkään poliisia tahi palomiestä- tai en tiedä.

****

Joudun mieli kipeänä miettimään yhden aikuisen epärehtiyttä. Aikuinen on osa Juniorin elämää tätä nykyä. Tuon ihmisen tarkoitusperät,aikuisuuden heikkous on kova juttu. Voin kertoa,että ihmisellä on miuta kohtaan valtavan suuret tunteet, ja kaikki negatiivisia.

Joudun päästämään sanat suustai,joita koskaan en haluaisi. Tuo ihminen on minulle kateellinen.

hahhaa! Jaa minulle. Tervetuloa vaan tähän elämäään. Tätä on niin helppo kadehtia.

Ja silti taas, toinen puoli minusta ymmärtää.

Minä olen saanut enemmän,kuin mitä hän.

Sain kotoa paremmat eväät- niitä voikin kadehtia.

Nämä kantavat, ja se näkyy tavassani, jolla hoidan vanhemmuuden.

Joudun tätä asiaa hieman kiroamaan, sillä ihminen käyttää poikaani välikappaleenaan,puhuu asioita, joihin ei pitäisi sotkea lasta ollenkaan.

JOs toisen naama vituttaa, ei ehkä ole syytä avautua siitä lapselleni, vaan sen voisi sanoa suoraan minulle.

Lapselle ei selitellä, eikä nimenomaan varsinkaan olla valheellinen.

Minä olen päättänyt kaiken tämän antaa valua, kuin sorsa veden siipien päältä. Ei tunnu missään.

Mutta entäs poikani?

Poika on pihalla kuin lumiukko, eikä tiedä- mitä ja ketä pitäisi uskoa. Kuka on sadun paha sankari,se kiltti ja miellyttävä- jolta kaiken saa, vai tuo inha äiti.

Niinpä niin. Juniorin diagnostiikalla varusteltu hemmo valikoi ajoittain hieman eri tavalla,kuin oikein olisi.

Kilpajuoksuun en ryhdy.

Poika oppikoon ja ymmärtäköön tulevaisuudessa itse, kuinka asiat ovat.

Mikä on totta ja mikä tarua.

Kuka on kuka.

Tänään pidän itsestäni. Kysyn ja kyseenalaistan.Se on aidointa minua.

Pidän tänään myös siitä,että maailmassani on niin paljon positiivisia asioita, ja haluan huomioida ne kaikki.

On oikein hyvä päivä.

Selvitystila

2011-11-08T05:48:00.003+02:00

Niiskutan, olo kuitenkin parempi kuin eilen. Tytär tuurasi minua poikaystävänsä kanssa Yön keikalla Tretalolla, joten liput eivät menneet hukkaan. Hyvä.

Olisin sitten lähtenyt ihan itse niiskuttamaan, ja katsomaan Yökkösten nykykunnon.

Päivä uusi, enkä osat mitään. Pitäisi kyllä,sillä katsastusmies käski hieman vaihtamaan polttimoita, kaikki eivät ihan näy. Hmm. Mutta heti ensi vkolla,silloin on maanantaina paljon aikaa, nyt ei ole. Töihin,takaisin, ja töihin. Minä en polttimoita itse vaihda nimittäin.

Olin eilen Juniorin palaverissa. Eniten minua pelotttaa se,että vieraannumme pojankanssa toisistamme.Poikakunjää koukkuun helposti kaikkeen, niin seuraava koukku on paikka- missä hän on,ja muidenihmisten poissulkeminen. Paha koukku ja paha visio, joka on siedettävä sen takia,että on mahdollisuus luoda pojalle kaikkinaisuudessaan parempi elämä.

Autismikirjon tunnepuoli on niin erilainen,kuin ''normi'',ettei moni pysy kelkassa mukana, hyvä jos itse.

En tiedä, mihin olemme menossa, mutta toivottavasti saamme korjattua tärkeimmän,eli pojan elämän.

Viralliset kuulemiset hoidettiin eilen, joten nyt odotammevaan leimaa papereihin ja tämä alkaa olla tässä, noin kuin lainvoimaisestikin.

Vahvistaako se pojan asemaa? En tiedä. Milleköhä hänestä itsestään tuntuu kaikki tämä? Sitäkään en osaa ihan tarkkaan sanoa, sillä poikani ei ole mikään puhuja.

Kuitenkin oikein totuus on se,että minä olen taho, jota poika tällläkin hetkellä rankaisee. Syystä? Ihan ei ole auennut minullekaan kaikki, mutta joku poikaa suututtaa kovin tälllä hetkellä.

Olen edelleen taho, joka pitääsäännöistä ja määräyksistä kiinni, rakentaa pojan elämää,ja tuntuu-ettei sekään ole hyvästä.

En tiedä, moni asia on hieman selvitystilanteessa ja suhde omaan poikaani vaatii vahvaa vanhemmuutta.

Koko ajan.

Nyt on marraskuun 8.pvä. Istutin taloyhtiön pihalle tulppaaninmukulat ensi keväälle.Ensi kevättä varten. Nyt niissä kasvaa kymmensenttinen vihreä varsi jo. Sillä lailla!

Älä osta mitään

2011-11-07T05:56:00.002+02:00

Niin. Älä osta mitään viikko.

Koskee käyntejä ruokakaupassakin. Kaikkea on,mitä tarvitaan. Työmaan ostokset on toki pakko hoitaa,en kai mie voi heille sanoa-että sorry. Auto pitää katsastaa, huomenna on viimeinen leimapäivä. Mutta siinä se onkin.

Kuinka paljon voi jättää ostamatta,kun ei vaan kauppaan mene. Kun ei vaan osta. Kun ei vaan ole mitään asiaa sinne kaupan suuntaan. Kun hoitaa asiat hieman eri tavalla. Kun aiankin yrittää.

Itse ainakin tiedän,että vaikka kuinka päätän noin kuin laimeammin, niin ei se pidä. Tätä olen suunnitellut jo hieman kauemmin, noin kuin lähtökohtaisesti.

Kuinka paljon turhaa rahaa kuluukaan?

Niin. Toki se on aina kiinni kuun asennosta ja tilipäivän läheisyydestä- kuink apaljon oikeasti on rahaa/kk edes laittaa ruokaan. Ei aina kaikki mene,kuten haluaisi. Edelleen muutamat kuukaudet vuodessa työllistävät kukkaroa paljon. Joulu on aina joulu, tammikuu ja heinäkuu vakuutusten siunattuja kuukausia.

Tässä kuussa Juniorin astman rasitukset. On näitä siunauksia annettu.

Muutoin arkeen saisi paljonkin ryhtiä, kun vaan hoitaisi asioita hieman taas eri tavalla. Niin taidan tehdä.

Tästä vuoden loppumiseen saakka.

Innostuessani olen hyvässäputkessa, ja voin jopa saada tästä kokonaan uuden tavan hoitaa asioitani, ja se olisi hyvä se.

Voiko tällaisia ryhtiliikkeitä olla koskaan liikaa? Mielestäni ei. Ja kaikki tarpeellisia. Minulle ainakin.

***

Muutama muukin ryhtiliike olisi hyväksi, minä kun onlen tällaien on- off ihminen. Maltti on valttia ja mitä kaikkea lööperiä yritän itselleni jankuttaa, ja katin paskat. Ei mene ihan aina niin. Minulla.

Opettelen, ja yritän kasvaa aikuiseksi. Välilllä naurattaa ihan itseänikin tämä puuha.

On viikko uusi ja väsyttää ihan valtavia määriä. Olisin mielelläni käpertynyt peiton alle ja jäänytkin sinne.

Työmaalla papereita iso pino odottaa ojentajaa. Niiden kimppuun siis.

Illalla tyttären kanssa Tretalolle katsastamaan Yön kiertuekunto. Tokikin, olen kovin nuhaisen oloinen, jos tämä yltyy-tytär etsiköön uuden kumppanin sinne.

Tänään kuulemiset. Juniorin asia siis edistyy, ja paikaksi tässä kohden valikoituu nyt paikkana oleva. En siis valita,yhtään.

2011-11-05T19:09:00.001+02:00

Ystävät, rakkaat - ja äiti.

Juuri nyt

2011-11-04T05:49:00.004+02:00

Juuri nyt asiat ovat kovin hyvin.

Tyttärellä työasiat järkässä, työmotivaatio nousee koko ajan, ja ymmärrys omasta arvosta. Oman elämänsä suunnanantajasta.En se minä ole- hän on se ihan itse. Ja hyvä onkin.

Olen kovin ylpeä lapsestani.

Juniori?

Olen kovin ylpeä eloisasta pojastani, joka on kovin herkkä- ja tulee vaatimaan monen ihmisen apua,että pärjää. Lapsellanion suuri , ja hyvä sydän. Uskon häneen vahvasti ja olen valmis kulkemaan tätä tietä hänen kanssaan niin pitkälle,kuin tarvitaan-että hän kuntoutuu.Koen sen kunnia-asiaksi.

Minä?

lasken nyt hieman hartioitani, jatoivottavasti nukun yöni tästedes paremmin.

Tiedän olevani siunattu,kun ihmiseni ympärillä ovat niin hienoja. Auttavat ja tukevat,uskovat ja kannustavat.

Antavat mahdollisuuden,vaikka miun kanssa monasti joutuu hieman puistelemaan päätäänkin.

Eivät muistuttele epäonnistumisista,vaan antavat minun koheltaa ihan rauhassa. Pitää sada kokeilla omia rajojaan,pitää saada koheltaa.

On pakko saada toimia,kuten sydän sanoo.

Pitää päästä tavoittelemaan omaa päämääräänsä ja luovia määrätietoisesti sitä kohden.

Muistan aina,kun äiti sanoi,että oikeastaan ainoa, mitä hän on katunut, on se,ettei pitänyt päätään siinä kohden,kun ammatia piti valita. Hänet valitsi,kuten vanhempansa toivoivat silloin aikoinaan. Teki ja kouluttautui itse myöhemmin alkuperäiseen ammattiinsa, ja koki sen omimpana.

Pitää tehdä,mihin itse uskoo,vaikka menisi pieleenkin. Mitä sitten? Pieleen menemistä ei pidä pelätä, niistä voi saada elämän suurimmat onnistumiset,sillä ne opettavat eniten.

Olemisesta,elämisestä.

Hyvästä,oikeasta,kauniista.

Haikeasta,vaikeasta.

Onnesta,ilosta,arjesta.

Ihmisen osasta.

Järjellä tuntien.

Tunteella järkeillen.

Pintaa syvemmältä.

Syvää pinnemmältä.

Kukaan ei kiellä

sinua itseltäsi

ellet

sinä itse.

Pysy elossa kuolemaasi saakka.

Tommy Taberman

The juttu

2011-11-03T06:23:00.003+02:00

Muistatteko sen kohdan elämässä, kun haaveilitte jostakin? Joku asia?Jonkun asian toeutuminen?

Joku sellainen,joka oli itselle ihan se THE JUTTU, ja muut ihmettelivät-että nyt tuo on kajahtanut. Joku sellainen,joka sai oman maailman pysymään vireessä silloinkin,kun muutoin tuntui,jotta nyt ei wörki.

Miullakin on ollut sellainen.Aina.

Tänään on sellainen päivä,että saan sen toteutettua.

Olen jaksanut uskoa siihen aina, ja se on kannatellut. Välillä olen heittänyt jo pyyhettä kehään, mutta aina sen sieltä kaivanut ylös ja jatkanut eteenpäin asian kanssa.

Ja nyt, vuosien jälkeen,ainaisen haaveilun jälkeen pääsen tekemään siitä täyttä totta.

Ja,anteeksi vaan se,etten ole nöyrä-tai vaatimaton, tämä on mielestäni ansaittua. Se,että onnistuu vihdoin,kun jaksaa vääntää ja puurtaa-oli asia mikä tahansa, millä saralla tahansa.

Tämä on oikein hyvä asia. Tämän aiheen tiimoilta en voiis olla onnellisempi.

Tämän onnistuminen auttaa minua elämässä paljon. Se vahvistaa minua, ja sen kautta jaksan paljon paremmin kaikki muutkin tulevat asiat.

Kuten sen,että palaveeraan Juniorin asioista neuropsykiatrisella tänään. Väännän lääkärin kanssa siitä,miksei pojan lausunto ole Kelassa.

Miten voin hakea mitään,kun en tiedä,mitä saan hakea..

Onpa taas hankalaa.

Yksityinen taho joutuu huolehtimaan superhyvin kaikesta,ettei leimaudu huonoksi äidiksi, ja sitten taas vastapuolen aikataulutus ja asioidenhoito on niin ja näin.

Ei uuten väliä, mutta se,joka kärsii on miun poikani.

Ja se on asia, joka vituttaa.

Tässä yhteiskunnassa oikein toimiminen on vaan välillä hankalaa.Tai jaksaa uskoa siihen,että itse kannattaa aina toimia, oli mitä tahansa.

Mutta,hitto vie- on silti hankalaa.

Tänään jaksan,pystyn ja kykenen- ihan mitä tahansa.

On pakko lisätä tähän vielä se, että suurin kiitos kuuluu omilleni.Perheelleni,joka tukee minua tässä-koska näkee että minä,ja asia,on sen arvoinen.

Kiitos kuuluu äidilleni.

Ajoittain ihan perseestä

2011-11-02T05:54:00.004+02:00

Tänään on hyvä päivä.

Päätin sen juuri.

Ja siitähän on kyse. Tämän moodn sitten vain pidän iltaan asti. Väkerrän työmaalla parasta mahdollista, ja jos oikein venyisin mahtipontisiin suorituksiin, niin koitan päästä lenkille.

Päätä taas särkee, ja se on liikkumattomuus se, ja se-ettei treenaa tarpeeksi.Juurikaan taas yhtään.

Makaa vaan sohvalla.

Eihän siitä mitään tule muuta,kuin sanomista.

Osa paineista on poissa, miehet hirvimetsältä ovat saapuneet ja minun asiani alkavat olla kunnossa ja hoidossa.

Torstaina kun saan paperiin nimeni, ja kun saan palaveerattua vielä Juniorin asioista samana päivänä, niin viikko alkaa olla aika hyvä.

Soitin eilen Kelaan, ja lääkärintodistus-lausunto Juniorin vammaistuen osalta puuttuu yhä. No kiva. Tässähän on hyvä suunnitlella yhtään mitään,kun mitään ei voikaan suunnitella-kun hoitotuki laahaa alimmalla tasolla.

Tämä systeemi on ihan perseestä ajoittain,sanon mie.

Sanonkin.

Juniorin astman rasitukset on viikon päästä perjantaina, ja sitten päästään sitä eteenpäin katsomaan, mikä mättää.

Seuraavaksi pitää poissulkea Juniorin omituinen kylkikipu, joka mielestäni on selkeä klipsi henkisellä tasolla pojan kanssa. En osaa kuvailla sitä edes tarkemmin.

Mutta väännämme nyt pojan kanssa yksi asia,ongelma kerrallaan.

Ensin palaveri,sitten keuhkot,sitten kylki. Sitten..

Nyt tärkeintä olisi muistaa,ettei mikään tapahdu hetkessä. Pitää jaksaa vääntää. Silti on tunne,että pitäisi todistella viranomiaspuolella jotain. Että päätöksemme on oikeita,ett' asiat menevät opikeaan suuntaan,ettemme ole olleet väärässä. Että..

On epävarma olo,kunnes sosiaalipuoli siunaa pojan paikan. Lyö puumerkkinsä paperiin, ja antaa meidän kääriä hihat.

Ehkä alan sen jälkeen nukkua yöni ?

Biisi

2011-11-01T05:40:00.002+02:00

KUn lehdestä ukee alkajaisiksi tällaisista asioista, niin vatsa kääntyyykin jo yhteiskunnan mätien omenoiden johdosta ympäri.

Hyi saatana,sanon minä.

Ja tunnen syvää surua noiden nuorten vanhempien puolesta- joku nuokin lapset on kasvattanut.

Ja, on jopa kasvattanut hyvin,parhaalla mahdollisella tavalla- ja aina se ei vaan riitä.

Niin se vaan menee, olen kuulkaas huomanut ihan omakohtaisesti tässä elämässä.

Siksi uskallan suustani moisia sanoja päästääkin.

Oikeasti. Jos on pakko vanhusten kotiin tunkeutua,vetää pussia päähän ja pahoinpidellä, niin mitä muuta voi tehdä,kuin kokoea ja tuntea syvää inhoa?

Kuinka tuosta rankaistaa?

Kuinka tuosta vanhukset ikinä tässä elämässä enää toipuvat ja voivat asua omassakodissaan?

Aivan käsittämätöntä.

Tulemma taaskodin merkitykseen ihmisen elämässä. Siitä,mitä sen pitäisi ainakin olla.

Turvapaikka, ja se pyhä paikka- jossa todellakinitse säätelee sen,kuka kynnyksen yli astuu ja milloin.

Niin ei ihan toteutunut noissa kahdessa tapauksessa.

Voi perse.

Toivottavasti pohjanmaalla saunan takana on tilaa, ja sakin hivutusta on vielä olemassa. Niin ennen tehtiin,eikä se ollut huonoa se,että koko kylä kasvatti.

Toivottavasti oikeus toteutuu, mutta mikä se voi tällaisessa tapauksessa olla? Noiden vanhusten loppuelämä on pilattu.

Edessä kiireitä.Pankkineiti odottaa minun laillani,että hirvet on keskisemmässä osassa Suomea kaadettu,ja minä saan paperini. Emme voi muuta,kuin nauraa tätä asiaa. Suoraan Kummelista.

Juniorin asiat valvottavat ja moni muukin.

Ei autakävely piikkimatolla,eikä taas oikein mikään muukaan. Olen hieman uupunut, kun e n nuku.

Päätä juimii ja hartiat meinaavat hetkittäin paina kyyryyn.

Ja toisaalta,eilen yllätin itseni laulamasta tätä.

Päätin sis,että olkoon niin. Jos persupaska maanantai laulattaa tällä tavoin, ei maailma ja oma elämä todellakaan voi olla toivotonta.

Keski-ikäisyyden parhaita puolia on saada olla kahleista vapaa.

Ajatuspuolella, lupaa ei tarvitse kysellä keneltäkään, mihinkään.

Taidan lauleskella tuota tänäänkin. Taidan nostaa volumea päässäni.

***

Hirvimetsä

2011-10-31T06:04:00.002+02:00

Kun vkonlopun tekee töitä, onkin vapaa aika kortilla. Ei sen väliä. Tai siis, tämä vko on pirun puuhakas, mutten anna sen millään saralla häiritä. Olkoon ihan rauhassa.

Hyvä,kun on. Joudun taas muuten toteamaan, että päällikkö,jonka kanssa teen töitä- on kyllä asenteellisesti ihan maailman paras tyyppi.

Kyllä.

Tämä vko on myös muutenkin iso juttu. Tai siis, niin on-jos kaikki määrätty tapahtuu.

Mutta voin kertoa,että kun asuu isommassa kaupungissa, ja vaikkapa jostain virastoista paperia hakiessaan on hemmoteltu,sillä kuka tahansa työmaalla oleva virkailija voi paperin sinulle tiedostoista kaivaa,allekirjoittaa ja leimata.

Mutta!

Kun paperin päällä pienellä paikkakunnalla onkin istumassa aviopari,joista vaan toisella on oikeudet allekirjoittaa ja leimata paperi,silloin ollaankin hankaluuksissa.

Varsinkin jos mies on hirvimetsällä.

Moneenkohan hirveen kaatolupa on annettu?

Tiedän vain,että paperi on juuri se, jota ilman mikään tekemäni,aikomani ei voi edetä.

Hirvimetsällä!

Ja taas, kukaan ei kuole. Nämä ovat vaan asioita.

Ja-voin kertoa,että taho, jonne olen paperia toimittamassa, repesi tämän vuoksi ihan täysin - joten mitään ei ole menetetty.

Daami pyyhki silmiään, ja sanoi,ettei tämän vuoksi mikään liiketoimi ole koskaan aikaisemmin jumissa ollutkaan.

Hirvimetsällä!

Jotta tällaisella sykkeellä tämä viikko alkaa..

Raamit

2011-10-30T07:09:00.003+02:00

Näin unta omasta tupakoinnistani. Tupakoin niin,että hyvä kun pystyin hengittämään. Näin unessa selkeästi,että inhosiniomaa tupakointiani, ja olin vain niin heikko.

Okei.

Minä en ole siis tupakoinut-odottakaas-neljääntoista vuoteen.

Miä itse olen vahvasti mieltä,että olotila oli oikea,pahoittelu,itseinho ja muu asiallista, mutta kohde ei ole kyllä tupakointi.

Alitajunta potkaisee minua taas päähän ja kannustaa tekemään oikeita päätöksi. Hyvä- juuri sellaisia kaivataan.

Itse ihminen on ajoittain,usein- hieman liian heikko.Mukavuuden haluinen.

Jos on Juniorilla vaikeuksia ylläpitää asiota, säilyttää kiinnostusta- en minä taida olla parempi?

Tiedän vain paremmin, miten asioiden kuuluisi olla.

Tänään menen työmaalle.

Teen Juniorille muutaman pilkotun ohjeen tiettyihin asioihin kohdentuen.

Laminoidun,että tarvitaan ainakin sakset niiden tuhoamiseen.

Minun tehtäväni on luoda pojalle raamit,ei poika sihen pysty yksin.

Minun tehtävä on luoda samanlaiset olosuhteet asioiden tekemiseen kuinkotona,että siirtymämuutokset ( onko tuo sana?) olisivatten mahdollisimman minimaaliset. Ettei niitä oikeastaan olisikaan.

Tämä on se plan,johon pyrin.

Paljon on tekemistä- paljon on mielikuvitusksen käyttöä edessä.

Paljon on pojan motivoimista.

Paljon!

Mutta, olen myös kertonut pojalle,että jollei hommaa halua tehdä vapaaehtoisesti täällä,missä nyt on, on edessä paikan vaihdos.

Niin yksinkertaista se on.

Joko hyvällä,tahi sitten pahalla.

Mutta nyt veivataan.

Tässsä kohden asia on okay,mutta ensimäisen haasteen tullessa on pojalla taas kova paikka edessä,vastuu pitää myös kantaa.

Voit tätä kasvattamista.

Mutta, päivä kerrallaan. Mihinkään ei vaan kannata jäädä jumiin,sillä se ei todellakaan kannata.

Ilahduttavaa on se,ttä kykenemme viettämään tyttären kanssa jopa sopuisasti aikaa keskenämme. Asiaa edesauttaa se,ettei meille tule irtokarkeista riitää, sillä pidämme eri namusista. Näin ollen sohvailu toimii ihan hyvin kahdestaan.

Pitkä on ollut tämäkin matka, jos ajattelee montaa asiaa taaksepäin.

Hyvä matka, j a palkinto on valtavan iso.

En keksi asioita, jotka olisivat arjessani kovin pielessä- noin kuin peruslatauksen puolesta. Kaikki se on järjestyksessä.

JOs omien lasteni kanssa voin vihdoin nauraa-heidän kanssaan samoille asioille vedet silmistä vuotaen, niin aika hyvin on jo!

Hieman on toki säätämistä vielä..

******

Ensi viikon torstaina ja perjantaina pääsen tekemään aikuisuuteni tärkeimpi' siirtoja,joiden vaikutus tulevaisuuteen on toivottavasti koko perheellemme suuri.

Niin uskon. Niin toivon.

Tämän eteen on käytetty suurta hulluutta ja annettu mielikuvituksen lentää.

Nyt on aika.

Torpedoi

2011-10-28T06:27:00.003+03:00

Hehkutin eilen onnellisuuttani ja toki näin onkin. Poikani pitää huolen siitä,että sattumuksia on,monia- ja kaikki ne satuttavat.

Juniori ajoittain torpedoi ihan omaa olemistaan ja hankaloittaa omaa jatkoansa paikassa, missä nyt on.

Sääntörikkeet ovat ajoittain aika kovia, ja hankaluutena on,että oikeasti lapseni ei ymmärrä.

Tarun,arjen eroa.

Mikä on totta,mikä ei. Noin kuin elämässä.

Tämä tulee olemaan hurjana,suurenakin hankaluutena hänellä eina,ellei nyt sitten jotain älli ja tälli kohtausta tule ja tapahdu, välittäjäaineet singahtele aivoissansa eri tavalla tästä eteenpäin. J a niinhän ei vaan tapahdu,tämä tiedetään.

Voihan perse,tuumaan ma.

Niin se vain on,ei sille minkään mahda.

Istuin kaikesta huolimatta, ja kyyneleistäkin huolimatta, joita eilen vuodatin, niin sohvalla hyvin tytyyväisenä. Natustelin gluteiinitonta pizzaa,sytyttelin kynttilöitä ja naukkasin siiderin. Kyllä,loppuvuodesta tulee naukkailtua,tällaista tämä minun elämäni on.

Väännän,tarvon jakäännän.

Nyt minulla on apuja ympärillä ja paljon. Tämä auttaaminua pysymään tasaisempana,enkä romahda-masennu ja lyyhisty taakan alla, jota yksin kannattelen harteillani.

Pieniinkin edistyksiin kannattaa olla hyvin tyytyväinen.MInä olen.

Kaikista takaiskuista huolimatta.

Tänään on paljon töitä, pojan kanssa talvitakin etsimistä ja uintia. illalla täällä kuorsaa kaksi väsynyttä.

Hyvällä tiellä

2011-10-27T06:03:00.003+03:00

Tänään saan varmaan muilta vastauksia sähköpostiini,liittyen Juniorin asioihin. Katsotaan,miten käy- kuka sanoo j a mitä.

Lääkärin meili minulle oli yksiselitteinen '' sinulla on minun täysi tukeni''

Hyvä, sen tulen tarvitsemaankin.

Juniorin rasituskokeeseen pitää tilata tänään aika, ja päästä sen kautta eteenpäin.

Alkaako homma olla paketissa? Juuh ja kai sitten ei,tai en tiedä,todellakaan. Kun näkis.

Mutta tänään muuttuu taas joku,kun siksonpoika nostaa kytkintä ja vaihtaa maisema. Nuorten pitää ja kuuluu liikkua,vaihtaa maisemaa ja uskaltaa nähdä ja kokea. Nuoruus on sitä varten. Elämä on,sanoisin.

Minähän vasta treenaan itse moista asiaa,uskaltamista siinä ja tässä.

Paljon on tekemistä moisen asian kanssa, hyvin paljon.

Mutta hyvällä tiellä,sanon ma. Todella hyvällä.

***

Tänään olen vain onnellinen, hyvin onnellinen. Todella onnellinen,voisin jopa sanoa.

Ripset

2011-10-26T06:04:00.003+03:00

Niin.

Kirjoititn eilen illalla sydän vereslihalla Juniorin asioista päättävälle taholle. Kaikille tahoilla. Hyvä,etten kirjoittanut presidentille ja sosiaali-ja terveysministeriöön.

Tarvittaessa sinnekin.

Ilmankos nukuin sitten aika hyvin. Sikeästi,ainakin viisi tuntia,eli paremmink uin aikoihin.

Tänään on ylimääräinen yhtiökokous, joten hyvä-kun nukuin, on syytäkin olla iskussa ja hyvässä.

Jännitän puheenjohtajan roolituksen kanssa yhtiökokouksen kokouskulkua,nuijanheilutuksia ja pykäliä-lakitermejä.

Pois ne minusta.

Ja minä en ole esiintyjä,joka tarkoittaa,ettei puheenjohtaminen,kokouksen johtaminen ole minulle se THE juttu,jota haluaisin edes tehdä.

Pirskutarallaa.

Illalaa sohvalla istuessani olen kuitenkin varmasti aika helpottunut ja uupunut, niin luulen.

Pitänee hieman opiskella asioita vielä- eikä ihan vähän. Mappi töihin ja nenä kiinni lukuihin.

Ja minun pitää kertoa jotain. Minä sain lahjaksi eilen RIPSET! Kyllä. Tehän tiedätte,ripsenpidennykset. Kyllä, sanon uudelleen.

Minä en ostaisi ehkä itse,mutta menen, kun sain. Ja voi olla,että menen hoidattamaan,huollattamaan ja jään moiseen aiheeseen koukkuun. Ripsethän siis ovat heikko kohtani ja päivittäinen meikkini sisältää ainoastaan ripsivärin. Olen niin laiska.

Keski-ikäisyyttä ja hulluttelua. Ehkä niin, mutta purskahdin kyllä kyyneliin saakka. Siunattu ystävä.

Nasipuoliset ystävät ymmärtävät se,että itsestä huolehtimiseen, ja mielihyvään vaikuttavat monta asiaa. Monella eri tavalla ja tasolla kykenee ja pystyy säätelemään omaa hyvinvointiaan,mielialaansa. naiset näkevät asian vaan niin eri tavalla.

Olin hyvin otettu, ja olen yhä.

Ystäväni on nähnyt ja näkee, mitä olen läpikäynyt, missä mennään. Haluaa tukea,tehdä parhaansa- ja toden totta, tekeekin.

Moni on hvyin.

Poika on kotona, menen kiskomaan ylös pedistä ja patistamaan kouluun.

Tulee jo mahdollisuuksia

2011-10-25T05:49:00.004+03:00

Kävin eilen tutustumassa paikkaan,jota minulle-pojalleni ehdotetaan.

Voin kertoa,että jos mahdollista on, niin poikani ei tule sinne koskaan siirtymään.

En vaihtaisi lastani kosinomaisesta paikasta laitokseen. Ei ole pakkoa.

En asettaiss haurasta lastani niin vaikean materiaalin joukkoon, koska tiedän-että imurointi käytösmalleissaonniin vahvaa.

Liikuttaisin tukea ja kuntoutusta lapseni luo.

En rikkoisi mieltä ja pettäisi lapseni luottamusta,rikkoisi siltoja,joita hän on oppinut,pystynyt ja kyennyt rakentamaan ihmisten kanssa nyt.

En keikuttaisi venettä.

Tekemällä muutoksia nyt, aiheutan hallaa pitkälle pojan tulevaisuuteen.

Teen poikani kanssa työskentelyn mahdottomaksi, ja aiheutan syvän kuilun väliimme.

Palveleeko se poikaani ja edistää asioita?

Ei minunkaan mielestäni.

Itkin vahvasti,kuumia,suolaisia kyyneleitä eilen iltapäivälllä,kun palauduin tuolta palaverista. Onneksi olin luvannut mennä pesemään taloyhtiön saunaa ja pesuhuoneita. Kyyneleiden vuodattaminen siellä oli helpompaa, ja kuka näki- olivatko poskeni hiestä märät vaiko kyyneleistä? Ei sen väliä.

Nyt on helpompi hengittää- mutta nyt on paljon töäitä tehtävänä.

Minun pitää vakuuttaa tahot ympärillläni, ja saada viranomaisen leima papereihin. Tämä päätetty.

Pureksin asiaa vielä huoiseen,ennen kuin otan tahoihini yhteyttä ja kirjallisesti avaudun asiasta.

Sitä kirjettä pitää hieman mielessä pilkkoa.

Elämän muut hankaluudet, mitä meillä on,alkavat jotenkin muka asettua. Siskon vastoinkäymiset eilen jo hymyilyttivät- niistäkin tulee jo mahdollisuuksia. Minun papereitteni väärä sanamuoto kismitti aikansa, ja nyt on jo hyvä- kaikki järjestyy. Isän iltainen puhelinsoitto oli jotenkin ihan bonusta.

Hykertelen mielessäni tiettyjä asioita elämässäni. Olen vain niin onnellinen. Taidan ihan vakavasti tällä viikolla sijoittaa lottoon muutaman euron. Voi olla,ettei tällainen hyvä tuuli,onnen kantamoiset todellakaan kannata jättää hyödyntämättä.

Viime kädessä

2011-10-24T06:17:00.003+03:00

Täämä viikko on jännä, tosi jännä.

Hytisyttää ajatuksetkin,tokinukuinikkuna auki, joten hytisyttää muutenkin.

Moni asia ratkeaa, janyt onisot asiat kyseessä.

Eniten jännittää kaikki.

Juniorin vaihtoehtopaikkaa jännitän eniten, vaikka olen pyöritellyt päässäni asioita puolesta ja vastaan, ja sinne ja tänne.

Mikä on hyvä.

Paikka, vai ihmiset? Mikä ratkaisee tällä tiellä viime kädessä kaiken?

Henkinen hyvinvointi?

Turvallisuus?

Luottamus?

Voi perse,sanon minä.

Ja voin kertoa,etten itse kadehdi omaa olotilaani näissä pöksyissä nyt. En jaksaisi päättää,en jaksaisi säätää. Haluaisin saada hyvän,meille räätälöidyn pakettiratkaisun, ihan kuin juuri nyt. Kiitos.

Mutta ihan itse joudun sen tekemään.

Voinmyös kertoa,että olen paremmassa asemassa, kuin moni muu. M e olemme yhteistuumin tehneet nämä perheemme asumisratkaisut, monessa perheessä nämä ovat pakon edessä tehtyjä, silloin perheessä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa- minulla toivoakseni on.

Ja kaiken sen mahdollisuuden käytän hyväkseni.

Ja mietin eilen ihan ääneen asti kaikkia niitä perheitä, joiden äiti ei ole näin pahansisuinen,torpakka ja jaksava- kuinminä. Joiden perheissä ei ole liima näin hyvää, ja tunteet näin syviä.

Kuinka ihmeessä niissä perheissä lapsi pääsee parhaaseen mahdolliseen paikkaan kodin ulkopuolella, vai valikoituuko paikka byrokraattisin ja rahaperustein?

Milloin tahansa muulloin saan tipahtaa, tällä vkolla en, tämän päätöksen pitää mennä oikein-että Juniorin elo on turvattu,

Tarkkuutta!

Tuparit

2011-10-23T08:34:00.002+03:00

Aurinko on noussut. Väsyttäisi, mutta en minä osaa nukkua pitkään,pois se minusta.

Treenihousut on korjauksessa, ulos ei voi mennä- säälittävää, siis lenkille.

Edessä on puuhaisa päivä. Juniorin kanssa työmaalle,uimaan,ja syömään- tuossa järkässä.

Poika on keksinyt uuden harrastuksen, eli jääkiekkopelissä käymisen.

Ja liput muuten maksavat. Poika siis tekee minulle töitä ja sivoaa.

Reipastumisen huomaa selkeästi tietyissä kohdissa, se lapsenomainen nirinä ja narina on jäänyt pois, ja pojasta on hyötyä- apua,todellakin.

Saatu raha maistuu hyvältä ja sitä jopa osataan arvostaa.

Hyvä näin.

Kaikki tämä on askeltamista eteenpäin, ja niitä tarvitaan tällä tiellä paljon,niitä askeleita siis.

Eilisen illan vietin alakerran miellyttävän nuoren miehen lapsenvahtina. Mukavaa oli. Sain hankittua uden sohvan kotiini, ja siskonpoikani sen minulle laittoi iskukuntoon. Kasaa sohva- tällaista se Ikean aikakausi on! Väri valkoinen! Minulla on isot lapset,sohva voi olla valkoinen, näin sen ajattelen. Ja irroitettava kangas on tuplabonusta!

Minullahan on siis kaikki toiminnot nyt omissa huoneissaan. Wow. On työhuone,kaksi makkaria,keittiö ja olohuonen sohvalla! taidan järjestää tuparit seuraavaksi, johan mie tässä olen sen kolme ja puoli vuotta asunut. Eikö nyt ala olla aika jo??

Tai, voi olla että järkkään ne sitten,kun jään eläkkeelle. Tai hetkinen,täytän viisikymmentä ennen sitä. Ja neljäkymmentäviisikin. Ehkä sitten?

Alan ola täynnä kuplivaa intoa sitä ja tätä kohtaan, mikä ei tunnu pahalta. Vielä kun jaksaisin palauttaa loppukesän draivin itseeni siitä,että aamut alkavat tuossa venytystuolissani, jolloin suuri osa kipuiluista jäisi kokonaan pois ruodostani.

Kunpa siihen pystyisin. Heti huomenna??

Isä kuulosti puhelimessa juuri aika pirteältä, moni asia on siis hyvin.

Juniorin haen pian mukaani.

Tytär hieman lupaili,että voisi tulla koeistumaan sohvani,tai sitten ei. Ehtiihän tuon. Kaikki on siis oikein hyvin miun maailmassani.

Onko siis jopa tylsää? Ei, vain ja ainoastaan hyvin miellyttävää j a ihanaa.

Kepeä kulkea

2011-10-21T17:14:00.004+03:00

Minua saa onnitella.

Kyllä.

Kun saan käsiini kaksi paperia oikeilla allekirjoituksilla, pääsen ison askeleen elämässäni eteenpäin.

Sanon tässäkin kohden,että kiitos äiti.

Äiti mahdollistaa tässäkin kohden elämääni osan onnistumisestani.

Muutama asia minun olisi pitänyt hoitaa jo hieman aikaa sitten, mm.se,että nämä allekirjoitukset olisivat olemassa jo- mutta ei mikään ole myöhäistä.

Asiani alkavat olla ihan hyvin,paremmin kuin hyvin.

Äitin ,jo kerran nähty peukku,sopii tähänkin paremmin kuin hyvin.

Äiti uskoi minuuun.

Loppuvuodesta tulee mieleltään kepeä kulkea. Hyvin kepeä.

Vaikeuksia ei puutu, arjesta ei koskaan- kepeä silti.

Juniorin asia on seuraava, jonka väännämme kuntoon ja siitä elämä lähtee taas eteenpäin. Ja vaikka joku jäisi hoitamatta,eteenpäin menemme silti.

******************************

Jostain syystä halusin linkata tähän tämän.

Jokainen tsäääänssi on mahdollisuus!

Kuinka sinä voit auttaa?

2011-10-21T06:23:00.004+03:00

Tuumaan,jotta jaahas.

Palaveri Juniorin asioista tuotti sen,että menen maanantaina katsomaan, ja tutustumaan toiseen mahdolliseen paikkaan. Puntaroinmielessäni neuropsykiatrista osaamista,kuntoutusta. Nyt on pakko sanoa, että hieman hirvittää, sillä ennakko-osaamisen perusteella tarjottu paikka on pojalle parempi.

Ammattillisessa mielessä siis.

Siinä, mitä ja miten haasteellisia tapauksia he voivat ottaa,kuinka he voivat toimia. Kuinka paikka on resurssoitu ylipäänsä.

Voihan perse, tuumaan. Mutta tämä lienee vain elämää. Menen siis katsastamaan paikan, ja sen jälkeen mietin uudelleen. jos Juniori ei saa kouluun taksikyyditystä, en mieti paikkaa uudelleen. Bussikyydityksestä tulee niin rankka,että koulumatkat kaatuvat siihen, ja poissaoloja alkaa tulle. Matkoihin menee toista tuntia suuntaansa, ja vaihdot eivät ole hyvä juttu,liikaa liikkumaa.

Katsotaan.

olen iloinen,että osasin poimia epäkohtia, ja tarttua siihen,mikä arjesta tekisi jo vastenmielisen. Ja jos tuollaisia epäkohtia on ,ei Juniori suostu yhteistyöhön millään tasolla, on ihan turha alkaa edes suunnittelemaan yhtään mitään.-

Ei ole tarkoitus tehdä elämästä hankalampaa,mutta haasteet ovat niitä,jotka pitävät pojan tiellä, ja auttavat häntä pyrkimyksissä sitten eteenpäin. Riittävällä tasolla olevat haasteet.

On vaikeaa.

Aina on,kun on kyse lasten hyvinvoinnista. Oikeiden ratkaisujen tekeminen.

Tekeekö aina oikein?

Parasta mahdollista kuitenkin.

Tänään muutama muukin asia ratkeaa, joten elämme jänniä,haastavia aikoja. Hyvä niin, niin elämän kuuluu mennäkin.

Tilanne kotonakin on muuttumassa, sillä tuo isompi vierailija ,siskon poika,poistuu ensi vkolla talosta ja jatkaa matkaansa. Niin nuorten kuuluu tehdäkin.

Juniorin kannalta tilanne on jopa ehkä ihan hyvä, enkä eritellä osaa asiaa enempää.

Kaikki menee siis ihan hyvin ja juuri niin kuin pitääkin.

Olisiko sinulla mahdollisuus auttaa ?

Ihmiset eivät ole kodittomia aina todellakaan itsestä johtuvista syistä. Mitä pidemmälle omassa elämässä pääsee,sen selkeämmin nämä asiat ymmärtää.

Minäpä ajattelin katsastaa nuo Juniorin pieniksi jääneet vaatteet,sillä poika on jo aikuisen miehen kokoinen.

En minä niillä mitään tee.

Mielummin noin,kuin sitten Uffin laatikkoon. Tuolla tavalla se kohdentuu suoraan.

Kuinka sinä voit auttaa paikkakuntasi ihmisiä? Haluat auttaa?

Kun itsellä asiat ovat peremmin kuin hyvin, niin entistä pahemmin voi,kun näkee ihmisiä, joilla ei ole.

Kun on koti ja perhe, on kaikkea.

Oheinen kuva on äitin hautakivi. Äitin ja isän yhteinen.Kuvan mittasuhteet vääristävät. Roosanauha kulkee äitin mukana loppuun saakka.

Eilenkin oli päivä,eilenkin oli kova halu soittaa nimenomaan äitille, ja setviä pojan asioita. Miettiä tuota uutta paikkaa, ja sen tuomia mahdollisuuksia,onko niitä?

Tuumata.

Ei ikävä helitä,eikä toki ole tarvistakaan.

Helppo olla onnellinen

2011-10-20T05:52:00.003+03:00

Mie en juuri nyt voi valittaa kamalasti, noh-aina kai voisi.

Juniori nukkuu, kuorsaa kuin aikamies.

Edessä on työpvä, kesken kaiken mummosiivoa,Juniorin palaveri ja sitten on taloyhtin hallituksen kokousta.

Ohoh, ja sitten on taas jo ilta.

Olen tällä vkolla saanut aikaan kivoja juttuja,vienyt omaan hyvinvointiini vahvasti liittyviä asioita kilometrin eteenpäin, joten valitttaa ei todellakaan voi.

Asioilla on hyvä soundi, ja asiat järjestyvät kyllä.

Kaikki tulee menemään oikein hyvin,sanon minä.

Olo on aika rauhaisa, ja elämä edessä näyttää hyvältä. Paremmalta, ja niin paljon turvallisemmalta. Epäkohtien poistaminen, tarkennuslaskelmien tekeminen kannattaa nimittäin ihan aina.

Ihan parhaalta bonukselta tuntuu uusien asioiden opettelu tässä rinnalla, jatarkoitan ed.tätä taloteknistä perusparannushanketta, mitä läpiviemme yhtiössä.

Minä oikeasti opiskelen,mitä ja kuinka asiat tulevat tapahtumaan,että osaan jakaa tiedon muille asukkaille j a osakkaille.

Tämä on kivaa.

Elämä on hyvää.

Tyytymätön?

Edelleenkin mutkia on matkassa, sukat on kurtussa,eikä aurinkokaan paista aina samalle puolen tietä, millä kävelen, mutta onko se tarpeellista?

Asiat on van nyt niin hyvin.

Saan tehdä asioita, joista pidän,joita haluan. Tulevaisuudessa vielä enemmän, niin se vain menee.

Paljon kaiken tämän eteen on tehty töitä, ja kuinka paljon omat ihmiseni ovatkaan minua kannustaneet. Omat lapseni, nimenomaan tyttäreni, Juniori on Juniori.

On helppo olla onnellinen.

Jännitysmomentti ja Kiurun blogi

2011-10-18T06:20:00.002+03:00

Tänään päätä ei saa,eikä voi- palella. Pitää olla reipas, jaksava. Kyetä perustelemaan ja olla (taas) aikuinen. Hitto,kun joka pvä pitää.

Siis. Olemme niin lähellä, jaktasotaan,kuinka kaukana, minne jäämme.

Ei voi tietää.

Asetelmat on kohdillaa, väännetty on, ja nyt määritellään lähitulevaisuuteni onnistumistaso tiettyyn pisteeseen asti.

Mielenkiintoinen lause, jonka ymmärrettävyys on nolla.

Mutta sellaista se välillä on, en minäkään omia ajatuksiani ymmärrä. Mutta ymmärrän Pauli Kiurun blogista asioita.

Tyttäreni linkkasi tuon minulle, osain häntä kiinnostaa asiat sen kautta,että hänkin on tuolla töitä tehnyt. Ja minun veikkaukseni mukaan, tulee tekemään vielä paljon.

Jos ihminen on viiimeisessä vaiheessa,kivulias- ei hän juuri silloin pysty itse mihinkään. Voihkimaan sängyssä, itkemään,voihkimaan lisää. Puhun nyt syöpäkivuista, jotka olen omin silmin nähnyt, en siitä-että hieman polvea kolottaa.

Vaikka nappi oli öitini ulottuvilla,oli kipu tehnyt jo tehtäviä, ja tajunnan taso laskenut hieman- Äiti ei enää voinut.

Vaikka me valvoimme siskon tyttönikanssa untansa, emme mekään saaneet kaikesta sinä yönä kiinni- ja nyt puhutaan,että osastoilla olisi öisin yksi ainoa hoitaja töissä.

Kuinka yksi hoitaja vie ison aikuisen yöllä pissalle. Ei muuten vie,ei pysty. Eikä yksi olisi pystynyt viemään äitiäkään, kivut olisivat olleet liian kovat.

Kuinka yksi ihminen kääntää kipupotilasta.

Ei välttämättä käännäkään.

Meillä minusta tuli jo aika hyvä, ja äiti piti minun kosketuksestani, joten saatoin auttaa. Loppuvaiheessa en enää halunnut, sillä jokainen väärä liike oli tuskainen.

Kuinka ajatellaan,että mikään säästökuuri vo ia jaa j a mennä inhimillisyyden ohi. Kuinka säästö voi olla koskaan tärkeämpi kuin sinun isäsi? Äitisi? Siskosi?

Kuinka ne, jotka sinut kasvattivat, hylätään nyt, ja ikäpolvi, jonka he kasvattivat- päättää nyt heidän hoidostansa.

Minä en vaan tajua.

Enkä aio tajuta. Ymmärtää ja hyväksyäkään.

Pitääkö täss poliitikoksi vielä ruveta?

Tuo blogiteksti on hyvä, ja ansaitsee lukemisen. Teksti ansaitsee ajattelemista. Siinä oikeastaan kärjistyy nyky-yhteiskunnan tila. Asia versus ihminen.

Kunpi ajaa ohi, kumpi on tärkeämpi?

Minulla on omia jännnitysmomentteja tänään ,menen sis töihin, sitten mummosiivoamaan, ja Junioria viemään uimaan,opiskelemaan oman taloyhtiön taloutta ja hankesuunnitelmaa uimahallin katsomoon.

Omat lapset

2011-10-17T06:02:00.003+03:00

Kun saa ja voi viettää aikaa omien lastensa kanssa,maailmassa on kaikki hurjan hyvin. Kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Siunatut lapset.

Iloitsen suuresti jokaisesta yhteisestä hetkestä, ja kuinka ylpeä olen aikuiseksi kasvaneesta tyttärestäni. Muistuttaa ilmeisesti minua,kunon niin fiksu!

Moni on hyvin, moni on menossa kohti parempaa. Moni on vaiheessa,murroksessa- mutta kaikki liike on hyvästä- sanotaan,olen kuullut.

Niin uskon.

Olemme kintaalla,sanon tässä kohden.

Kyllä.

Yhtaikaa on jännittynyt ja helpottunut olo, yhtaikaa kannustava ja voimaannuttava. Pikkiriikisen vaan hirvittää. Ja kyllä, edelleen puhumme niin tylsistä asioista kuin työ, ei hlökohtaisuuksia.

Kaikki on kaiketi maailmassa kohdillaan. Tylsää? On kai,kyse on siitä mitä arvostaa. Turvallisuutta? Kyllä kiitos.

Vakautta?

Tervetuloa.

Haasteita? Niitä ei vaan ole koskaan liikaa?

Työympäristöä? Enemmän kuin montaa muuta.

Oman pään kanssa pitää tehdä jatkuvasti töitä. Peilin edessä sesoa, ja olla kovin rehellinen. Mitä on,mitä edustaa. Mitä haluaa,mitä kykenee realistisesti toteutta,maan- ja sitä kohti pyrkimään.

On ollut aika lopettaa turha haahuilu ja olla aikuisempi ,kuin aiemmin koskaan.

Ei sekään automaattisesti tapahdu, pitää tehdä selkeitä päätöksiä.

Mutta olemma taas tässä- moni asia muuttui äidin poismenon jälkeen.

Monen hankalan päätöksen teko muuttui kovin helpoksi.

Ei mustasta ihan valkoista tullut,mutta melkein.

Omaa perhettään,omaa suhdettaan omiin lapsiin arvostaa enemmän kuin muuta,ja sen toimivuuden eteen tekee parhaansa. Ymmärtää lahjan, jonka äidiltä sai. Ymmärtää sen tuen arvon,jonka itse voi vanhempana omillensa tarjota. Kuinka suuren lahjan se tarhoaa noille kahdelle koko elämää ajatellen. Se on paras lahja, minkä antaa voi.

Sillä ei ole merkitysstä-että välillä ovet paukkuvat, niin niiden kuuluukin. Eikä sekään haittaa,että välillä on ryppy rakkaudessa ja sukat mytyssä-sellaista elämä.

Vire pitää olla kohdillaan. Kun se on,kaikki on.

Oikeastaan,vaikka haluaisin unelmieni toteutuvn, nähdä taivaiden aukeavan, ja saavutta yhtä sun toista, niin loppujenlopuksi- mitä väliä?

Kaikkihan miulla on jo. Kun tuon ymmärtää, niin onnistuu monessa muussakin.

Jänniä aikoja

2011-10-15T08:06:00.003+03:00

Elän jänniä aikoja. Monen asian suhteen, mutta ei,ette voi kuvitella sydämen kuvia tänne, sillä ne eivät kuulu nyt tähän asiaan.

Eikä niitä ole kuin omassa vilkkaassa mileikuvituksessani. Kaikki ajallansa.

Olemme nyt kohdassa, jossa aikuisiän säätmämisen multihuipennus tapahtuu ja toteutuu- tai sitten ei.

Mutta, koska olen, mikä olen, olen jo löytänyt muutaman vapaavalintaisen reitin, jos kaikki kaatuu.

Ja mitä olenkaan huomannut? Elän ja hengitän ed.ihan hyvin.

Tapasin eieln kiinteistövälittäjän, joka antoi minulle useamman rahan suuremmana rvion asunnostani, kuinitse olin jo taoisaalle ilmoittanut.Olen siis enemmän kuin hyvin kartalla siitä, mitä olen tehnyt,saanut aikaiseksi.

Osaan laksea, olla realisti! Iloinen asia, noin kuin ihan oikeasti. Nämä vahvistavat uskoa, ja sitä,etten ole ihan pöljä- vaikka pää on niin jumankauta korkealla pilvissä,ettei tolkkua yhtään mitään.

Ei haittaa.

Yläilmoissa on hyvä hengittää- sanon ma.

Selkä alkaa olla suorassa, vaikka ajoittainen pohjoistuuli saakin minut kulkemaan kyyryssä- kunmaailma uhkaa mustua ja mieli myös. Elämän palat alkavat järjestyä, ja aurinko pilkahtelee muutaman asian tiimoilta.

En jaksa valittaa,koska ihan oikeita syitä ei todellakaan ole. Tämän aamun suurin huolenaihe on se,että nen ä hieman valuu.

Aika vähällä siis pääsen.

Juniori tulee kotilomailemaan. Ensi viikolla koitan saada pojalle ajan astman rasituksiin ja sitten pääsemme eteenpäin taas tiettyjen asioiden kanssa.

Kyllä. Hidasta on ollut, mutta poika oli kipeä pitkään,eikä silloin mitään voi tehdä. Ei kannata. Nyt olisi aika

Jotenkin elo on aika buennos. Omat hartiat on aika alhaala monen asian takia,syystä, johdosta.

Taidan lähteä töihin,siellä on hyvä olla Ja sitten lupasinpojalle, jotta teemme ruoaksi tätä.

Tuo pekonihässäkkä sopii loistavasti vhh ruokavalioon ..

Nam, sanoin lukiessani ohjetta- hieman toki joudun soveltamaan.

Tänään

2011-10-14T06:25:00.005+03:00

Tänäänkin sipaisen roosanauhan rintaani, huivin kaulaani. Kyynelehdin helposti j a kaipaan äitiäni enemmän kuin koskaan.

Niin se vain menee.

Tuota kaunista,urheaa,hienoa naista. Joka jaksoi aina.Kaikessa asetti meidät muut itsensä edelle.

Kuinkahan yksinäiseksi äiti itsensä tunsi, osasimmeko me antaa hänelle yhtään mitään takaisin kaiken tuskan keskellä.

Kun aikaa kuolemasta kulu,ajattelee asioita eri tavalla,kuin pyöriessään sen kipeimmän tuskan keskellä. Näkee asioita eri tavalla.

Yhä koen mieluisaksi asiaksi, mieluisaksi kunnia-asiaksi, kun teen tietyt asiat hyvin, joista tiedän,että äitikin olisi ylpeä. Tuplaonnea, sanon ma.

Kun annan luvan itse itselleni nauttia,ja muistaa sen-mitä äiti elämääni toi, suru on pienempi.

Lämpö suurempi,enkä huuda kurkkua käheäksi elämän epäoikeudenmukaisuutta.

Tänään,vaikka on väärä aika kuusta,tunnustelen rintani. Olen onnellinen,että mammografiani j a ultrani oli puhdas. Joka neljäs meistä naisista sairastuu. Muistaakseni 86 % on elossa viiden vuoden kuluttua sairastumisesta. Mutta oliko niin että n.850 naista kuolee vuosittain rintasyöpään.

Minun riskini sairastua on olemassa,se on keskimäääräistä suurempi.

Millainen on sinun?

Minun gynekologini sanoi,että hän suosittaaomille yli nelikymppisilleen,että olisi olemassa ainakin kahdet mammot ennen kuin seulonnat viisikymppisille alkavat.

MInut hän komensi käymään joka toinen vuosi. Uskon häntä.

Äitiä on kova ikävä, tämä on tunnepuolella raskas päivä läpikäydä, tunteet vaan ovat kovin pinnassa,herkässä. Ehkä tänään on taas enemmän lupa kaikkeen herkistelyyn.

Tänään tiedän olevani onnekas. Olen terve.

Alitajunta

2011-10-13T05:32:00.004+03:00

Onpa ulkona mustaa.

Olen yöllä ollut saamassa palliatiivisella osastolla hoitoa, harjoitellut pistämistä.

Setvinyt putkiston sujutusmenetelmää ja Junioria tavannut. Ulkoiluttanut koiraa- mutta kenen se oli?

Ilmankos jalkojani särkee aika kovasti.

Hämmentävää,sanon minä. Hyvin hämmentävää.

Alitajunta työstää siis jollain tasolla Roosa nauha päivää,joka on huomenna. Onko sinulla nauha? Jollei, osta. Tämän vuoden teemana on perinnöllisyys.

Kaipaan äitiä, ja äiti on paljon mielessä.

Kaipaan tukea ja turvaa. Kaipaan sitä vahvaa äidin lämpöä, johon vain hän pystyi. Pelkällä puheellaan,läsnäolollaan- luomaan rauhaa mieleen ja valamnaan uskoa siihen,että kaikki järjestyy. Niin se vain on. Ehkä siksi olin palliatiivisella. Muistan sen,etten kyllä pistää uskaltanut, en todellakaan tuikkinut neulalla itseäni.

Istuin eilen pitkään taloyhtiön kokouksessa, ja läpikävin hankesuunnitelmaan liittyviä asioita. Erilaisia vaihtoehtoja , ja ymmärsin jotain,oli mukava tunne.

Olla kärryillä, ja päästä jyyvälle. Olla häkeltymättä.

Ei paha,noin kuin keskelle viikkoa tapahtuvaksi asiaksi.

Tänään tarina jatkuu, ja siihen liittyvät säätämiset. Työmaalla sattuu ja tapahtuu.

Eilen sain myös puhelun sossuntädeiltä ja minulle järjestettiin aika mennä katsomaan ensi viikolla vaihtoehtoista paikkaa, jota pojalleni tarjotaan. Nyt minun sitten pitäisi pystyä tekemään päätöksiä vierailun ja tapaamisten jälkeen, kumman paikan näen soveliaampaana pojalleni.

Kiitos vaan tästä vastuusta.

En todellakaan odota sitä.

Mietin mikä on vaakakupissa se kaikkein painavin asia.

Onnistuminen ihmissuhteissa, ja kestävät ne, saavutettu luottamus sitä kautta. Mahdollisesti parempi neuropsykiatrinen kuntoutus, mutta jos henkilökemiat eivät kohtaa tarkoittaa se pitkällä jänteella tapahtuvaa häiriökäytöstä ja pahemaksi luisuvaa elämää, ja taas saamme pitää huiveista kiinni.

Voisiko kuntoutusta siirtää ja poikaani ei?

Onpa hankala rasti ny, sanon ma-todella hankala.

Mutta tällaisiin olemme tottuneet, joten nou hätä Lisää vauhtia on siis vain lisättävä ajatuksiinsa ja saatava ne lentoon. Nähtävä ylös ja eteenpäin, jotta olemme riittävän viisaita asian kanssa, nyt ei vaan saa sulkea silmälappujen kanssa.

Tämä on haasteellista itselle, kovin haasteellista. Haasteet on kivoja, tämä on raskas,vaikea itselle, kovin vaikea.

Mutta pikkiriikkisen verran eteenpäin. Hyvä,ettei systeemi jumita koko aikaa.

Hyvä,kun jaksan vääntää.

Kuvassa rakas ystäväni Pimu, joka eilen siirtyi vahtimaan äitiäni.

On pakko myötää,että ennen tuon koiran tapaamista en ollut koiraihminen. Nykyään olen.

Tuota otusta on ikävä.

Laskennallinen hinnannousu

2011-10-12T06:14:00.004+03:00

Kun ei nuku,väsyttää=selkeä yhtälö. Pää on niin sekaisin monesta asiasta,että ohoh.

Juniori kunnostautui eilen, = sopimusrikko= välitön rangaistus ja viikkorahojen pakkosäästö.

Tytär sairastui vaihteeksi=pakkolepoa=pakkotoipuminen to-pe akselille töihin.

Minä?

Kahlasin kaiken läpi ja huomasin illalla seitsemän aikaan olevani sitten kotona.

Piti opiskella taloteknistä perusparannushanketta, mutta en ihan opiskellut. Makasin piikkimatolla, ja toivoin,että saisin rentoutettua itseni.

Joopajoo, ei sekään fakiirimatto ihmeisiin pysty.

Mutta en valita. Olen hyvin jännittynyt,kaikissa itseeni kohdistuvissa tapahtumissa on hyvä soundi.

To akselilla himassa saan leikkiä Inno ohjelmaa, tänne olen tilannut kiinteistövölittäjän arvioimaan asuntoni.

Miun pitää laskenallisesti,selkeillä nmeroilla pystyä osoittamaan, mitä tämnkokoisen asunnon hinnanmuutos on, kun viemäröinti on tehty asiallisesti,kuinka paljon saadaan euroja lisää pakettiin.

Tämä kiinnostaa kaikkia yhtiössä.

Ja haloo,on se hyvä tietää itsekin, tarvittaessa voi aina naulata ''myytävänä'' kyltin oveen.

Mutta hauskaa on se,että olen jo naapurille soittanut, saanko sohvan lainaksi? Kai mie nyt tiedän,mille asunnon kuuluu näyttää- ja teen sen eteen töitä, kaikki ne merkitsevät montaa lisätonnia hintalapussa.

Jos nyt miun asunto on hieman vajavainen nyt,ei se ole perjantaina..

Itse asiassa nautin tästä ihan suunnattoman paljon, miulla lienee kieroutunut mieli!

Tämä antaa miulle potkun persiiseen,lakkaan nysväämästä ja saa käyttöön itsestäni kaiken sen varannon, joka minussa kyllä on. Piilossa vaan ajoittain aina. Tämä on hyvin opettavaista minulle,tekee oikein hyvää.

Ja jos en onnistu elmäni suurissa kaarissa, ei sitten. Sellaistakin sattuu-kukaan ei menehdy siihenkään. Siinä tapauksessa kääritään hihoja hieman ylemmäksi j a puristetaan kädet nyrkkiin hieman paremmin,pyyhitään kyyneleet silmäkulmasta ja jatketaan hommia entistä määrätietoisemmin.

Ei mikään pysähdy mihinkään,kuitenkaan.

Tämä kuulostaa omassakin mielessä jo aika hyvältä suunnitelmalta, tähän olen ajatellut uskoa.

Kun vaikka me mitä tehtäisiin, vaikka missä onnistuttaisiin, vaikka missä kämmättäisiin- maailma ei siihen kaadu,pysähdy. Linnut eivät lakkaa laulamasta,eikä tuuli puhaltamasta.

Kun vaan osaisi nähdä ne omat asiansa suhteutettuna aina oikeaan kokoon.

Niin,siinä sitä on tekemistä-sanon minä.

*******

Nyt on jotenkin aika hyvä kohta,vaikka vaarana on,ettei kaikki todellakaan mene kuten haluan. Noh-ainahan se vaara vaanii..

Nämä omat haaveet auttavat sinnittelemään,kun tuntuu,että Juniorin kanssa maailma paiskoo,takapakkeja tulee ovista ja ikkunoista j apoika kieltäytyy ottamasta vastaan apua. Nämä haaveet antavat itselle syyn tsempata, ja pitää muistaa,että maailmaa on olemassa myös lastenhuoneen ulkopuolella.

Olen äiti.

En ole vain äiti.

Tuohon lauseeseen voi halutessaan takertua, mutta ne,jotka ovat täällä vierailleet useamman vuoden,osaavat haistella sen,mitä tarkoitan.

Yhtä sun toistakin

2011-10-11T06:00:00.003+03:00

Olen omituisen puolivillaisessa kunnossa.. Näen yöt unia, jossa seikkailevat elämäni ihmiset,keskeneräiset asiat ja ihmiset, joiden kanssa on jotain selvittämätöntä. Voin kertoa, uni- jota nukun toinen silmä kiinni,ei ole kovin virkistävää.

Huh,onneksi on taas aamu.

Onneksi olo on parempoi kuin eieln aamulla, jolloin se oli katastrofaalinen.

Voiton puolella?

En tiedä, mutta olisi syytä olla-tänään on tärkeä palaveri,jossa olisi syytä onnistua ja loistaa suorastaan.

Tällä vuotavalla,punaisella nenällä ja näillä mustilla silmnaluksilla,joita edes Blasco ei saisi piiloon. Eipä silti,että kykenisin edes moiseen taiturointiin oloni kanssa meikkauksessa.

Vahvan onnistujan olo silti pitäisi taikoa !

Ei temppu eikä mikään..

Eilen palaveerasimme Juniorin asioissa. Oli vahvasti irrallinen olo, mutta sain asiani sanotuksi, ja kantani tärkeissä asioissa julki. Pinnistelemään jouduin,etten olisi uupumuksen alle jäänyt, mutta kun asia on tärkeä- voimavaroja piisaa silti, vaikkei muka piisaakaan.

Tällä hetkellä asiat siis aika ok.

Eilisen ip:n j aillan vaan makasin, pakotin kroppani makuuasennossa pysymään ja huilaamaan, ilmankos selkä on jumissa.

Uuden,hyvän sängyn osto kangastelee mielessä-sillä ei vanhalle ruodolle huono makuualusta ole hyväksi.

Eilen maatessani ehdin puolihoureissani tuumailla yhtä jos toistakin- asiaa,en ihmistä. Päästä hieman eteenpäin aiheissa jos toisissakin. Kerran kuukaudessa pitäisikin pitää tuolalinen makailupäivä,niin asita selkiintyisivät oikein urakalla. Oikeasti. Paljon selkeämmältä näyttää nyt muutama tulevaisuuden asia. moni, joka itseen liittyy. Itseni kanssa tässä eniten tekemistä on, kyllä muuta asiat hoituvat ihan buenos,kun vaan malttaa jaksaa.

Tyhja koti ei ole helppo asia. varsinkin se,ettei Juniori ole täällä. Voin kertoa,että kipeää tekee. Tyttären poismuutto ei, tuon ikäisten nuorten kuuluu muuttaa pois kotoa, noista asioista ollaan ylpeitä.

Minä ainakin olen.

Kello juoksee,paha olo ja mieli on haudattava matonalle,kunnes on aikaa moista pohtia. Nyt ei ole.

JOhan nyt

2011-10-08T08:07:00.002+03:00

Vietän laiskan pulskeaa aamua. Katselen,kun aurinko ottaa paikkaansa taivaalla. Keli näyttää hyvältä ja suunnittelen viettäväni päivän ulkona, ottavani kamleralaukun matkaan,nykäiseväni fillarin telineestä ja lähteväni matkaan. Aika kiva plan. Mielestäni!

Nahkahanskat voisi ostaa reissulta, ja kirpparit kiertää vaikka kaikki. Päivän sa menemään mainosti tuolla tavoin.

Nenä vuotaa, patteriverkoston lämpöjen ollessa kovilla,voin kertoa,että himassa leijailevan pölyn määrä on järkyttävä. Aivan totaalikamala, j a olo sen mukainen. Johan nyt on perkele.

Loppupäivälle on ohjelmassa opiskelua.Pöydällä ovat kirjat:

Toimiva hallitus,Putkiremontti-asukkaan selviytymisopas ja hallittu putkiremontti. Postin kautta on tulossa vielä kaksi kirjaa. Pitää opiskella,että kyekee vastaamaan huutoon,ettei osoittaudu epäpäteväksi.

Että osaa jakaa tietoa niin,että muutkin ymmärtävät,siinäpä sitä on hommaa.

On sitä siinä,tässä ja tuossa. Olisi ihastuttavaa, jos voisin laittaa kirjat tyynyn ale, ja tieto unen kautta imeytyisi päähäni. Noiden takkuamisessa on nimittäin hommaa, mutta olkoon.

Haasteet on kivoja. Itsensä ylittäminen mukavaa ja tuiki tarpeellista, muutoin ei voi kehittyä. Muutoin jumiutuu, ja taantuu.

Asiasta sadanteen ja tuo on juuri se, mitä minä pelkään oman poikani kanssa.

Tuo työmaa on oleva suuri,valtaisia. Juniorilla ei automaattisesti iän mukainen kehitys mene kohdilleen, vaan poikaa täytyy herätellä, ja motivoida, antaa porkkanaa ja houkutella oppimaan. Toki ja toisaalta, aina on olemasssa se asia,ettei poika tule pääsemään tietyistä lapsenomaisista piirteistä eroon, vaan kuuluvat pojan persoonallisuuteen.

Hyvä?

Paha?

Totuus kuitenkin ja realismia, jota vastaan ei kannata taistella.

Taidan ottaa, ja lähteä- muutoin vaarana on se,että olen täsäs vielä päivällä,sitten iltapäivällä ja illan edellä ei enää minnekään kannata lähteäkään.

Aurinkoa!

Kaikki tarpeen

2011-10-07T06:03:00.005+03:00

Nyt on taas jostain syystä muka helpompi hengittää. Vaikea sanoa,miksi. Onpahan vain. Hyvä niin,en valita ollenkaan.

Olen hionut ensi vkon tärkeään palaveriin strategioita, ja miettinyt, ja pähkönnyt. tuumannut lisää.

Saanut siskoltani apua, joka auttaa minua eteenpäin valtavasti. Hienointa on se,ettei sisko edes kyseenalaistanut, vaan luotti. Vaikka- jos asiat menevät kurtulleen,hän menettää yhtä paljon kuin minä.

Sisko on hieno ihminen.

Nyt koen olevani vahvemmalla pohjalla,kuin aikoihin.

Sen kautta oma olo on jokseenkin korjaantunut, ja elo kulkee kohti tasaisempaa? Voisiko todellakin olla niin?

opiskelen taloyhtiön asioita. Lakia, korvausvelvollisuuksia. Puheen johtajan oikeuksia,velvollisuuksia.

Kokouskäytäntöjä.

Erilaisia menetelmiä sukituksesta pinnoitukseen. Pinnoitusmateriaalien aineita. Niiden myrkkyjä-vaaratekijöitä.

Opiskelen taloyhtiömme selvitystyön tekevän yrityksen yhteistyökumppaneita, nähdäkseni kenellä on lonkeronsa ja missä.Kuka hyötyy meistä.

Mikä on mitä?

Nautin, vaikkakin olen hieman jumissa,kun tämän kaiken oikeasti ymmärtäminen on miulle nyt aika paljon. Lyhyessä ajassa on tunne,kuin nuppiin yritettäisiin tunkea kamaa hieman liikaa.

Mutta ei sen väliä. Yritän vastata haasteeseen.

Itse asiassa olen aika innostunut tästä kaikesta.

Tilailin eilen muutaman kirjasen itselleni, ja alan niiden kanssa sitten harjoittaa tätä opiskelua.

Juu en todellakaan kuvitellut tilaavani kirjoja putkiremontista, tahi korjausprosesseista, mutta niin vaan kävi.

Hyvä,kun kävi- ne ovat kaikki tarpeen nimittäin.

Aika, jolloin saisi nuo kaikki luettua onkin se seuraava, mikä tässä hakusessa on. Sitä hakiessa menee aika mukavasti.

Mutta on tuo uuden oppiminen mukavaa,oli ala mikä tahansa.

Edessä on löysä viikonloppu työn puolesta,Juniori haluaa yökyläillä huomenna, sopii mainiosti.

Tytär sairastelee,sitä se syksy teettää.

Taidan heittää lisää mustaa ripsiin ja lähteä työmaalle.Oikoa papereita ja toimia,kuten määrä on.

Olisi mukavaa

2011-10-05T05:23:00.004+03:00

Eilisen pitkän pohdinnan ja kunnollisten unien jälkeen on aika mainio herätä aamuun. On paljon tekemistä- mutta eilisten keskusteluiden jälkeen itsellä taas vahvempi olo. Jos tänään ennätän ystäviäni samassa kompleksissa tapaamaan,niin homma alkaa olla aika pulkassa. Kyllä!

On hyvä joutua ihan pakon ja pakkotilanteiden edessä pohtimaan asioita.Tuumaamaan. Itsekin on hyvä kyseenalaistaa oma osaamisesa,ei saa kuvitella itsestään liikoja. Terve ärtymys, mikä kohdentuu itseen, on hyvästä-sillä sen avulla saa päälle oikeanlaisen draivin. Niin toivon,että tässäkin käy. Ja käy. Se pitää myös saada ylläpidettyä.

Odotan soittoa äidin paikkakunnalta. Olemme siis tilanneet kiven, ja ennen pakkasia se luvattiin paikoilleen. Olisi mukavaa, jos niin olisi, jos niin kävisi.

Tokikin, äidin haudalla on nyt kaunis munanmuotoinen luonnonkivi, joka olisi toiminut myös hautakiven-kun tarkemmin ajatellaan. Ja taas.. Äiti oli viimeisen päälle ihminen, joka todella halusi,että paikat ovat tip-top, aina,kaiken aikaa-koko ajan. Olkoon niin.

Olkoon tässäkin niin. Nimenomaan tässä.

Kerron taas,että minun on ikävä äitiä.

Ihan valtava. Koko tämän naisen olemuksen täyttää valtaisa hyvänolon tunne,kun ajattelen äitiä,yhdessä vietettyjä hetkiä. Mieli on täynnä kiitollisuutta, ja silmissä kyyneleet.

Ja nyt mietin sitä, millaiset eväät äiti miulle oikein antoikaan. Kuinka paljon on kiittäminen äitiä tässä elämässä, onneksi tein sen jo äidin elinaikana.

Ymmärsin sen jo silloin. Kerroin sen jo hänelle.

Niin kuuluu tehdä,se tekee omasta ja toisen elämästä paljon rikkaamman,paljon täydemmän. Tunteita ei kannata pihdata, niin se vain menee.

Kaikki mitä tarvitsen.

2011-10-04T19:39:00.002+03:00

Olen kohdannut muutaman päivän aikana parhaat-pahimmat mahdolliset puolet ihmisluonteesta.

Ja ,kuten onneksi aina minun kanssani. Hyvyys voittaa.

Koska kohtaan sitä,jaksan uskoa siihen, ja jaksan sen kautta puurtaa.

Kävin pitkällisiä keskusteluja tänään hankalista,noin kuin elämisen arkeen muuten liittyen, ja siinä sivussa luonnollisesti aina sivuamme ystävyyttä.

Koska niin se menee.

Ystävyys tekee monesta asiasta mahdollista, niin se on tehnyt minunkin elämässäni.

Toki. Usein ja monesti.

Paljon jouduin pohtimaan myös tuon ei niin miellyttävän asian ja ihmisen kohtaamista, ja iloitsen siitä- kuinka paljon olen äidin kuoleman jälkeen vahvistunut ihmisenä.

Kuinka osaan pitää pääni, ja haluan. Haluan pitäytyä oikeassa,hyvässä seurassa. Pidättäytyä viettämästä aikaani seurassa, joka imee energiatasoani.

Ja mietin myös tapaamani ihmisen pahansuopuutta. J a mahdollista syytä siihen. Minä kun en ole ihminen, jota voi ja kannattaa kadehtia.Elämäni ei ole helppoa,enkä kylve rahassa. Eikö siinä ole ne normikateuden aiheet?

En ole myöskään nainut maailmankaikkeudden komeinta prinssiä- joten..

Syynä on vaan henkilökohtainen kemia, ja sen ei tervitsekaan toimia. Ei kaikkien ihmisten kanssa.

Käytöstavat voi silti muistaa, sanon minä.

Muistan taas, ja muistin- miksi en tuon ihmisen kanssa aikaani vietä.

Ja kuinka onnekas olen.

Arjessani ovat ne ihmiset,jotka siis todella, ja oikeasti minusta välittävät. Kannustavat ja tukevat päätöksissäni,ohjaavat oikeaan suuntaan ja todellakin puhuvat suunsa puhtaaksi.

En joudu epäilemään heitä,millään tasolla. Se on iso ilo ja riemu, todella iso.

Se on kaikki,mitä tarvitsen sanon mie.

Kädetön ja jalaton.

2011-10-03T05:43:00.005+03:00

Uusi viikko ja mainio mieli. Takana sikeää unta,takana makoilua piikeillä.Nuku niillä en, mutta siis illan makoilin. Toimii todella hyvin.

Kyllä-tätä lisää,niin se vain menee.

Eilen ratkaisin myös asian, joka minua on painanut, ja jonka takia itseäni nimittelin nahjukseksi. En ole sitä enää.

On vaan asioita, ja asiat pitää saada hoidettua, on siis hoidettu.

Tuon tekemisestä olen erityisen ylpeä,sillä se on vaivannut ja vaivannut minua kovin paljon. Aikuisuus on asioiden hoitoa, niin se vain menee.

Alkavaa viikkoa odottelen innolla, on paljon, mitä sain jo vkonloppuna tehtyä,paljon, mikä on vielä tekemättä- ja minkä suorittamista odotan.

uusien ihmisten tapaamista ja uutta haastetta. Taloyhtiön papereiden lukemista, ja haasteellisten asioiden opettelua, onhan tätä.

Taloteknisen perusparannus hankkeen asioiden oikeaa opettelemista, ja infotilaisuuteen asioiden pänttäämistä.

Se, että ei tiedä, on pahasta. Se on noloa, jos se johtuu omasta laiskuudesta ja siitä-ettei asioita ole opetellut.

Siskon kanssa ihmettelemme isän raha-asioiden hoitamista. Isä kun on niin höveli rahojensa kanssa, ja pistää menemään kaiken, mitä on. On ihan kuutamolla kaiken kanssa. Joku isän perusasioista on nyt taas pahasti pielessä.

Useamman vkon jatkunut jalkojen turvotus on tasaantunut, muttei loppunut. Nesteenpoistolääkitys on kohdillaan, mutta itse syy ei ole siis selvinnyt. Olisiko nyt aihetta siis siihen lääkäriin taas?

Kunpa voisin tehdä isäni onnelliseksi viimeisellä elämäntaipaleellaan. On kurja,surullinen ja kovin raskasta seurata, millaista on isän matka ilman äitiä.

Kuinka suurta surua isä kätkee sydämeensä, ja millaisen taakan kanssa ja alla hän käy.

Tätä me emme pysty mitenkään,milloinkaan ymmärtämäään, se menee vaan niin.

Suru syö palasina kaiken isän elämästä, ja painaa ryhtiä koko ajan ahuonommaksi. Miehestä tulee pienempi,hauraampi- koko ajan.

Ovatko nämä niitä asioita joihin ei voi vaikuttaa?Joihin ei saa koskea? Joiden pitää antaa tapahtua? Joiden on määrätty tapahtuvan?

Kuinka vanhan surevan ihmisen kierteen pääsee katkaisemaan? Kuinka elämään pääsee tuomaan jotain muuuta?

Voin kerttoa,että hankalaa on,jos ihminen ei halua mitään vastaanottaa. On hankalaa,jos ihmisen perussairaudet tuhoavat mahdollisuuksia olla tässä hetkessä.

Nyt alkavat pimeät j a liukkaat, joka tarkoittaa sitä,että tilanne tulee huonontumaan, ja tekee sitä vauhdilla. Koko ajan.

Tässä ajanjaksossa ei ole hyvä mood,ei ollenkaan.

Olen hieman kädetön ja jalaton. Isä ei suostu kuuntelemaan puhetta siitä,että hän muuttaisi palvelutaloon.

Se toisi isälle kuitenkin elämään ihmisiä, ja antaisi miehelle mahdollisuuden olla jollain tavalla sosiaalisessa elämässä mukana ja käyttää kapasiteettiaan korvien välissä- jota jäljellä on. Joka toisi täytettä päivän tunteihin.

Ettei isä vaan joutuisi odottamaan päivän kulumista, mitä hän nyt tekee. Paniikinomaisesti suorittaa.

Tunnistan tuosta suorittamisesta itse niin paljon,että jo senkin takia sydämestä vääntää ja tuntuu pahalta. Ei ole mukava tunne,ei.

Voihan nenä,sanon minä . Ja sanonkin.

Tälle viikolle onsiis pohdittavaa monen asian muodossa. Taidan kirjoittaa isälle kirjeen, niin isä voi lukea sitä ja miettiä erilaisia vaihtoehtoja sen kautta. Mahdollisesti lukea kirjeen uudelleen,ja sillä tavoin asia ei katoa hänen mielestään niin nopeasti.

Loistava idea. tai aiankin parempi kuin puhuminen,joka ei kanna kamalan pitkälle isän kanssa.

Aloitan päiväin kuitenkin työnteon muodossa, ja lähden rakentamaan viikon tilauksia työmaalle.

Kiltti j a lempeä?

2011-10-02T06:38:00.003+03:00

Näin unta isästäni. Että hän oli Vaasassa kouluttamassa, ja me asuimme vielä Seinäjoella. Komento kuului,että ''älä mainosta äidille,että täällä on tien vierustoilla jo 20 cm lunta ja on tosi kurja keli ajaa. Kesärenkaat'' Sitten soi herätyskello.

Mutta tuo uni oli niin todellinen ja oikeasti sitä, mikä palautti paljon muistoja ,mieleen. Juuri noin isä olisi sanonut, ja taatusti jossain kohden sanoikin. Niin uskon ja väitän vahvasti.

Sitten soi kello.

Heräsin hurjan hyväntuulisena, ja tiedättekös. Niin sikeästi nukkuneena,ettei mitään rajaa.

ja miksikö taas?

Se on tämä.

Minä kyllä seisonkin tuolla,tepsuttelen. Sanotaan tuossa nyt mitä tahansa.Hassua,ensimmäistä kertaa törmään mihinkään kieltoon. Oli niin tai näin. Makoilen sängyllä,että tuo on miun allani. Vaihtelen paikkaa,että niska ja alaselkäkin saavat siis osansa.

Toimii.

Ja korjaus sekä apu, minkä tuolla saa on nopea.

Hyivn rentouttaa,hyvin nukuttaa.

Suosittelen.

Nyt minulla on työmaalla toinen ja kotona toinen. Jos äkillinen jysäri iskee, niin apukin on lähellä. Mielumin tuo,kuin napit?

Kehoitan kokeilemaan.

Eilinen päivä meni työmaalla, nyt olen kohta lähdössä töihin, Sitten haen Juniorin ja pesen pyykkiä. Kotihommia,sano! Nekin on pakko joskus saada hoidettua.

Taivaanranta näyttää upealta, joten kameralle voisi olla käyttöä, kun vaan muistaisi ottaa sen mukaansa.

Liikunnalle olisi tilaus, kun vaan jaksaisi. Nämä pitkät vkot ovat aika kuluttavia,siitä ei päästä mihinkään.

Olin eilen yhtä aikaa suivaantunut ja tarmokas. Mukava ja kurttunaamainen. Poika kiukkusi,kun ei päässyt kaverinsa luo kylään yöksi. En päästänyt,kaverilla kissa. Nyt on kaksi lääkkeetöntä vkoa pojalla takana, ja en riskeeraa ,enen kuin astman rasitus on tehty. Mutta poika ei muuten ihan ymmärtänyt.Vittua! Perkelettä!

Hui hai.

Tilanne onneksi meni ohi,eikä siihen jääty moneksi aikaa, mutta siinä teille pettymystä ja sen sietokykyä. Sitä ei ole. Niin kauan on kivaa,kun on kivaa- ja sitten e i ole.

Tytär taas on valtakunnans uurin sählääjä. Kompastuu peittoon sängystä noustessaan, ja tömähtää suoraan polvelleen. Töömps, ja tumps. Polvi kipuisa ja kohtalaisen nesteikäs sen jälkeen. Sitten,kun lapseni on siskoni kaltainen, olimme sitten Acutassa puolikkaan päivän. Tahi, lapseni oli ja minä vierailin vain.. Maanantaina alkaa taas työputki, joten hyvä on toki tarkistaa tilanne, ja saa tukea,jos ei kykene ihan täysimääräiseen suoritukseen.

Sählä.

Mutta, onneksi kaikki on hyvin,se nyt on pääasia,sählää kuka tahansa, mitä tahansa.

Voi tätä.

Olen kuitenkin nyt jotenkin siinä kohden,että odotan jo tämän vuoden loppumista. Tiedän. Typerää. Odotan silti. Monen uusen alkamista ja uusien asioiden säätämistä. Ne on aikajanatettu niin,ettei ne vaan voi tapahtua tänä vuonna, joten siksi itselläni on tuo ajastin päässäni.

Ei ole tarkoitus lykätä asioita eteenpäin, olenhan jo oppinut,että elämä on tässä.

Kyllä se on.

Huomaan olevani tiettyjen asioiden tiimoilta hieman ärtynyt, ja jostain syystä taas sietäväni muutamia asoita elämässsäni, joita en oikeasti haluaisi sietää, olen siis nahjus! Pois se minusta.

Tai sitten olen vaan kiltti ja lempeä.

Mutta yhtlö ei ole hyvä,oli nyt mitä tahansa.

Taivaanranta onihan uskomattoman upea. Lätinät sikseen, ja kohta pääsen liikenteeseen. Noita värejä ei kannata missata.

Pureksittavaa

2011-10-01T05:36:00.005+03:00

Piikkimatto! kaivoin sen eilen illalla taas esille. Tepsuttelin, huilailin sängyllä s e allani, ja olen nukkunut. Ei särje pää.

Aloitin aamuni sen päällä tepsutellen. Kiva ja äkkiväärä herätys! Mutta taas, miksi näitä ei muista,näiden käyttöä?

Miksi se uutuudenviehätys häviää,ja muistista katoaa tiettyjen asioiden avulla saavutettu suuri hyöty?

Ihmien vaan voi olla niin typerä.

Pitää kirjoittaa sängyn viereen muistikappu.

Ihmisyyttä,inhimillisyyttä-totta.

Nyt pitää saada laiskaa takapuoleen potkittua riittävästi pitkäjänteisyyttä,ettei nämä vaan unohdu, nämä asiat.Itsehoito on se kaikkein tärkein, mitä olemassa on. Kyllä.

Pakko tsempata. Kolmioita on vedetty kaksin käsin ja urakalla,eikä niidenkään haitat ihan pieniä ole. Josko piikkimatto pitkällä jänteellä toimisi myöskin niin,ettei niitä tarvittaisi?

Kokeilun arvoista?

Lienee.

Kello on hurjan vähän, ja olen suuntaamassa takaisin paikkaan, mistä illalla vasta ennen kymppiä palauduin. Mutta olipa kivaa.

Huisin hauskaa.

Välillä unohdan,kuinka paljon nautin noista tilaustarjoilukeikoista. Ihan parhautta,sano!

On vaan niin kivaa.

Säätäminen vaan on mun juttuni ja sillä hyvä,siitä ei pääse mihinkään.

Tänään saan säätää lisää. Mainio viikonloppu.

***

Poikani soitti ja kysyi, josko saa tulla kotiin, käydä kotona?

Tai siis jotain.

Kunhan nyt selvitän ja katson aikatauluja.

Puhelen asemapaikan kanssa aiheista ja asioista,mitä kuinka ja miten mitäkin tehdään ja hoidetaan.

Illalla lienen hieman uupunut. Päivät ovat olleet pitkiä ja viikossa työpäiviä nyt taas seitsemän. Siinä on pureksittavaa,siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Taidan ottaa kameran.Työoäiväni käsittää myös kaupungilla teputtelua,kalamarkkinoita,kirpputorikierroksen.

Ei paha!

Tänään ja huomenna

2011-09-30T18:34:00.003+03:00

Olen omien valintojeni takia,kautta työmaalla.

Heräsin siihen paskaan päänsärkyn taas aamulla, pyörin korvillani hetken aikaa, nappasin nappia ja nukuin lisää.

Päivä sai eri tavalla siivet alleen, ja ihmetystä, kun aikatauluja järjestin uusiksi. Ei auta,kipu voittaa aina.

Nyt on olo kohtalainen, päivän töinä paljon tehtynä ja ensi vkoa valmisteltuna. hyvä,kun on.

Tänään myöhään j a huomenna hyvin aikaisin, siinä on tämä mood, millä mennään.

Huomenna paperit ojennukseen ja tarjoiluja lisää- tänään verestän vanhoja muistoje sen tiimoilta myös. Ei paha. J a kuten todettua, perustuu ihan omiin valintoihin vain.

Juniorin asioiden puinti jatkui tänään. Puhuin sossun kanssa, tuumimme ja kuulimme. Hän minua, minä häntä. Mietimme, onko nykyinen asemapaikka se, johon poika jää.

Kauhulla odotan,että joku siirtäisi pojan nyt johonkin. Kääk! Ja minä en uskalla ottaa vastuuta- mitä sitten tapahtuu.

Eikä terapiointia, kuntoutusta voi siirtää-tahi poikaa siirtää niitä saamaan muualle ja ihmisiä nyt ympärillä pitää pysyvinä?

Minua hieman hirvittää moiset aisat, jo ajatustasolla,saati sitten muuten.

Kääk,tuumaan ja olen ennakkoon taas hieman olkapäät korkeammalla kuin tavallisesti. Ilmankos jatkuvasti juimii nuppi. Perkele.

Mutta pojan kanssa olemme jo puhuneet hieman ja jostakin. Monestakin asiasta. siitä ja tästä.

Mitä ja kuinka.

Miten hän näkee asiat.

Isästä en kamalasti edelleenkään puhu, ne halua. Haluan antaa pojalle ajatusrauhan.Puherauhan,yhteyden haluamaansa suuntaan. Pyrin siihen,etten vaikuta asioihin millään tavalla. Tasolla.

Edes ajattelemalla.Voin olla näistä sitten omatunto puhtaana koko ajan.

Se onminulle se selviytymiskeino. Elämää kun on jäljellä tämänkin jälkeen. Paljon,toivottavasti.

Olen ajatellut hyvin paljon saattohoitoasioita. Miksi? Sitä en osaa sanoa.

Nyt ajattelen niitä jo eri tavalla,enkä oksenna kuvitellessani itseäni sängyn laidalle istumaan ja pitämään jonkun kädest kiinni.

Olen kuitenkin ankkuroinut itseni jo tänne.

Ihan vain, koska minusta niin vahvasti tuntuu sille,että se on minun paikkani.

En siis ajatellut itse itseäni sinne kuolemaan,potilaana. Ajattelin itseni tekemään vahvasti tuota vapaaehtoistyötä.

Kuten monesti olemme jo pohtineet muuallakin. Moni on lapseton,perheetön,eronnut j akarannut. Ja sairas.

Meillä kaikilla ei ole ihmisiä ympärillämme,se ei ole mikään automaatio. Todellakaan. Kunpa olisikin.

Olisi suotavaa,että jokaisella olisi joku, jonka käteen tarttua,kun on yksin ja kun pelottaa.

Voiinko se olla minä?

Voisitko se olla sinä?

******

Tälä viikolla luimme kivusta, ja siitä-että sen hoito on eritasoista,liittyen ihan sinun paikkakuntaasi.

Ei se ole oikein.

Onko mahdollisuuksia, että pientä inhimillisyyttä osoittamalla joku asia muuttuu? On

Kuinka paljon sinulla on aikaa antaa itsestäsi?

Minulla?

Halua?

Yhtään? Vähän? Paljon?

Koska perheemme tilanne on, mikä on- en ole lain edessä oikeutettu tekemään työtä lasten parissa omassa kodissani . Se ei käy, koska omasta lapsestani on tehty lastensuojeluilmoitus. Olen onneksi suojatussa asemassa sen takia,ettei päätökseen liity dramatiikkaa,eikä väärinkäytöksiä päihteden kanssa. Ei väkivaltaa,eikä muutakaan uhkaa.

On vain todellisuus ja arki.

Mitä minä haluan, j amillä minä haluan arkeni ja elämäni täyttää. Se kun on ihan selvä,ettei nykyisellään kaikki tämä riitä.

Jankutan, ja jankutan ja jankutan- mutta kun se nyt vaan on näin.

Jaksaisinko työstää tekstini kasaan ja tehdä kirjan? Jotenkin tuntuu välillä siltä,että poikanikin tarina voisi olla kirjoihin sopiva. Eikä vain poikani. Perheeni.

Ei ole mitään glamouria, ei ole mitään muuta,kuin tavallisia ihmisiä.

Eikä siinä ole aihetta vaikka mihin?

Olen selkeästi tiettyjen asioiden kanssa käymistilassa, niin se menee. Mikä, ja mitä minä olen?

Miksi?

Missä näen itseni vuoden kuluttua?

Vaikeita asioita, hyvin vaikeita. Parasta on se,että haluan pohtia niitä,ne tuntuvat hyviltä asioilta miettiä.

Niiden eteen haluaa tehdä työtä,työstää.

Taidan lähteä jatkamaan nyt tilauksen ja asiakkaiden kanssa kuitenkin ensin.

Juimii

2011-09-30T06:23:00.003+03:00

Päätä särkee,niska ei tahdo taipua ja olo niin ollen kurja.

Paska!

Pitkä päivä.Lupasin hoitaa asiakkaalle yhden tarjoilukeikan illalla,sellainen kaikki voittaa tilanne

Onpa kiva ajatella olevansa työmaalla vielä klo. 21 tällä voinnilla. Pitää kävästä himassa välillä päiväunilla,tuumaan ma.

Onpa nyt taas,kun juimii jatkuvasti. En tykkää.

Duunissa on se shiatsutuoli, ties vaikka inansa taas helpottaisi. Tai pahentaisi,kuka niitä nyt taas tietää- mitä tapahtuu.

Poika kuorsaa viereisessä huoneessa.

Elämä on siis aika jees.

Paremmin kuin

2011-09-29T05:42:00.003+03:00

Eilinen päättyi oikeastaan kai paremmin,kuin mitä ehkä uskaltaakaan toivoa.

Kyllä.

Välillä elämässä tulee kohtia, jolloin joutuu ja kannattaa tsekata, mitä on tullut tehtyä ja mitä ja kuinka asioita on tehnyt.

Mitä suunnitellut, mihin uskaltanut ryhtyä.

Mikä on ollut päämäärä ja ollaan ko kuinka edetty sitä kohti,vai ollaanko metsässä.

Se kohta oli varmaankin taas eilen.

Ja sanon vaikka niin,että kun aikansa on pyörinyt ja pörrännyt umpihangessa ja pimeässä metsässä, niin onpa mainio, kun valoa on näkyvissä. Paljon valoa.

Tehdyt asiat,liittyen ehkä nyt lähimenneisyyteen ja muutamaan vuoteen, alkavat poikia hyviä asioita. Seuraamuksia.

Uskallukset ja utopiat ovat olleet järkevyyttä,ja kauaskantoisuutta.

En millään muotoa voi nyt valittaa.

Enkä aio.

On paljon hankaluuksia,aina on. Tehty työ- nähty tulevaisuus on kuitenkin kannattanut. Päätökset ovat olleet oikeita.

On siis paljon, mistä olla tässä kohden onnellinen ,tyytyväinen. Olenkin.

Saanko,voinko jossain kohden laskea hartioitani? Kyllä.

Keskityn siis tärkeämpiin asioihin ja omiini.Läheisiini. Teen parasta mahdollista myös heidän kanssaan.

Sainpas taas aikamoisen piristysruiskeen ja kannustimen elämääni.

Voisinko pyöriä korvillani ihan silkasta ilosta?

Tuntuupa puhdas ja vilpitön ilo hienolta tunteelta.

Parantaa perusturvallisuutta

2011-09-28T05:53:00.003+03:00

Iloitsen pojan taudin määrityksestä. Korvatulehdus. ohoh! Ei niitä ole ollutkaan montaa. Siis oikeasti.Olisko tämä kolmas ,neljäs? Koko elämän aikana. Vähällä ollaan päästy nimittäin.

Täm oli lottovoitto,sillä.

Poika sai itse arvioida ma:na,voiko mennä,veiko eikö-kouluun. mietti hyvin pitkään,totesi,että ei. Päivällänousui kova kuume ja sitä rataa. Koko ketju toimi kuin ksikirjoituksessa-ja asemapaikan väki sai pojan luottamusta, ja toisinpäin- kun kaikki perustui luottoon.

Tämä poiki tuloksen, joka oli oikea sairaus.

Hassua iloita, iloitsen silti, sillä tällä luottamuksella,joka sairaudella saavutettiin,on kauaskantoiset seuraukset. Loistavaa!

Iloitsen myös lakisääteisistä muutoksista, joka tarkoittaa sitä,että saan valikoida pojalleni lääkärin terveydenhoidon ja huollon piiristä. itse.

Siis poikani saa.

En joudu tyytymään ihmiseen,jonka tapasimme eilen.

Loistava järjestelmä, joka antaa ihmisille mahdollisuuksia toimia,parantaa perusturvallisuuttakin,voisin helposti kuvitella.

Mutta kiva,että asia alkaa olla okay.

Poika valikoi asemapaikalleen jäämisen eilen kuitenkin, vietin siellä puoli iltaa töiden ja läääkärin jälkeen. Mutta aika monesti poika vielä soitti. Ikävä äitiä.

Minulla on tunne,että nyt olemme kohdassa, jolloin Juniorin pääkopassa alkaa tapahtua jotain. Nyt ollaan edetty. poika tuumaa olemistaan,asumistaan.Kotia,asemapaikkaa.Tekee vertailuja, toteaa tiettyjä asioita.

Tajuaa eroja olemisessaan,paikassaan. Asioissa.

Tämä on,kuulkaas,hieno kohta!

Kotona kiukkuaa hiustenpesua, ja on salaa varmaan tyytyväinen,kun nalkutan aiheesta.

Toivon niin,ja uskon,että menemme kohti parempaa.

Jos korttitalo kaatuu,älkää muistuttako minua noista sanoistani.

***
Ja nyt menen töihin.

Joku roti

2011-09-27T05:33:00.002+03:00

Juniori on kipeä. Kamalaa,kun poika sairastaa muualla, kuinkotona. Ihan typerää. Olen siis niin sitä mieltä,ja olenkin.

Onneksi saan ihmiset asempaikasta aina kiinni,ja nytkinkuulin,että pojan yö on mennyt ok. Kuumetta 38,9 illalla.

Yöllä 38 ja yhden särkyläääkkeen kanssa on nukuttu.

Hyvä.

Ja silti, on ihan kamalaa- kun poika ei ole kotona.

Ihan paskaa.

Tänään on päivä uusi.

Menen pojan luo, ja katsotaan sitten, missä mennään.

Hankala määritellä oikein mitään.Lääkärin tarvetta- mykoplasmaepäilyä, normivirusta. Mitä ihmettä?

Tytär kävi huolehtivan siskon tavoin veljensä luona eilen. Hyvä niin. Pojan tekee hyvää huomata, että tukea on. Perhe on läsnä ja liki, vaikka osoite onkin eri.

Ettei mikään muutu.

Minä olen tietenkin pohtinut tätä.

Luonnollisesti. Ja miettinyt, miksi on näin? Miten voi olla? Ja, moni jo tuntee tapani kirjoittaa,joten ei tarvitse miettiä,onko tuo yksi noista harvoista kommenteista minun. Kyllä se on.

Siinä on sanottu jo paljon,liki kaikki- joten jauha en.

Mutta on hämmentävää,että jo julkisesti myönnetään ( onko se askel siihen, että asia muuttuu?),kuinka eriarvoisessa asemassa ihmiset Suomessa kipunsa kanssa ovat. No jumalauta,kuink atämä on mahdollista?

Kuinka kipulääkettä voidaan pihdata kuolevalta ihmiseltä?

Missä menee raja?

Ja missä oikein on ihmisyys?

Minä sanoin tyttärelle,että hoida kaikkia potilaitasi,kuten mie hoidin äitiäni.

Siinä inhimillisyyttä.

Ei se ajallisesti ole enemmän. Kyse on vain asioista ja asenteesta. Ei mistään muusta.

****

Ulkona on hysteerinen vesisade.

Edes ajatukset positivisuudesta ja siitä ja tästä ei nyt paljon lohduta, tai yhtään. Ei vaan ole hauskaa, ei todellakaan.

Työtä on, ajatus siitä on okay. Työmaahan liittyen mikään ei ole pielessä,kaikki luistaa. Se ei nyt auta.

Ajatus lämpimästä. Paljaista varpaista ja hiekasta varpaiden välissä lohduttaisi. Livenä, kiitos.

Helvetin, helvetti.

Neljä vuodenaikaa on okay- kai.

Silti hei.

Joku roti nyt.