Kusta päässä

Tämä on aika surullista. On.
Ja vaikkakin. Joudun sanomaan nyt,että jo oma Juniorini on niin paha ajoittain suustaan, että ymmärrän myös tuon toisen puolen. Ymmärrän,että ihmiset suuttuvat ja suivaantuvat, menettävätjopa malttiaan.
Mutta silti senkuuluisi tapahtua vaan siellä omien korvien välissä.
Aikuiselta pitäisi löytyä kyky ja taito nähdä, kuka huutelee. Kuulla huudosta soundi, joka on erilainen,kuin ihan  ''tavikseksi'' luettavalla hmisellä.
Tämä tapaus pahoitti mieleni,.

Tämän  lukeminen ei helpottanut eilen oloa yhtään. Niin juuri. Kuinka kipeitä nuoria meillätässä yhteiskunnassa onkaan. Eikö ollut mitään muuta keinoa?
Näinkö nämä asiat kuuluu hoitaa?
En edes halua tietää,mille tuolla perheessä tuntuu. Tuollaisen tuskan määrää en edes halua arvioida.

Tai tämä. Kustako ihmisillä päässä on?  Olisivat itse hypänneet sen junan alle. Jos ihminen on niin läpeensä paha, niin tekisi jotain itselleen,ei toisille. Elämä olisi paljon paremmin siinä kohden. Ja, en jaksa uskoa,että kukaan pahana syntyy, mikä ja mitä menee pieleen jossain kohden, kun ihminen ja  käytös pahaksi muuttuu.

Ei mikään hieno kierros, kun lehdet lukaisi nopeasti läpi. Ei todellakaan!

Eilen lenkkeilen hupsun, lapsellisen koiraystäväni kanssa. On se hassu. Ja kuinka paljon onkaan muutosta jo syntynyt reilussa vkossa, jonka hän on saanut uudessa kodissaan viettää. Äkkiä ympäristö muokkaa tuollaista luojanluomaa olentoa.
Siunatut ennalta sovitut ajat ja paikat. En todellakaan olisi noussut sohvalta,jos en olisi sopinut etukäteen menoani. Olisin kietonut torkkupeiton vaan paremmin ympärilleni,ja  jäänyt olemaan siihen. Mutta,kun oli puhuttu ja luvattu, olimentävä.
Ja kuink kivaa oli käppäillä pakkasessa, koiruuden touhutessa omiaan. Ihmetellä omia, ja taisin jutella koiralle kaikki mieltä painavat asiani. Helpotti.
Kotiin tullessa olin kuin uusi, hieman parempi ihminen.

Miksi lähteminen on ollut miulle niin vaikiaa- toivottavasti vaan tähän asti!

Ja kuinka vähän olen kuvannutkaan! Hitto,miulla onhyvä kamera, jaloistavat objektiivit ja meikä vaan himmailee. Josko sekin loppuisi.
Harmittaa välillä olla tällainen lapanen. Murr itselleni.
Hiukset ojennukseen, ja jos nämä ripset harjaisi. Meikkaaminen on kyllä jäänyt ihan minimiin nyt. Mutta pakko on sanoa,että nämä ripset ovat mukavat . Ihminen ,jonka luokse minut ohjattiin- on miellyttävä ja siellä käyminen, hoitopöydällä pötköttely on kyllä kiva tauko mihin tahansa päivään, ja kohtaan viikkoa.
Kuka sanoo mitä tahansa, puolesta tai vastaan, olkoon oma asiansa. Minä viihdyn näissä.
Ja kohta viihdyn töissä.
Nenä juoksee- missähän Du Actit oikein on, ilman nitä ei nyt selvitä.