Helää, on aamu uut

Kadehdin tietenkin tätä.
Tai oikea sana on ihailla, ja todempi. Juuri näin.
Mietinkin ääneen,että nyt kun olen yksin- niin tämä ruoka-asia on ihan retuperällä.Ostaminen,laittaminen  ja syöminenkin vielä.
Maitorahkaa on kaappi pullollaan ja mehukeittoa aina, kahvimaitoa en unohda koskaan.
Siinä se perussetti onkin sitten.
En palaa aikaan,jolloin laset asuivat kotona, silloin kyllä yritin käydä kerran vkossa kaupassa-tai kaksi. Osin Juniori hieman torpedoi hienoja kokeilujani.

Mutta nyt kun aikaa ja mahdollisuuksia olisi vaikka mihin, niin pitäisi syttyä niihin. Tuon ruoka-asian innostamana haluaisin kokeilla muutamia asioita- jotka taas eivät oikeastaan liity itse ruokaan, vaan rahaan ja käsittelyyn.
Helmikuu on okay seuraavaa;  Varaa määrä x/vko rahaa. Nosta se käteisenä. Jätä kortti kotiin, älä kuljeta sitä mukana.

Kun raha käytetty,sitä ei siis ole. Loppu aika mennään ilman, ei todellakaan osteta mitään. Summan määrittäminen helmikuussa helppoa- se on pieni, kun perintöverot puskevat niskaan, osa 1. Vakuutukset ja muut härpäkket ovat korkeana pinona avoimien joukossa, mutta se on taas toinen juttu.

Ajatusmallina tämä on mielestäni mielnkiintoinen ja sillä hyvä.
Niin juuri toimin. Nyt sitten pitää miettiä oikea rahasumma/ vko. Jos auton tankkaa palkkapäivänä,ajan sillä koko kuukauden.
Ja jos tämä  ajaa minut käyttämään jalkojani, aina parempi. Olen van ollut ottamatta stressia ruokailutavoistani ja muista härpäkkeistä. Hitaasti, mutta oikeaan suuntaan. Hyvin hitaasti.. Laahustamalla suorastaan, tuumaan.

Koska on aikaa, pitää innostua uusista asioista. Jos vaikka innostuisin saamaan nuo kirppistavarat pois jaloistani, ovat nimittäin siellä ja täällä , jaloissa. Kasoissa, j a pinoissa täällä kaikkialla. Hieman on hakusessa nyt kaikki.
Mutta jos ihan pian.

Eilen sianaikaan myös jotain,mistä iloitsen suuresti. Sovittua kodin ulkopuolelle tapaamisen. Sosiaalisen menon. MInä! Kyllä. Tämä liittyy ihanjohonkin muuhun  kuin romanttisiin päiväuniin, mutta menomikä meno.
Hyvä minä.

Pitää nähdä enemmän mahdollisuuskia edessään,eikä sulkea silmiään.
Moni on mahdollista.
*********
Eilen taas työmaalla ollessani ,  ja puusavottaa purkaessani mietin omaa onnekkuuttani. Kun tein lumitöitä vapaaehtoisesti töissä,hymy sen kuin leveni vaan.
Kunpa moni saisi omasta arjestaan irti kaiken sen, minkä minäkin saan. Se vaan on niin omiaan tervehdyttämään itseä matkallansa.

Juniorin miehekäs kuorsaus kantautuu tänne työhuoneeseen. Niin, hieman on hankalaa nämä aamuisin ylösnousemiset.
 Sama poika, jonka jalkojen tepsuttelu on jäänyt muistiini. Joka kapusi viereeni- ellei nukkunut siinä jo- tarttui kiinni silmäluomeen ja kiljui iloisena '' äiti- on aamu uut,  helää nyt ''

Siitä on aikaa. Tuo onkin meidän keskinäinen juttu, ja nyt teen sitä pojalle.