14 tammikuu, 2012

Jumi ja värikkäät teipit

Niiskutan. Niska on ed.jumissa ja päätä särkee noinkuin semi-paljon koko ajan. Eikamalsti naurta, kun niskan jäykkyys on aika vallitseva tällä hetkellä.
Voisin jopa sanoa,että harmittaa.
Mutten nyt anna tämän olotilan haitata, vaan juon mokkani lopppun.
Vedän ulkovaatteet päälleni ja lähden ulkoilmaan haastamaan huonon oloni.
Kävelemään maitokauppaan. Haukkaamaan happea.
Olemaan reipas.
Noin kuin hetken aikaa ja matkaa.
Mihinkään kovin haasteelliseen en nyt pysty kyllä. Mutta johonkin.
Raitis ilma on hyvästä- sanon minä.
Pää voi ainakin hyvin,kun siellä on.

keksin tällaista hölynpölyä,mitä tehdä,että tulee lähdetyksi ulos.
Eilisen makasin vahvojen kolmioiden vaikutuksen alaisena sohvalla saadan jotain onneksi niskani kanssa tapahtumaan-että pahin tuska helpotti. Huh. Vielä on pitkä,pitkä matka eteenpäin ja kuntoon. Lihaksistoni vetää ana ihan överit suuttuessaan. Yliliikkuva rankani ei pysy paikoillaan, vaikka muka kuinka yritän toimia oikein.
Minä olen ruvennut iettimään,  olisiko tässä jotain järkeä, siis varsinkin tuon minun niskani kanssa.

Kun minusta tuntuu,että teen itse jotain perustavaa kaatua koko ajan väärin. Ettei miulla pysy paketti kasassa.
Jos tuon kanssa saisin ohjattua, ja opetettua itseäni,kroppaani oikeaan suuntaan?
Pitääkin varata aika työterveyteen ja kysyä tuota. Kysyn jo maanantaina osteopaatiltani. Tuo olisi ehkä kokeilun paikka?
Haluaisin kuitenkin voida hyvin.

Ulkona on lunta. Ystävättäreni näen tänään monen, monen vuoden tauon jälkeen. Tulee paikkakunnalle kivan miehensä kanssa. Ihastuttavaa! He ovat niin hyviä ystäviä,ettei minun tarvitse edes siivota himassa, enne kuin voin avata oven heille ja toivottaaa tervetulleeksi tänne.
Se on paljon se!

Toki, koska pidän heistä niin paljon, raivaan kirppiskamat sohvalta,että siihen mahtuu istumaan ylipäänsä.
Juniorin tapaan huomenna, ja ehkäpä pääsen pulkkamäkeen naapurin lastenkin kanssa. Jos niiskutus yltyy,pysynkaukana, muuten tartutan- ja siellä perheessä on pikkiriikkinen vauvakin.
Ei ole viisasta silloin olla lähelläkään.
Kaipaisin pientä reipastumista olotilaani.
Taidan aloittaa sen nousemalla tästä..

0 kommenttia: