Kaksi projektia

Ulkona paukkuu pakkanen. Olen lähdössä- yllätys- työmaalle. Mieli on jotensakin kiipeämässä taas korkeammalle, liekö se kulkee taas yhtä matkaa kalenterin kanssa. Helmikuu on jo merkki ihan jostain muusta kuin raskaimmasta  talvesta,olen vahvasti sitä mieltä.

Ollaan paremmalla puolella ihan  kohta.

Helmikuulle itse lähden mielenkiinnolla,sillä olen siihen nyt varannut itse itselleni kaksi projektia.

Sen himputin kirpputorin,johon en tunnu nyt pääsevän millään keinolla.

Miten nuo tavarat eivät sinne siirry itsestään tuosta eteisestä?

En voi käsittää..

Toinen asia liitty tuohon rahaan.
Sen säätelyyn.Kokeiluun ja kortittomaan kuukauteen. Saa nähdä. Mitä minä tällä haen? En minä tiedä edes. Itse asiassa. Oikeasti.
Kai minä haluan jotain tekemistä. Haluan nähdä omia kulutustottumuksiani. Tai jotain.
Nähdä, mikä oikeasti on se,mitä tarvitsee ja mikä opittua- huonoakin- tapaa. Katsotaan.

Samalla joutuu,saa tuumata, mikä on tärkeää- tarpeellista. Joutuu hieman pohtimaan, ja ajattelemaan pidemmälle,kuin tämä  kipparavartinen nenäni.
Tämä on oikein hyväksi minulle.

Ja havaita,että jos raha loppuu, niin sitten raha loppuu. Sellaista elämä ajoittain on. Löytämään vaihtoehtoisisa keinoja toimia. Jalkaisinkin voi muuten liikkua..
Asettamaan asioita johonkin järjestykseen, ja tekemään haluamiensa asioiden eteen napakasti, jakaksin käsin töitä.
Tämä on kiva juttu.

Mutta.
Minun pitää määritellä itse itselleni rahamäärä, jolla minä selviän viikon.
Mikä se on?
Mikä on oikea taso, millä minä elän? Haluan elää? Mikä on realistista, j a mikä ei? Perustarvikkeet kun on kuitenkin kuivaaapissa, japakkasessa tavaraa, ja varsinkin ensimmäinen vko tulee olemaan vaan varastojen syömistä.
Mikä on se, mitä tarvitsee noin kuin muuhun elämään?
Onpa hassu määritellä jotain.

Tammikuu on pidetty vanhan tavan mukaan alkoholittomana, ja ehkäpä helmikuu jatkuu samankaltaisena.
En tiedä.
Pidän alkoholittomuudesta ja hyvin nukutuista öistä.
Minulla alkoholi tarttuu ensimmäisenä niihin. Nukkumisiin ja kertautuu moninkertaisena sitten elämän jokaisella muulla osa-alueella.
Voisiko tähän tottua, kysyn taas- joka vuosi- itseltäni? Voisi. En vaan ole tehnyt matkaani niin pitkälle, että olen valmis siihen vielä. Joskus varmaan olen, ja se on varmaan se, mitä minun kuuluu tehdä.
Monesta voi luopua saavuttaakseen jotain parempaa.

Mieleni on hyvä. Pitelen tästä tunteesta nyt kiinni. Edes tämän päivän,. se voi olla,että huomenna on jo ihan  eri mood.