Punaiset villasukat

Kakku omilta päiviltäni elokuulta 2008 , tuossa ON neljäkymmentä kynttilää.
Kuinka viikonloput menevät? Toivon nopeutta, ja sitä- että arki koittaa, ja nopeasti. Minä en vaan jaksa paneutua mihinkään, muuhun kuin ehkä itsekkyyteeni. Kaipaan vaan hiljaisuutta. Siinä olisi tarpeeksi. Yhtään en jaksa, enkä kaipaa kenenkään kysymyksiä- yhtään mistään. Mitään en jaksaisi. Töissä on tarpeeksi, ja sen lisäksi kuulisin vain omat mietteeni.
Itsekästä?
Niin on, enkä muuta edes aio väittää, totta joka sana.
Mikä sitten olisi hyvin?
Tauko. Katkos kaikesta.
Sanoin omalle taholle perjantaina, että kaipaisin vaikkapa kahden vkon aikaa, jolloin voisin vain huolehtia itsestästäni.
Vain minusta.
Aamulla ylös, kävellen töihin, aamusauna. Työt, lenkki takaisin, -kotityöt-,ruokaa- venyttely ja nukku.
Seuraavana päivänä sama rumba.
Jo kahden vkon kuluttua pääni olisi jaksavampi, olo tasapainoisempi ja mieli kohoneempi.
Selityksen makua?
Ja paskat on.
tervetuloa vaan tähän rumbaan,kuka tahansa ja koska tahansa.
***
Tuohon on aikaa, jossain kohden elämää, kun Juniori on omillaan- tahi sitten olen kävellyt seinän läpi jo ennen sitä, ja mahdollisuudet on pilattu.
Haave aihiosta on olemassa.
***
Aamulla töihin.
Siinähän sitä taas onkin.
Juniori pitäisi motivoida opiskelemaan kaikki mahdollinen Martti Lutherista.
Lähellä olevat ystävät sairastavat sikaa- toivon oman piikkini riittävän, en jaksaisi ajatella sairastavani.
Äiti lähetti lainalapsen mukana minulle punaiset, yli pohkeen ulottuvat villasukat, salmiakkia, ja luetavaa. Äiti on ihana. Viikonlopussa on siis paljon hyviä asioita!

Jos villasukan kutojia on - ja aikaa, virtaa ja valoa riittää- täällä vastaanotetaan villasukkia enemmän kuin mielellään! Kutoa saa!

Sipaista sen kitusiini

Viikonloppu.
Ei huono. Kuitenkaan, vaikka täydeksi työnteoksi ja järjestelyksi tämä joka tapauksessa menee. Koko ajan ja kaiken aikaa. Perusmenoa siis.
Lainalapsi täällä.
Saari sai jouluvalonsa, ja pvä itsellään oli mielenkiintoinen. Kyllä, terapioin oma apäätni, eikä tämän narukerän purkaminen minulle pahaa tee.
Hankalaa se on.
Vaikeaa se on.
Moni asia on.
Mikä ei ole?
Vaikeaa on päästä suustaan sanoja, vaikka mielessä moni selkeä olisiskin. Vaikea on myöntää- vaikkei mikään liikahda ennen myöntämistä.
Välillä tuumaa, jotta miksei vaan lopeta ajattelua, analysointia, ja elä?
Miksi ei laske hartioita, heitä huolia romukoppaan, potki itseään persiille ja paina eteenpäin?
Täysiä?
Miksei ihmisestä siihen ole?
Taidan avata valkkaripullon, ja sipaista sen kitusiini. Huoli ei ainakaan poistu, kasvaa vain- mutta hetken aikaa on pirun helppo hengittää- niin se vain menee.

Tänään palautuu lainalapsi taas meille. Koti muuttuu, ja balanssi muuttuu. Muutos ei ole huonoa. Muutos on aina vaan muutos.

Töitä on paljon, olin äkkiväärä ja aikainen, on kamala herätä kotona, kun ei ole kahvia- mitä keittää.

Epäreilua! Maailma ei vaan lähde hallutulla tavalla ihan käyntiin.

Mutta jos nyt?

***

Junioriin liittyvää oman pään terapiointia, hyvä. Kyllä sitä kaivataankin. Asioihin on saatava enemmän ilmaa ympärille, kaikkiin asioihin- ei tämä vaan näin voi mennä. Eikä mene!

Yritän siis kärvistellä. Yritän saada aikaan, yritän jaksaa. Kamalasti yrittämistä, hitto vie! Koko ajan ja kaiken aikaa.Kaikilla.

**

Kuinka vähän me esimerkiksi oikeasti lähimmäisistämme tiedetään? Huolia? Hätää? Murhetta? Mitä elämä oikeasti on? Me näemme vaan sen, mitä meidän annetaan nähdä. Minkä arvoisiksi meidät koetaan, että meidän annetaan päästä lähelle ja kurkistaa.

Haavoituvaisuuden mahdollisuus on niin suuri,e ttei moni sitä jaksa. Eikä pysty. Eikä tarvitse.

Kun ihmiset muistaisivat olla loukkaantumasta tiedosta, jota heidän kanssaan ei jaeta ja olla iloisia tiedosta, jonka jaamme.

Ja kun muistaisimme tuon itsekin.

Edes joskus.

Viikonlopulle on jätesäkeittäin töitä. Ihan kamalasti. . Hurjasti- kamalasti. kauheasti.

Nukkumista bonuksena ja liikuntaa läjäpäin.

Tuossa suunnitelmani.

Lupaan olla lupaamatta muuta.

valokuvia!

***

Mainiota päivää. Vähitellen onnistuneen kahvin pehmeys liennyttää hieman kireää ohimonseutua, joten päivästä voi rakentaa vaikka kuinka onnistuneen. Minä päätän. Ihan itse.

Metri eteenpäin

Sanoin itselleni. Tiukasti. taas! Niin monta kertaa vuodessa. Hyvin usein.Seisoin puoli tuntia peilin edessä ja mietin ihanan ystäväni sanoja. Aikuisuutta on montaa eri tasoa. Niin monella eri tavalla voi olla aikuinen. Millä tavalla minä sitä haluan olla? Mihin minusta on?
Luulenko vain,että on ?
Millä tavalla haluan ne isot saappaat täyttää, jotka vanhempani minulle antoivat? Onko heidän tapansa hyvä, haluanko minä olla ja toimia kuten he? Onko tieni, tapani , toimeni oikeat?
Hirrrrrrrrrrrrrrrrrveästi kymysyksiä näin loppuvuoden pimeimpiin hetkiin.
En päästä itseäni helpolla.
En halua pääästää.
Haluan elää, tuntea, maistaa ja elää terällä, sillä ohuella- veitsen terällä ja en halua jättää kokematta yhtään ainutta mahdollisuutta, tilaisuutta- sen takai, etten uskaltanut.
Viimeisen puoli vuotta olen seissyt pää pusikossa inhoten, ollen väsy- ja keksien maailman parhaimpia tekosyitä milloin millekin, nähden itse kaiken aikaa kaiken läpi, ja aiheuttaen itseinhoa yhä enemmän.
Oravanpyörä?
Elämä monesti on.
**
Siinä minä en halua elää.
Siinä pyörässä.
Minun on päästävä irti siitä.
Miun pitää tehdä paljon töitä.
laadittava päiväjärjestys. Noudatettava sitä.
Ulkoiltava.
Otettava aikaa itselleni.
Keikkailtava.
Kuvattava.
Elää epäsiveellistäkin elämää tarpeen vaatiessa.
Hengittää syvää.
Karistettava Juniori kauemmaksi iholtani, että saan tilaa.
Ja jostain minun pitää löytää ne voimavarat, että tuon kaiken toteutan. Mutta edes ajatusmaailmassa olen liikahtanut metrin eteenpäin.
***************

Karkuteillä

Väänsin eilen Juniorin asioita. Sossu laiminlyö oman osansa, eikä suostu ottamaan minkäänlaista kantaa aiheeseen. Laitoin Nepsyn miehen asialle, pyysin apua- josta jo kerran kieltäydyin, kun ajattelin- että jaksan. Paskat.
Yhtä meiliä en saa aikaiseksi, ajatustani siihen sidotuksi, mielummin hoitakoon joku toinen. Hän lupasi hoitaa. Kiitos.
Tällä vkolla tapaan oman ihmiseni tuen merkeissä, ja Juniori tapaa nykyisen tukihenkilönsä, ensi vkolle on muutama palaveri, ja sitten on taas jotain?
Juniorin uuden jakson sairaalassa pitäisi alkaa marraskuun lopulla. Onko kohta marraskuun loppu?
Kolme viikkoa.
Eilinen muistutti, että väsy saa ajoittain ihan uuden piirteen. Muistamattomuuden ja sähläyksen multihuipennuksen.
Kävelin siis eilen töihin. Kesken päivää hain ruokaa,joka minun piti kotona valmistaa. Kun olin jo kotimatkalla, muistin- että paketti olikin työpöydälläni, lämpimässä-joten käännyin takaisin. Kotipihalle vihdoin päästyäni vesisateesta märkänä tajusin, etten ollut varma- olinko nostanut illan tavarat vaadittavaan paikkaan asiakkaalle. Jaahas. Auto alle, ja takaisin töihin käymään.. paketti oli juuri siellä, missä määrä on- pää ei vaan enää rekisteröi.
Kok pvä samaa kyytiä.
Illalla iso lasi valkoviiniä, joka tässä kohden paransi, nukuin kuin tukki aamuun asti.
Yritän olla sähläämättä tänään niin kamalasti.
********************
Kuka osaa Bloggerin pohjien kanssa vääntää? Pohjaa, ja txt-osuutta pitäisi levittää- tämä on tällainen tyhmä putki nyt. Ja olisi paljon muutakin, mitä haluan tällle tehdä. Ongelma on vaan, etten tiedä mitä. Ollako musta, ollako tiilenpunainen, ollako oranssi?
Blogi kuin mieli, karkuteillä..
**

Mahdollisuuksien mukaan.

Kaikkia värejä lisää elämään. Paljon. Mahdollisuuksien mukaan.

Enemmän ja enemmän. Miulla ei kestä muuten pää.

Tää on jotensakin muka niin masentavaa, tai sitten teen siitä vain sellaista- se on ihan yhtä todennäköistä.
Jos valaisee maailman valoilla, voiko valaista samalla mielensä?
Tämä loppuvuoden taika on korvieni välissä, kuten ystävälleni kakkoskerroksessa tänään kerroin.
Nyt on ainoa aika vuodesta, kun uskallan voida huonosti.
Muutoin vain sinnittelen. Marras-joulukuussa ei tarvitse.

Kesäkuva- haavekuva

Minä taidan keskittyä vaan kesäkuviin, ja luoda silmieni eteen lämpöä, valoa ja jotain, mitä odottaa.

Epätoivoisia virityksiä, mutta tuntuvat kovin tarpeellisislta.

Mieli makaa, ja suuri osa on ihan omaa, itse aiheutettua,josta pitää päästä sittenihan itse ylikin.

Kun asia ovat tolallansa, nin sitten ovat.

********

Tälle viikolle lasten huoneiden järjestyksen muuttamista, siinä sitä on. Lapset siis vihtavat päittäin huoneet. Tai jotain. Pikkuvessa jotensakin järkevämpään kuosiin, oksennan nähdessäi nuo vessaan kuuluvat kamat kaiken aikaa olohuoneessa. Yök.

Töittä on niin paljon, että järki voi lähteä, jollei karvalakistaan pitele kunnolla kiinni. Ei kai siis huonoa, ei kai siis tylsää?

Lupaan ja vannon, että jokikinen lta käyn lenkillä.

Puhuin vuonna kivi ja nappi mielenterveyspotilaista ja liikunnasta. Sanoin, että liiikunta on parempi kuin nappi, ja puolen vuoden otoksella voisin osoittaa isommallakin ryhmällä, että liikunta vähintään ajaa saman, kuin kemia.

JOs aloittaisin nyt vaikka itsestäni. Mileialan nostaan kaikki tähtäävät keinot ovat sallittuja. Tämä kortisoni, jota napsin nyt, on aika jännä sekin- sehän käy suoraan mieleen pidemmän päälle, ja voin kertoa, ttä tekee siitä varsinaisa vuoristorataa.

Heti tänään lenkkarit jalkaan. Ei tekosyitä.

***

Lapset ylös, viikko aluillaan!

Tällaisia asioita viikonlopulle.

Olen niin iloinen vuoden loppumisesta. Sanonpahan vaan.

Iloinen niin monesta asiasta, ja siitä-e ttä minä omassa mielessäni teen sitä tilinpäätöstä muuallakin kuin oamssa työssäni kirjanpidon osalta.

Illuusio?

Aivan sama. Kuten aikaisemmat vuodet ovat osoittaneet. Toimii.

Kohdassa astma

Aamulämpö heilahti, mutta alaspäin. Puristus keuhkoissa kohdassa, missä lukee ''astma'', on inansa parempi, joten triplalääkityksellä on tehonsa, nuo eivät liene plaseboja? Suunta hyvä.

Vakavasti, muttei liian vakavasti otettava asia.

Itseään pitää hoitaa hyvin, huudahdan minä- ja olen itse siinä luvattoman huono ajoittain.

Tai ei. Muistan hoitaa fyysiset vaivat ja hankaluudet,mutta entä mieli ?

Kunpa muistaisin aina sen!

Tämä vkonloppu siis muutti muotoaan paljon, mutta niin siinä ajoittain käy. Tänään olisi kiva jaksaa kotona tehdä jotain, mutta jaksaako? Sitä en osaa sanoa ollenkaan.

Joka aamu kun herään, minua harmittaaa aina enemmän ja enemmän tuo kuivurin ääni tuolla nurkassa. Enemmän ja enemmän nuo romut tuossa olohuoneessa, ja koko ajan enemmän tämä kaoottisuus.

Hyvä, kun häiritsee, silloin ehkä jotain jossain kohden tapahtuukin? Uskoisin.

Heti huomenna.

Jospa se tyttären mukava sulhanen tulisi tänään, niin voisi siirtää lasten tavarat päittäin huoneesta toiseen? Täytynee ehdottaa. Miksi minä teen, jos joku toinen voi tehdä?

*********

Aamun kajo näyttää hienolle, jos jaksaisi, kameran kanssa olisi hienoa napsaista jotain. Tässä Macissa on ihan omanlaisensa kuvankäsittely ohjelma, ja sen kanssa voisi olla kiva leikkiä. Ihan on taas toisensorttinen kuin Photari. Koska Macin isosta myllystä haaveilen, voisi treenaamisen aloittaa hetimmiten.

Heti huomenna? ilatapäivällä?

Ennen jotain joulua, sanon ma.

***

Eteenpäin. Suihketta kainaloon ja keuhkoihin, kortisonia nappina , ja päivä lähtee käyntiin.

Viikko lopuillaan

Viikko lopuillaan. Ajan töihin YA aptekin kautta, ja haen kuumemittarin. Olo on hyvin epätodellinen ja outo. Syy? Eilen lieni lämpöä, oma mittari sanoi piu-pau-poks juuri kriittisellä hetkellä. Hämmentävää. Pienten pitäisi nimittäin tulla meillle tänään, joten tietenkin tämä olotila on aika suurennuslasin alla nyt. Blaah, tuumaan.

Toisaalta ol on kuin ihan kammottavassa allergisessa reaktiossa, posket palaa, kuumottaa. Kylmää ja kuumaa. Hämmentävää, toden totta.

Olo on kurja.

Mutta aloitetaan poissulkemalla, joten päästään eteenpäin. Ensin apteekki, ja ajan tasalla oleva kuume. Sitten kaikki muut, järjestyksessä ja vuorotellen.

Minä olen väsynyt, ja suuren osan tästä aiheutan ihan itse, loppu tulee ympäristöltä, eikä siihen voi vaikuttaa. Tokikin, kuten olen todennut sataan kertan. Työnantajani on maailman paras, ja tukee- auttaa ja kannustaa, ihan lämän joka saralla. Voin muuten kertoa, että pistää yrittämään. Tuki on kyllä hyvästä, aina.


Eilen olin sitten myös tuolla taloyhtiön yhtiökokouksessa, ja minusta tehtiin hallituksen varapuheenjohtaja. Ihan vaan tiedoksenne, olen hyvin tytyyväienn asiaan. Noin kuuluukin tapahtua- tuohon minä halusinkin. Nyt on paljon parempi mahdollisuus saada aikaan sitä ja tätä, tuota ja muuta. Tietää, ja kilpailuttaa, kritisoida.

Taloyhtiön talous pitää oikaista, säästää- ja nostaa vastikkeita. niin se vain menee. En vain suostu siihen, että pelkästään asioita nostetaan vetoamalla siihen ja tähän, vaan sitten pitää myös karsia sieltä turhemmasta päästä pois niitä asioita. Karsia, ja kiristää vyötä. Nostaa asukkaiden selkärankaa suoremmaksi, ja vaatia myös sieltä päin tulevaa vastuuta.


Ei touhu, puuha ja askar lopu kesken, se on ihan varma taas. Nyt on kuitenkin täällä päässä entistä suurempi into tehdä jotain, kun tietää eri tavalla pääsevänsä tekemään. vaikuttamaan. Lukemaan paperit, sopparit- ja tarttumaan asioihin, jotka kokee 'vääriksi.'

Ei kannata narista tässä ihmiselämässä, kannattaa tehdä.

Tuntee sitten jossain vaiheessa ainakin yrittäneensä. Eikö se näin mene ?

*****

Juniori makaa sohvalla. Tytär meikkaa. Tytär lähtee kyydissäni, ja Junioirn yskä on sellainen, että yksi koulupvä riitti, saa huilata tämän taas himassa, vkonloppu laannuttaa toivottavasti taas.

Voi tätä elämäää, sanon ma. Ja sanonkin.

Äidille pitää soittaa, ja ihmetellä hänen kuntoaan ja elämää siellä päässä.

**********

Yksi askel, yksi asia kerrallaan. Jokainen vuorollansa.