Uusi,paska akku

Ohessa ystäväni peto. Hassu koira. Osaa ja onnistui piristämään päiväni, kohottamaan mieltäni. On vahvasti sitä mieltä,että hänen paikkansa on minun sylissäni. No just. Mukava tapaaminen, joka ilahdutti mieltä illallakin vielä. 

Ystävien tapaamisessa on aina oma juttunsa. Siinä vain on jotain taianomaista,siinä- ja ystävien merkitykssessä omassa elämässä.
Kyllä. Mikään ei tunnu niin kovin pahalta sitten,kun asian voi jakaa. Olla ihan vain itsensä. Ystävyyden paras juttu on se,ettei tarvitse miettiä - ollaanko tasoissa. Saa halutessaan anataa,tai vastaanottaa.Olla korvana,olkapäänä- tai olla olematta,sekin on hyvin sallittua.

Ihan omien voimavarojen mukaan.
Jos niitä ei ole, fine.
Hyvin kelpaa muutenkin, ihan rikkonaisenakin.
Läsnäololla on suurin vaikutus, ja merkityskin siis.  Oma minuus vahvistuu automaattisesti,kun on ihmisiä läsnä. Ohessa, mukana. Kuinka sen nyt haluaakin ilmaista.

Juniorin kanssa, ja asemapaikan kanssa kävimme läpi pojan kouluasioita, Sitä, mitä j a kuinka sielä koulussa ollaan, ja käyttäydytään. Helmi reissari  kertoo karua kohtaloa siitä,kuinka usein poika on heitetty pihalle luokasta. Yhden ja saman opettajan otimesta. Opettaja oli paikalla siinä edellisessä sessiossa, taho-joka soitti poliisit.
Poika ei ole yhdelläkään tunnilla ollut sen jälkeen varmaan koko kaksaria siis.

Laitoin kyselyn opettajalle,että mitä siellä oikein tapahtuu, ja luultavasti ajan myös tapaamaan tahoa.
Juniori ei ota vastaansa sitä,että häntä nimitetään kakakraksi tahi rääpäleeksi koulussa kenenkään taholta, ja se on toki oikein.
Nämä kirjon lapset sitten taas toisaalta ovat hyvin huumorintajuttomia tietyssä kohden, ja taito erotella äänensävyjä ja värejä voi olla olematon.
Mutta.
Lapsellani on nimi. Nimi, jota soisin käytettävän.
Vaadin pojalta kyllä sen,että suu pysyy kiinni, ja asiattomuuksia sieltä ei tule.
Saman vaadin opettajalta.
Jos paikalla onkin  samalla tasolla olevia ihmisiä paljon,ei se oikein kanna mihinkään.
Ennen kuin olemma keväässä- ja ysin keväässä, näitä lienee väännetty aika paljon ja pitkään.
Poikani on maailman helpoin provottava, se on totta. Ja samaan miinaan poika astuu jokakerta.
Siunattu asemapaikka, ja apu ja tuki- jonka sieltä saan. Poika sietää- sallii sen,että puhun asiat aikuisten  kuullen siellä- ja on itsekin läsnä. Ei työnnä päätä pensaaseen, ja ehkä vähitellen alkaa luottamaan siihen,että olemme häntä varten osain olemassa. Hänen apunaan,tukenaan. Uskomme,emmekä salli toisten kohdella häntä epäreilusti.
Tämän tunteen haluan voimistuvan.

Kaikkea sitä.
Mutta jos vanhemmat eivät huolehdi,tue ja kannusta- niin kuka sitten???

Ulkona on postikorttikeli, taidan lähteä käpsyttelemään. Kiroan uuden puhelimen akkua, joka on ihan paska. Miten on mahdollista,että jos se on ladattu asiallisesti, niin se  purkaa silti  latauksen jopa vuorokaudessa, ilman,että puhetta on akkua kuluttavaa määrää? Perkele,sanon mie.
Huoltoon kiikuttamine on se hankalin asia ja vaihe, jonotus tekee asioista tuskallisia.

Tänään on päivä, joka voi muuttaa paljon . Kenetsä tulee uusi presidentti? Onko Niinistö todellakin odottanut oikean kohtaan, ja hän potin vie. Onko todellakin niin,että Suomi on valmis maana viestimään muulla maailmalle vahvoja viestejä siitä, millainen  kansa me olemme- ja Haavisto valitaan?
Nuo kaksi kuitenkin ovat toisella kierroksella, jos gallupeihin on uskominen, ja miksi ei  olisi?
Huonoa presidenttiä emme saa, se on varma.
Tai kuinka se hyvyys, tahi huonous sitten määritelläänkään.