07 tammikuu, 2012

Kirppis

Saan tänään;
Jatkaa kirppistavaroitteni kanssa.
Ihanaa,sillä nyt on oikeasti intoa moiseen. Lattialla selkäni takana on kippoa ja kuppia, iso läjä (valtava läjä) dvd elokuvia.
Kirjoja. Vaatetta. Kyllä.
Tänään  taidan käydä kellarissa katsomassa,onko  siellä mitään lisättävää kuormaan.

Tämä on viisasta,sillä jossain kohden taloyhtiössämme etenee perusparannushanke, ja  kun remontti joskus saadaan käyntiin, niin myös alakerrasta häkkikellaritilat pitää tyhjentää.
Käyn nyt jo ensimmäisen kerran niitä läpi. Entistä tiukemmalla kädellä, ja mietin- mitä ihmettä.
Juniorin legoja siellä on varmaan 30 kg. Kyllä- niitä on nimittäin hieman kertynyt tässä vuosien mittaan..

Minä karsin omia lasistojani,sillä otan itselleni arkikäyttöön äidiltä saamani Ultimat.
Samoin otan normikäyttöön itselleni  nämä Gaissat.
Miksi minä säilöisin niitä ja odottaisin juhlakäyttöä??? Saan odottaa aika kauan.
Hieman joudun miettimään missä näitä punssimukeja käyttäisin. Nuo ovat siis todella pieniä! Söpöjä,enkä niitä huolisi myydä, mutta ovat melkein kokoluokitukseltaan lasten leikkeihin sopivia.

Pitää tehdä muutoksia täällä ja miettiä tarkaan. Asioita ja tavaroita ei kannata säilöä- ne ovat vaan tavaroita, ja ne on tehty käytettäväksi. Ehkä arkeni on  luksusta,kun käytän äidin juhlavampia laseja arjessa. Ehkä maltan istahtaa kauemmaksi aikaa pöytään. Kattaa itselleni kauniisti pöydän? Silloin tällä on merkitystä, ja tämä on viisasta.
Kyllä, juuri näin minun kuuluu toimia Ajatus tuntuu hyvältä ja jopa viisaalta. Hassua.
Mutta mukavaa tehdä asioita. tehdä,eikä siirtää maailmaan tappiin. Hamaan jonnekin ja kuvitella,että ne tulevat sitten tehdyksi, ei se taida olla ihan niin.
Onnekkaaksi minut tekee se,että pääsen tänään myös alakertaan vahtimaan naapurin lapsia, kun isäntä hakee rouivan ja tuoreen vaavin kotiin sairaalasta. Aika ihanaa,sanon mie. Pääsen katsastamaan pikkiriikkisen ihmistaimen, ja nuukimaan jopa vauvantuoksua.
Ensin pitäisi saada itsensä ulos.
Kinkun sulattainen vyötäröltä ei ole päässytkäyntii Treenata olen kyllä jaksanut, ja heiluttanut kahvakuulia uhkarohkeasti himassa,mutta kinttuja en ole raahannut poluilla,enkä teillä. Mitään ei tapahdu, jos ei liiku.

Taidan siis edetä- muutoin olen tässä illallakin vielä. Niin käy helposti.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Käviskö punssimukit tuikkukipoiksi..? :)

t. kamu, nyt anonyyminä ;)

vintti kirjoitti...

Hmm

Miun pitää kokeilla tuota, kokoluokitus toimii okay.
Ongelma saattaa sitten olla se,että miulla on noita kivituikkuja paljon- ja jos nuo toimivat- niin sitten on ihan älyttömästi.

Mutteisenväliä. Testing,testing..

orava kirjoitti...

Mä juurikin tänään kaivelin roinaa kaapeista ja mietin, että kirpparikeikka olisi tarpeen. Vaikkei kyllä vaatteista taida paljoa saadakaan. Onko sulla joku itsepalvelukirppispöytä vai ihanko olet itse myymään menossa?

Jos olisit lähempänä, lunastaisin Juniorin legot.:D Siis jos pikkulegoja olisivat. Meillä Dubloja on tuo 30 kg, mutta nyt esikoinen on innostunut pikkulegoista.Niitä sitten seuraavaksi haalimaan tähän roinahelvettiin. :)

vintti kirjoitti...

Meillä on täällä monta hyvää kirppistä- miunsusikkini on Sammon kirppis. Ihan jo paljon sen takia,että se on siisti. Daami on tiukka, ja pitää paikan siistinä. Koskaan mitään e i ole varastettu.
Ja osuu vielä työmatkalle.

Kaikki hyvät ominaisuudet on olemassa.
Joku keskustan Radiokirppis saattaisi olla menekiltään kovempi, mutta noita negatiivisia puolia siinä on niin paljon,etten jaksa moiseen ryhtyä.

Pikkulegoista nimenomaan on kyse.
On kuule merirosvolaivaa,poliisiasemaa, ja kaikki, mitä matkalla on tehty.
Hyvän rahan noista saisi-siis paremman.- jos ottaisi ja kasaisi aina malliinsa sen legon.
Jos-kun myy pilkkeennä, on hinta vain murto-osa.
Jaksanko sitten hakea 30 kg ylös ja alkaa kastaa?
En tiedä.
Rahallisesti noissa on helposti reilu pari tonnia rahaa kiinni. ( eikä riitäkään)Kalliita ovat.

Itsepalvelukirppis tuo paikka on. MIusta tuntuu,että ihmisten on helpompi ostaa silloin. Saavat rauhassa tykätä tahi olla tykkäämätä,ilman että pöydän omistaja on siinä nenän edessä. Se aiheuttaa helposti vaivaantuneita tilanteita.

Tää on oikeastanaaika kivaa, tää kaapien siivoamine ja järjestely. Hinnoittelukin on jo aika helppoa.
Tätä on vuosien mittaan treenannut jo niin paljon.
Lätkäisen aina hinnan, millä itse ostaisin tuottaan.
Itse olen hyvin nirso ostamaan kirppiksiltä tavaraa, joten tuo hinnoittelu toimii aika hyvin.