Lisää askeleita

Voi valoa tähän pimeyteen ja sassiin. Eiliset askeleet 13 546. Kyllä niitä vaan kertyy. Tuossa siis työ, reilu puolentunnin lenkki ja illalla tyttären kanssa Hervannan kaupassa käynti. Aika lailla samoissa kuitenkin nuo päiväaskeleeni pyörivät- mutta mielenkiinnosta edelleen tuo mittari mukanani on. Välillä luulee liikkuneensa paljon, ja askeleet kertovat toista, ja taas eiliset askeleet olivat yllätys itselleni- mistä ne sitten kuitenkin tulivat?
Suositusta ja 10 000 askelta on minun helpppo noudattaa,mutta- siitä kertoo jo työmaani, askelmat ja työn liikkuvuus sinänsä siellä. Mutta, jospa ajatellaan äitiä, joka asuu lähellä pysäkkiä, ja jonka kipaisee tarhaan lapset ennen bussille menoa. Työpaikka on lähellä päätepysäkkiä, ja ensimmäisessä pisteessä sijaitsee naisen konttuuri. Työ on paikallaan olemista, ja ruokatunnin hän on nipistänyt puoleen tuntiin, lyhentäää työaikaa- ja syö eväät töissä säästääkseen rahaa. Samaisella bussilla kotiin, ja lapset tarhasta- paitsi- että Siwasta, joka on talon nurkalla- saadaan ruokatavarat kätevästi kotiin. Ei ehkä halvin paikka, mutta koskei hänellä ole autoa, pakkorako.
Kotiin ja ruokaa, kotipuuhaa- askaretta ja illalla, kun naisella on todellakin aikaa keksittyä omiin puuhiin , hän ottaa askelmittarin vyötäisiltään- kokee huonoa omaatuntoa, askeleita mittarissa on sen 7000. Ja koskei päivässä ole enempää pituutta, hänellä enemmän voimia, ja arki kevyempää, ei niitä tule ikinä enempää.

Kuinka tämä nyt niin kävi? Nämä meille annnetut suositukset on helppo ottaa lukuina ja sijoittaa elämään - mutta ei se vaan ihan niin mene- käytännön tasolla.

Toisten on helpompi huolehtia itsestään,kuin toisten- joille se voi olla oikeasti ihan selkeä mahdottomuus olosuhteiden tai muiden asioiden johdosta.

Toisten on aina helppo ja paljon helpompi pudotella neuvoja jonkun toisen ihmisen elämään, kuin taas jopa omaansa- ja ei niin itse muisteta elääkään oppiensa mukaisesti. Ihan normaalia.

**************

Oli niin tai näin. Miksiköhän tuon kuvion tuohon nyt ylipäänsä halusin repäistä? Niin, varmaan siksi, että itse oikeasti pohdin mm. tuota liikkumisasiaa.. Minulla on arjessa itselläni jo muka huono omatunto, kun livistän- ja otan tuon ajan itselleni, jopa silloin, kun Juniori haluaisi muuuta. J a otan sen ajan nimenomaan juuri silloin, kun esmes saamme naapurin kanssa säädettyä yhteisen ajan, että liikunnan ohella kykenemme hoitamaan sosiaalista puoltakin.

Jännä, miten edelleen tuo omatuntoasia kulkee mukana- tuollaisessakin. Ymmärrän ja hyväksyn sen paremmin, jos päätän lähteä oikeisiin ja omiin rientoihin, keikalle- ja Juniori sanoo- että älä menne.

Pidän sitä helpommin oman elämäni turhempana menona, vaikkei se sitä ole. Koen sen huonompana vaihtoehtona ja Juniorin sanat oikeutetumpana. Mutta ei se ihan niin mene kuitenkaan.

Hmph.
Eilen juurikin pohdin tuota aihetta palaverissa,ja puhuin suuni puhtaaksi muutaman asian saralta. Yksi niistä on tämä tukihenkilö asia. Minulla on perjantaina palaveri sen asian tiimoilta, ja ehdotan asian lopettamista. KUn ei niin ei.
Saakoon lapseni oman, väsyneen äidin- mutta äiti viettää sitten aikaa lapsen kanssa vapaaehtoisesti ja oikealla asenteella- eikä minun tarvitse miettiä koskaan muuta.
Koska olemme pisteessä- ettei kaikkea voi kirjoittaa,mitä haluaisi, muka- kai, en ihan kaikkia omaan päätökseeni vaikuttavia asioita paljastelekaan, mutta tämä kokeilu on nyt kestänyt yli vuoden, ja ei vaan ota tulta alleen jollain tasolla, uskotaan jo.
Täämä ei toimi.
On viisautta lopettaa, vaihtaa suuntaa- etsiä uusia ratkaisumalleja, jos selkeästi voi toteennäyttää jonkun asian toimimattomuuden.
Viisautta on myös aloittaa tämä päivä, ja alkaa puuhastella itseä liikenteeseen. Yhden toimiston maalaaminen on edessä tänään- siitä aloitamme nyt.
Pitää mennä.